BYROKRATIA LISÄÄNTYY JA MAASEUTU AUTIOITUU

Minua jos ketään on alkanut huolestuttaa maaseudun kehittyminen ja ihmisten vaikutusmahdollisuuksien heikkeneminen täällä maaseudulla. Maatamme on uhkaamassa ympäristöministeriön puuhaama kaavoitus- ja rakennuslaki. Se on saattanut Suomen byrokratian pakkopaitaan. Suomen omaleimainen kuva hämärtyisi, kun Suomi puristettaisiin ruuhka-Euroopasta otetun mallin mukaiseksi.

Kaavoitus- ja rakennuslain olennaisin sisältö on byrokratian lisääminen, kaava kaavan päälle ja yksityisen omistaman maan saattaminen virkamiesten määräysvaltaan. Byrokratian lisääntyminen on viime aikoina herättänyt voimakasta vastustusta kansalaisten keskuudessa. Poliitikot ovat puhuneet byrokratian keventämisestä ja ihmisten vaikutusvallan lisäämisestä heitä koskeviin asioihin. Ympäristöministeriön esitykset lyövät näitä vähentämispyrkimyksiä korvalle.

Virkamiesten määrä ja valta tulee kasvamaan ja kansalaisten mahdollisuudet saada asiansa puolueettomien tuomioistuinten tutkittavaksi vaikeutuisi. Onkohan lakiesitykset päässeet livahtamaan kansanedustajien ohi?

Koko Suomen maankäyttö, pohjoisen perukoita myöten sidottaisiin ympäristöministeriön virkamiesten sormenpäihin. Uuden kaavoitus- ja rakennuslakiehdotuksen olennaisin piirre on ympäristöviranomaisten halu määräillä. Maaseudun ei annettaisi kehittyä itseohjautuvasti myönteisesti. Säädökset vaikeuttavat maaseudun kehittämistä, maatalousyrittäjien ja muiden maaseudulla asuvien toimeentulo sekä kansalaisten oikeutta valita asuinpaikkansa ja kesäasuntonsa paikka. Maaseutu halutaan pakkopaitaan. Maaseudun väestön kädet halutaan sitoa ja virkakoneistolle halutaan antaa totaalinen kaavoitusvalta.

Ympäristöviranomaiset puhuvat kauniita sanoja. Ne puolustelevat esityksiään sillä, että se edistää ympäristösuojelua, lisää kunnan päätösvaltaa ja yksinkertaistaa kaavajärjestelmää. Ympäristöviranomaiset vaikenevat siitä, että sen ottaessa vallan hyväksymillään valtakunnallisilla suunnitelmilla ja yleiskaavoilla, kuntien päätösvalta olisi näennäistä. Halutaanko maastamme tehdä suuri luonnonsuojelualue, jossa ihmiset asuvat ennen pitkää erikokoisissa taajamissa. Siltä näyttää.

Alkaa tuntua siltä, että Suomi pannaan kaavoituksen avulla jonkinlaiseen suojeluun. Luonnonsuojelun varjolla harrastetaan selvää piilososialisointia. Minua kummastuttaa puheet, joissa maanviljelijöitä pidetään luonnon pahimpina vihollisina. Todellisuudessa maanviljelijät pyrkivät pitämään luonnonsuojelutasapainoa yllä. Tämä tasapaino kun on pitkällä tähtäimellä koko leivän kasvattaminen, maanviljelyksen edellytys.

Lupaukset päätösvallan siirtämisestä kuntatasolle ovat harhaanjohtavia. Päinvastoin ympäristöviranomaiset ovat keskittämässä valtaa itselleen. Valtakunnallisissa ympäristösuojeluohjelmissa ja seutusuunnitelmissa määrättäisiin yleiskaavoitusta sitovasti, missä sijaitsisivat suuret luonnonsuojelualueet, ydinvoimapaikat ja suuret kaatopaikat. Näistä kenelläkään ei olisi mahdollisuutta valittaa. Lisäksi asemakaava tulisi ainoaksi yksityiskohtaiseksi kaavamuodoksi. Maanomistajat menettäisivät oikeutensa rantakaavan laatimiseen. Näin perinteinen oikeus rakentaa omalle maalle riistettäisiin maanomistajalta pois.

Asuminen halutaan keskittää Keski-Euroopan mallin mukaisesti taajamiin. Tämän seurauksena palvelujen saanti ja eläminen maaseudulla tulisi vaikeutumaan entisestään. Samalla estettäisiin kansalaisia muuttamasta maaseudulle pois taajamien saasteista ja rasituksista. Haluaako nykyiset kansanedustajat, kuntien luottamusmiehet, ympäristöviranomaiset ja seutuhallitus autioittaa maaseutua, lisätä eriarvoisuutta, lisätä yhteiskunnan keinottelumahdollisuutta, lisätä asumiskustannuksia ja romuttaa yksityinen maanomistusoikeus? Ei kai – en ainakaan minä!

Nyt maanomistajat herätkää ja alkakaa toimimaan ennen kuin on liian myöhäistä. Tampereen kaupunkiseudun kahdeksan kunnan välinen yhteistyö tähtää kyllä esityksissään ja tavoitteissaan siihen, että taajamien lievealueiden rakentaminen vähenee ja tiivistävä rakentaminen lisääntyy.

Näyttää siltä, että valta keskittyy seutuhallitukseen ja kuntajohtajakokouksiin. Ja siellä tehtyihin päätöksiin ei kunnanhallituksessa ja valtuustossa saa tehdä muutoksia. Kysyn kuka kuntia johtaa? Ei ainakaan korkein päättävä elin eli valtuusto!

Raili Naskali
yrittäjä Tampereella, maatilan emäntä Pirkkalassa
Pirkkalan valtuuston I varapuheenjohtaja
ehdokkaana eduskuntaan


NUORTEN JA LASTEN ASIALLE

Haastan kaikki Pirkanmaan keskustan kansanedustajaehdokkaat keskusteluun politiikan ja päätöksenteon arvoista ja etiikasta. Keskustan politiikan ja vaalitavoitteiden on perustuttava oman Alkion aatteemme kulmakiville. Tämän päivän Suomessa on erittäin suuri sosiaalinen tilaisuus Alkion ajamille köyhän asialle, ihmisten itsensä kehittämiselle, yhteisvastuulle ja sosiaaliselle oikeudenmukaisuudelle.

Yhteiskunta ja ihmiset ilman arvoja ovat ohjauskyvyttömiä. Siksi kansanedustajaehdokkaana haluan nostaa aatteet ja kestävät arvot takaisin yhteiskunnallisen päätöksenteon perustaksi. Erityisen vakavana koen ihmisten itsekkyyden ja piittaamattomuuden. Santeri Alkio teki paljon työtä terveiden ja raittiiden elämäntapojen puolesta, koska nuoriso oli turmeltumassa. Alkio korosti ihmisten itsensä kehittämisen tarvetta ja erityisesti sen hyvän jalostamista joka meissä jokaisessa on.

Tämän päivän arvot ovat muuttuneet erittäin koviksi ja itsekkäiksi. Pidetäänpä jopa oikeana ja oikeutettuna sitä, että hyvin toimeentulevat ihmiset ottavat päältä oman etunsa piittaamatta jääkö muille mitään. Itsekkyydestä kertoo lasten pahoinvointi. Huostaanotot ovat lisääntyneet huimasti. Vanhemmat katsovat liian usein oikeaksi toteuttaa omia tarpeitaan lasten tarpeet sivuuttaen. Vanhemmilta on hukkunut vastuu lapsista ja tärkeästä kasvatustehtävästä. Vastuu lasten kasvatuksesta siirretään yhteiskunnalle. Tehtyjen tutkimusten mukaan lapsilla on erityisen suuri aikuisten ihmisten ajan nälkä. Vanhemmilla ei ole riittävästi aikaa lapsille. Nyt on todella tässä asiassa arvokeskustelun aika.

Miksi Suomen Keskustassa emme puhu ihmisille elintärkeistä asioista, kun ihmiset juuri sitä meiltä odottavat? Keskustan vaalityön tärkein tavoite täytyy olla se, että keskusta palauttaa ihmisille uskon kansanvaltaan. Keskustan on puututtava oikeistolaisen politiikan ja yltiöpäisen vapaan kilpailun tuomiin suuriin yhteiskunnallisiin ongelmiin, kansan kahtiajakoon ja ihmisten eriarvoisuuden huimaan nousuun. Tämä nykyinen kapitalistinen politiikka palvelee vain vahvemman etuja.

Politiikan on otettava oikea paikkansa yhteiskunnan kehityksen ohjaajana eikä vain tyytyä vahvistamaan etujärjestöjen ja pääomien vaatimuksia. Muutenhan kansanvallalta putoaa kokonaan pohja pois. Politiikkaan tarvitaan nyt myös rohkeutta. On helppo olla hiljaa ja myötäillä kuluneita latteuksia kuten: peruspalvelut ja hyvinvointivaltio on säilytettävä kuin esittää tuoreita mielipiteitä ja asettaa itsensä alttiiksi arvostelulle.

On selvää, että yrittäjyys on yksi Suomen tärkeimmistä voimavaroista. Yrityksille kilpailu on elinehto. Koulutuksen, työnteon ja yritteliäisyyden arvostuksen lisäksi Suomessa tarvitaan aitoa yhteisvastuuta ja kohtuullisuutta. Suomen hyvinvointivaltion rahoitus on mahdollista vain, jos pääsemme lähelle täystyöllisyyttä. Yrittäjyyteen satsaaminen lisäksi tämä edellyttää julkisen sektorin töiden lisäämistä. Nyt on vain uskottava aatteeseen ja elämänkokemukseen ja lähdettävä tekemään lujasti töitä.

Raili Naskali
vuoden yrittäjä Pirkkalassa vuosimallia 1981


SALAILU ON LISÄÄNTYNYT

Olen toista viikkoa miettinyt miksi tavallisia rikollisia suojellaan julkisuudelta? Miksi ihmisten kuullen ei saa mainita asioita, jotka koskevat terveyttä, kunniaa, rikoksia, perhe-elämä ja niin edelleen? Miten ihmeessä maahan on laadittu sellainen julkisuuslaki, joka suojelee rikollisia?

Julkisuuslaki on ollut voimassa vuodesta 1999. Kuntien ja seurakuntien virkamiehet laittavat sellaisia asioita salaiseksi, jotka mielestäni pitäisivät olla julkisia ja avoimia. Salailu on siis virkamiesten esityksissä lisääntynyt. Salailulaki on huonosti tehty jos siinä suojellaan rikollisia.

Onko oikein, että julkisella sektorilla rikollisista ei saa kertoa julkisuuteen, vaikka ne olisivat tottakin? Onko oikein, että rikoksen tekeminen on osa yksityiselämää, jonka kuuluu arkaluontoisten salassa pidättävien asioiden piiriin? Onko niin, että kansanedustajat lakia valmisteltaessa ovat tehneet lain omia tekemisiään suojellakseen? Siltä vähän näyttää!

Julkisuuslaki halvaannuttaa tavallisen päättäjän, joka ei saa kertoa totuuksia julkisuuteen, sillä pääsääntö on, että salassa pidettäviä tietoja ei saa luovuttaa julkisuuteen. Kunnan ja seurakunnan viranomainen saa itse päättää, mikä hänen mukaansa on salaista ja mikä ei.

Seuraillessa ympäristöä huomaa pieniä lipsumisia puheissa, teoissa ja toimissa. Viime aikoina julkisuuteen pujahtaa jatkuvasti esimerkiksi vaalirahakoju. Pakosta tästä miettii, pohtii ja epäilee politiikan järkevyyttä tässä yhteiskunnassa. Kun tiedotusvälineitä seuraa, vähän väliä median tietoon tulee uusia tapauksia, epärehellisyys on laajentunut isommille apajille, kuten yritysten, seurojen, valtion, kuntien ja seurakuntien johtoportaikkoon. Tästä kärsii moni päättäjä. Syntyy epäluottamus kaikkeen toimintaan.

Poliitikot ja virkamiehet vakain, kirkkain silmin kieltävät ottamasta minkäänlaisia lahjuksia tai kieltävät tekemästä mitään taloudellisia virheitä. Luottamus virkamiehiin ja poliitikkojen puhtauteen on häipynyt pitkäksi, pitkäksi aikaa.

Pikkuruisena lohtuna tässä salailulaissa voinee todeta, että nykyisin yhä useamman epärehelliset toiminnat tongitaan esiin. Mutta kuka tietää, mitä jää tutkimatta ja mitä kaikkea verhojen takana tapahtuu? Kaikessa julkisen sektorin työssä pitää panostaa avoimuuteen.

On ikävä ajatella, että aina ja ihan kaikessa totuus pitää panna vaakalaudalle. Surkuhupaisaa tässä on, että julkisuuslaki suojelee joitakin henkilöitä. Hyssyttelyltä tuntuu monesti, kun julkisen sektorin virkamiehistä ja päättäjistä tehdyt rikosilmoitukset eivät johda mihinkään vaan lausunnoissa on; ettei ole löytynyt riittävää näyttöä. Meillä Suomessa on sellainen systeemi, ettei näytön arviointi kuulu meidän tehtäviin. Meillä ensin poliisi tutkii ja sitten syyttäjä päättää, onko rikoksesta näyttöä vai ei.

Valitettavasti valheella ja häikäilemättömyydellä on aina lyöty heikompia, mutta näin tasa-arvon ja sivistyksen aikakautena rehellisyyteen pitää panostaa tässä yhteiskunnassa. Niinpä niin – laitetaanpa käsi sydämelle jokainen päättäjä ja virkamies.

Raili Naskali


ONKO OIKEIN ETTÄ VALTIO TUKEE?

Irlannin tuki puhuttaa työttömyyden ohella tällä kertaa eniten kansalaisia. Irlannin tuki on noussut mittasuhteisiin, jotka ovat tavalliselle kansalaiselle mahdottomia käsittää. Valitettavasti ei tukien loppua ole vielä näkyvissä. Julkisuudessa olleiden arvioiden mukaan pian on Espanja ja muut pienet EU:n maat ja tällä velkaelvytyksellä pian Suomi mukaan lukien.

Irlannin tuen määrä on tavattoman suuri. Itse uskon siihen, ettei varoja saada ehkä koskaan takaisin. Ei ole ihme, että kansalaiset kysyvät, onko tämä todella välttämätöntä?

Kysyn, onko kaikki maailman pankkien johtajien holtittoman lainanannon virheet maksettava yhteiskunnan varoista? Muualla yhteiskunnassa yritysten omistajat tai virheiden tekijät vastaavat tekemiensä väärien ratkaisujen seurauksista.
Tuki on turruttanut kaikki pankkielämän tiettyyn välinpitämättömyyteen ja toisaalta härskiin omanedun tavoitteluun. Pankit ajavat konkurssiin sellaisia yrityksiä, joilla olisi riskeistä huolimatta selviytymismahdollisuuksia. Valtion vastatessa pankkien kaikista tappioista on helpompaa panna yritys konkurssiin ja rahastaa virheratkaisujen seuraukset valtiolta.

Voidaan kysyä, onko oikein, että Suomen valtio vastaa kaikista EU:n pankkien tekemistä virheistä.

Maailman pankkien pelastamiseksi Suomen ei pitäisi ryhtyä. Pankkeja ei pitäisi tukea sokeasti vaan tehdä välttämättömät joskus kipeätkin ratkaisut heti. Suuret tuet EU:n pankkimaailmaan johtaa vaan väärinkäytöksiin. Vaikka tässä tuessa yritetään pelastaa Irlanti, mutta todellisuudessa kuitenkin EU:n pankkimaailma. Joku tolkku se pitää olla tukien maksamisessakin. Vai onko niin, että kukaan ei kanna vastuuta tekemisistään? Yritysmaailmassa ei tällainen peli vetele! Mutta hyvä on vielä täällä Suomessa yrittää. Hyvää Itsenäisyyspäivää vaan kaikille!

Yrittäjäterveisin
Raili Naskali
Vuoden yrittäjä Pirkkalassa vuonna 1981


Pöljää touhua kyllä kläpit vielä nauraa

Jatkuvan kasvun ja yli varojen elämisen kausi näyttää olevan ohitse maassamme. Tilanteen tajuaminen tuottaa kuitenkin tuskaa, kuten viime päivien tapahtumat todistavat. Ne viittaavat keskustelukyvyttömyyteen ja vastuuttomuuteen. Talouselämän suurin ongelma on ollut erilaisten etujen jatkuva nousu, palkkojen ja sosiaalietujen kohoaminen vuosi vuodelta. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että kilpailukyky palautetaan konkurssiaallon ja työttömyyden kautta.

Suomi on sosialisoitu. Yli puolet jokaisesta kansantaloutemme markasta uppoaa julkisen sektorin kitaan. Olemme luoneet järjestelmän, joka on hävittänyt ihmisten oman sosiaalisen vastuun ja kaatanut sen yksipuolisesti yhteiskunnan harteille. Suomeen on luotu oma-aloitteisuuden tuhoava, holhoava ja tarpeettoman laaja sosiaaliturvajärjestelmä, joka ei kohta enää toteuta hyviäkään puoliaan.

Joidenkin mukaan oikeudenmukaisuuden toteuttaminen on mahdollista vain taloudellisen kasvun oloissa. Olen eri mieltä. Oikeudenmukaisuus ei riipu taloudellisista suhdanteista, vaan yhteiskunnassa vallitsevasta arvostuksista. Hyvinvointia on riittävästi kaikille, jos vain on halua jakaa sitä oikeudenmukaisesti. Nyt tuosta halusta on puutetta. Se on pääsyy siihen, miksi heikompiosaiset voivat huonosti.

Kaikki sosiaaliturva ei kuitenkaan ole perusturvaa eivätkä kaikki peruspalveluita. Suomalainen sosialismi on vetänyt kaikki kansalaiset, myös hyväosaiset, tukiensa piiriin. Monet sellaiset kansalaiset, jotka eivät apua tarvitse saavat sitä.

Kunnassamme käydään kovaa kädenvääntöä siitä nostetaanko tuloveroprosenttia vai ei? Veroprosentin korotus on seurausta kunnan talouden tervehdyttämisestä, millä kurotaan umpeen reilun puolentoista miljoonan tulovajetta. Kunta on elänyt yli varojensa, eikä kaikki syy ole valitettavasti valtionosuuksien supistuksista johtuvaa ahdinkoa.

Minä otan kunnianhimoiseksi tavoitteekseni herättää valtuutetuissa edes pienen innostuksen kunnan talousarviota kohtaan. Ei ole järkevää ottaa 50000000,00 miljoonaa velkaa kolmen vuoden aikana tulevien sukupolvien maksettavaksi! Mistä leikataan? Kukaan ei halua maksaa veroja. Viime vuonna nostettiin kiinteistöveroa 33,3 prosenttia – eikä kukaan puhunut mitään. Olisiko nyt Pirkkala lisä noin 500 000,00 tuhatta euroa mahdollisesti leikattava? Olisiko Kurikan päiväkoti siirrettävä ja pantava päiväkodeille käyttöaste 100 prosentiksi? Työyhteisöt sellaisiksi, että työntekijät eivät sairastu vaan tekevät töitä? Turhat virkaesitykset esimerkiksi viestintäpäällikkö? Kyllä kunnassa on korkeasti koulutettuja virkamiehiä, että osaavat hoitaa näillä kapasiteetillä tiedotuksen – jos on halua!

Tämän varmasti monia kulmia kohottavan alun jälkeen voi kylläkin todeta, että kaupallisella ja kunnallisella puolella on samansuuntaiset tavoitteet: tuottaa nautittavia hyödykkeitä.

Kuntaterveisin
Raili Naskali
Pirkkala


Sytyttäjänä yhteiskunnan murroksessa

Leivän me kaikki saamme maan tuottamana. Mutta vain muutama prosentti syvän maaseudun ruokakunnista elää enää maataloudesta. Tullessani vuonna 1969 Pirkkalaan aika monesta talosta täällä haja-asutusalueella kuljetettiin maitotonkkia maitolaiturille. Muutama vuosi sitten lähtivät Sankilan kylän viimeiset lehmät ja viimeisen navetan valot sammuivat. Nykyään kylän 160 ruokakuntaa saa toimeentulonsa jostakin muusta kuin maataloudesta. Mutta voi vielä tulla ja tuleehan se aika, jolloin markkinavoimat ja globalisaatio tulevat tiensä päähän. Elämisen resurssien uusjaossa voi olla taas maaseudun nousun vuoro. Sitä odottaen me jääneet pidämme hiipuvaa elämää yllä. Kulutus mitoitetaan pieniin tuloihin. Luonnosta ja kotipelloilta otetaan leivän jatkoa. Kyllä täällä pärjäillään, kunhan nuoret vain pääsevät töihin ja leivän syrjään kiinni.

Olen tässä viime aikoina pyöritellyt päässäni satoja ajatuksia. Olen miettinyt, että kannattaako pää täyttää kaiken maailman ajatuksilla. Mitä hyötyä siitä on, että yrittää pohtia miksi Färmin alueelle ei vieläkään saada puhdasta vettä, miksi kaikenlaisia suurhankkeita halutaan Pirkkalaan, miksi johtajia on Pirkkalan kunnassa niin paljon ja johtajuutta vähän ja miksi valot palaa kunnan toimipisteissä vaikka siellä ei ole ketään!? Niin miksi?

Äkkiä ajatellen voisin sanoa, että ei kannata ajatella muuta ko omia asioita. Ajattelu on tärkeätä, mutta yhtä tärkeätä on valita ajatuksensa siten, että ne tuottavat mahdollisimman hyviä ja tarkoituksenmukaisia tuloksia. Sunnuntai-iltana pohdimme kyläyhdistyksen kokouksessa Pirkanmaan liiton 2.vaihemaakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa ja josta annoimme mielipiteen. Kokouksessa arvioitiin myös sitä, että kyläläisten kannalta on ollut erittäin valitettavaa todeta minkälainen koneisto kuntaamme johtaa. Miten kyvytön se on vastustamaan itsevaltaisia virkamiehiä ja päättäjiä. Miten kunta satsaa suuruudenhulluihin hankkeisiin kaikki käytettävissä olevat resurssit, halusi sitä kuntalaiset tai ei. Miten välinpitämättömästi virkamiehet ja päättäjät suhtautuvat "taajama-alueen" asukkaiden tarpeisiin. Esimerkkinä Färmin alueen asukkaat, jotka ovat aktiivisesti taistelleet perusoikeuksiensa puolesta kunnan valtakoneistoa vastaan jo vuosien ajan. Asukkaat ovat anoneet kunnallistekniikkaa alueelleen, joka on suhteellisen tiheästi rakennettua, kaavamaista asuinaluetta, jonka porakaivoissa on talousvedeksi kelpaamatonta arseenipitoista vettä.

Jos olisin "pormestari" olisin "kovis" sellainen kova nainen, joka pakottaisi kunnan rakentamaan koko kunnan alueelle vesi- ja viemäriverkoston. Mielestäni puhdas vesi on ihmisten perusoikeus ja kunnan tulee huolehtia siitä, että kaikilla kuntalaisilla on tarjolla puhdas vesi jo terveydellisistä syistä. On siis rohkeasti sanottava tässäkin sen, minkä vakaumuksensa vaatii sanottavaksi. Sen vuoksi, jos politiikassa olen synkän näköinen, jos joudun asiani puolesta kovenemaan, jos 30 vuotta politiikassa tekevät minusta sen, minkä tekee, suhtautukaa, valtuutetut, ymmärryksellä. Toivon ymmärrystä sille tosiasialle, että pehmeitten arvojen puolesta taistellessa on naisvaltuutetun pakko olla toisinaan myös kova.

Uuden vuoden terveisin
Raili Naskali


JOKAISELLA ON OIKEUS IHMISARVOISEEN ELÄMÄÄN

Mikä täällä Pirkkalan politiikassa on tärkeää? Muun muassa se että löydämme tämän politiikan hyvät ja onnelliset puolet, mitä pikemmin sitä parempi. Tärkeämpää kuin omien vikojen myöntäminen on omien mahdollisuuksien aavistaminen ja viimein käsittäminen. Ei kannata kuunnella niitä jotka eivät näe valonpilkahduksia enää missään. He ovat sokeita.

Ei kannata kuunnella pessimistejä. Heillä ei ole mitään hyvää näytettävänään. He ovat eksyneet. He luulevat että totuus on sitä parempi mitä pahempi. Tosi totuus on kuitenkin vapauttava, myönteinen, avara. Nämä ovat totuuden tuntomerkkejä. Silloinkin kun se on harmaa ja ankea, se on maanpäällisen ankea niin kuin harmaa päivä – ei niin kuin harmaa ikuisuus.

Kun vaaditaan että tosiasiat on myönnettävä, tällä useimmiten tarkoitetaan nimenomaan ikäviä tosiasioita. Oletetaan ikään kuin että ihminen aivan itsestään myöntää hauskat ja itselleen edulliset tosiasiat. Näinhän voi toisinaan ollakin laita. Mutta hyvin usein ei. Yleensäkin tosiasioiden myöntäminen on helpommin sanottu kuin tehty. Se on varsin mutkallinen prosessi. Luultavasti sen alkuna on hyvä pitää oman elämänsä tosiasioiden myöntämistä.

Aikuisella poliitikolla ihmisellä tähän prosessiin kytkeytyy vastuun ottaminen omasta elämästä. Vastuun ottaminen merkitsee että lakkaa syyttämästä naisvaltuutettuja ja yhteiskuntaa. Oman elämänsä tosiasioiden myöntäminen edellyttää sen tosiasian myöntämistä, ettei lopultakaan voi syyttää ketään mistään. Tähän vaiheeseen, tähän oivallukseen, ei ole aivan helppo päästä.

Kannattaa muistaa, että meissä valtuustonaisissa ovat myös kaikki ihmislajin suuret ja hyvät asiat. Niihin kätkeytyy energiaa. Kun me naiset koemme syvän myönteisen kokemuksen, me koemme itsemme. Ne ovat ne valo joka meissä valtuustonaisissa on, meidän todellinen elinvoimamme, oikean suunnan tienviitat.

Ei kannata lukea lehtiä, kirjoja ja katsella tv:tä jotka hermostuttavat meitä. Ei kannata lukea nettisivuja jotka ärsyttävät meitä. Ei kannata seurata kauniita ja rohkeita jotka tekevät meidät levottomiksi. Ei kannata lukea ihmisten yleisönosastokirjoituksia jotka saavat meidät alakuloisiksi. Kenenkään ei ole pakko kiusata itseään. Ei tuollaisilla asioilla. Ei millään asioilla.

Meidän naisten on vihdoinkin ruvettava pitämään puoliamme, puolustamaan sitä mikä meissä on rauhallista, kaunista, avaraa, myönteistä, rakastavaa, uskollista, herkkää, hellää, pyhää, hyvää. Meidän valtuustonaisten on ruvettava puolustamaan itseämme. Ei kannata kuunnella niitä jotka vain arvostelevat meitä. Eivät he näe meitä. He näkevät vain meidän vikamme.

Valtuustoterveisin
Raili Naskali


OMAISHOIDON TYÖTÄ ARVOSTETTAVA

Kunnat maksavat mitättömän palkan omaishoitajille, joka on hoitajalle verotettavaa tuloa. Omaishoitaja tekee, tätä ruumiillista ja henkisesti kuluttavaa työtä., parhaimmillaan 24 tuntia vrk:ssa, valmis auttamaan, vaikka hoitajakin olisi uupunut.

Kotona voi olla vaativa, jatkuvasti tarkkailtava, avuton omainen. Hoitaja ei välttämättä saa, yön, eikä päivän tarvittavaa lepoaikaa.

Omaishoito on suuri apu kunnille. Olisi tehtävä selvät palkkaluokat hoidettavan hoitotasoon nähden, ilman mitään "pärstäkerroin kertoimia".

Kuinka moni omaishoitaja valittaa? Raskasta on hoitaa, eivät valita, eivätkä halua laittaa läheistään terveyskeskuksen vuodeosastolle, edes intervalliviikolle! Koti se on koti, vaikka vähän köyhempikin.

Kodinhoitajia pitäisi palkata kuntiin lisää. Jokainen omaishoitaja saisi apua tarvittaessa. Pitkässä juoksussa se on kuitenkin halvempi vaihtoehto kunnille, kuin kaksi vanhusta tai vammaista laitoksessa.

Tällä hetkellä kunnat siirtää asiakkaitaan yksityisille terveydenhuollon yrityksille. Mitä nämä velvoittavat palveluistaan? Usein asiakas on vanhus, mahdollisesti muisti jo huonontunut, ei osaa, tai uskalla vastustaa " lääkärin määräämää hoitoa". Hoito maksaa paljon kuukaudessa ja lisäksi tulevat vielä kiinteät kuukausimaksut, asumisesta ja elämisestä. Eläke ei riitä! Ihmiset masentuvat ja vointi huononee entisestään.

Eräskin 86-vuotias vanhus kertoi, kuinka hänet oli kotiutettu Koukkuniemestä. Kolme ihmistä oli käynyt suunnittelemassa, miten kylpyhuone korjataan, jotta voisi asua kotona. Kylpyhuone korjattiin, mutta ei niin, että se olisi toiminut vanhuksen toivomuksen mukaisesti. Kuka näitä valvoo? Kuka maksaa jos työt tehdään kahteen kertaan?

Onko oikein, että alle 1000 euroa eläkkeellä oleva maksaa yli 1000 euroa jopa 2000 euroa yksityisille hoitoyrityksille. Loppuvat ne säästötkin tällä menolla nopeasti. Mitä tulee eteen?

Mielestäni tämä on "laillista rosvousta" hädänalaisten hyväksikäyttöä! Ihmiset ovat aikoinaan maksaneet veronsa asuinkunnalleen. Tämän päivän vanhus ei ole elänyt yhteiskunnan varoilla, vaan kantanut kortensa yhteiseen kekoon.

Miksi omaiset eivät hoida vanhuksiaan niin kuin ennen, jolloin monet sukupolvet asuivat saman katon alla?

Raili Naskali
kansanedustajaehdokas


HAJARAKENTAMISEN HALLINTA

Tampereen kaupunkiseudun hajarakentamisen yhteisistä periaatteista on keskusteltu – mutta missä?

Kehyskuntien kunnanjohtajat ja kaavoittajien yhteispalaverissä sovittiin keväällä 2009, että kaavoittajat laativat alustavan luonnoksen yhteisistä periaatteista. Tekstiluonnos esiteltiin Orivedellä 22.9.2009. Nokialla sovittiin 1.10.2009, että asiaa käsitellään kaupunkiseudun kunnissa ja kommentit toivotaan saatavan vuoden loppuun mennessä. Tätä asiaa tiedustelin oman Pirkkalan kunnan ympäristölautakunnan puheenjohtajalta ja pormestarilta. Kysyin onko asia ollut ympäristölautakunnassa ja kunnan hallituksessa käsittelyssä? Vastattiin ei!

Asia on kuitenkin ensi keskiviikkona Tampereen ympäristökuntien seutuhallituksessa esityslistalla. Asia olisi mielestäni ensin pitänyt käsitellä täällä kunnassa eikä pelkästään virkamiesten valmistelemana asiana.

Kovan etsinnän jälkeen sain käsiini luonnoksen, joka koski "hajarakentamisen hallinta Tampereen kaupunkiseudulla." Luonnoksessa, joka on päivätty 11.2.2010esitetään, että kaava-alueiden ulkopuolisen rakentamisen osuutta tulisi pienentää noin neljännekseen nykyisestä. Tavoitteeseen pääsemiseksi tulee käyttää sekä lupa- että kaavoituspolitiikan keinoja. Hajarakentamisen tavoitteita ovat mm. hallita rakentamista asemakaava-alueen ulkopuolella. Taajama-alueiden palveluita ja tontteja markkinoidaan tehokkaasti. Tonttien hinnat pidetään kohtuullisella tasolla, jotta voidaan varmistaa niiden myynti ennen yksityisten tonttien kauppaa.

Hajarakentamisen hillinnässä esitetään tässä luonnoksessa, että kyläalueella mitoitus on luokkaa 1 rakennuspaikka/emätilan 2-5 ha. Huonosti rakentamiseen sopivalla alueella mitoitus on 1 rakennuspaikka / 10-25 ha. Tonttikoolla ohjataan myös rakentamista. Maatalousalueille luonnoksessa esitetään asuinrakennuspaikan pinta-alavaatimukseksi vähintään 2 – 5 ha. Metsiin ja pelloille vähintään 1 – 2 ha. Luonnoksessa esitetään myös, että päätöksenteko suunnittelutarveratkaisuissa tulisi olla viranhaltijalla, mieluimmin kaavoittajalla. Päätöksenteko mielestäni pitää ehdottomasti olla lautakunnalla. Muita rajoituksia luonnoksessa: Rakentamisen määrä kaava-alueen ulkopuolella on yli 5000 neliömetrin tonteilla enintään 5 % ja alle 5000 neliömetrin tonteilla enintään 10 % kiinteistön pinta-alasta, ei koskaan kuitenkaan yli 300 neliötä.

Pirkkalan kunnassa pitää yleiskaava koskea koko Pirkkalaa. Nyt kuntaan on laadittu yleiskaava, joka koskee vain taajama-aluetta. Tänne maaseutu- ja kyläalueille tarvitaan oikeusvaikutteiset osayleiskaavat nopeasti. Emme voi odottaa haja-asutusalueella maailmantappiin sitä, koska Pirkanmaan liitolle sopii se, että yleiskaavaa ei tänne tehdä! Kaikki eivät halua asua taajama-alueella eikä pienissä alle 1000 m2 tonteilla, joita nyt kunta tarjoaa kunnan taajamassa kovalla hinnalla.

Toivottavasti päättäjät tutkivat tarkasti hajarakentamisen luonnos ehdotuksen. Luettuani luonnos ehdotuksen läpi tulin siihen johtopäätökseen, että luonnos kohtelee maata omistavia ihmisiä kovakouraisesti – sanosko sosialisoivasti!

Maanomistajan puolesta puhuva
Raili Naskali
Pirkkala


PONSIEHDOTUS 13.12.2010

§ 134 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN RAKENNESUUNNITELMAN 2030 KUNTAKOHTAINEN TOTETUTTAMISOHJELMA 2011-2012

Maapoliittisen ohjelman laadinnassa ei tule rajoittaa kuntakohtaista maan käyttöä, eikä näin estää asutuksen ja eri ammattialojen elinkeinon harjoittamista vielä vapaana olevilla alueilla. Haja-rakentamisen vyöhykerajaamisesta tulee osaltaan este ja hidaste alueen parempaan kehitykseen. Maapoliittisessa ohjelmassa pitää ottaa huomioon Pirkkalan erityisen pieni alueellinen koko. Pirkkalan asukasmäärä on jatkuvassa kasvussa. Lähitulevaisuudessa kuntaan muuttavat eivät mahdu nykyisille eivätkä nyt suunnitteluissa oleville taajama-alueille.

Asukkaille on turvattava perustuslaillinen mahdollisuus valita vapaasti asuinpaikkansa ja sitä kautta myös asumismuotonsa ja ammattinsa. Suomalaisten toive asumismuotona on omakotitalo luonnon läheisyydessä haja-asutusalueella. Miksi se tulee melkein kieltää? Teemmekö tällä rajauksella kuntaan asukasvalintaa.

Hajarakentamisen hallinta ei saa tarkoittaa haja-asutuksen tosiasiallista kieltämistä Pirkkalassa. Rakennusmaan vähyydestä johtuen haja-rakentamisessa ei voida vaatia noudatettavaksi Tampereen seudun muiden kuntien rakennusjärjestyksen määräyksiä ja ohjeita.

Suuret infrahankesuunnitelmat ja aluevaraukset on soviteltava niin, että maankäyttöä ei rajoiteta useilla linjauksilla. Varaukset on suunniteltava niin, että ne eivät kohtuuttomasti haittaa luonnonsuojelualueita, virkistyskäyttöä, kulttuurimaisemaa, maaseutuasutusta eikä elinkeinotoimintaa.

Kaavoituksen ja rakennusjärjestyksen kautta pitää olla mahdollisuus saada viemäriverkoston, vesijohdon ja pääväylien varrelle asutusta myös haja-asutusalueella. Rakennusmääräyksiä on voitava paikallisesti laatia niin, että ne ottavat huomioon sekä paikalliset olosuhteet, että kaupunkiseudun MAL-aiesopimuksen.

Raili Naskalin puhe "Asunnottomien Yö"- tapahtumassa Pirkkalan torilla 17.10.2010
Asunnottomien yötä vietetään täällä Pirkkalassa 7 kertaa. On tärkeää, että ihmiset osallistuvat aktiivisesti tähän tärkeään tapahtumaan.

Valtakunnallista asunnottomien yön tapahtumaa sävyttää tänä päivänä myös se, että tänään vietetään myös YK:n syrjäytymisen ja köyhyyden vastaisen päivän lisäksi Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuotta 2010.

Asunnottomien yön toiminta-ajatuksena on tukea jokaisen perusoikeutta vakinaiseen asuntoon – omaan kotiin. Periaatteena Asunnottomien yöllä on, että asunnottomuus on kansallinen häpeäpilkku ja kansainvälinen ihmisoikeusrikkomus. Kutsun kaikkia yli puoluerajojen tekemään yhteistyötä jotta kaikilla olisi mahdollisuus asuntoon Pirkkalassa.

Pirkkalassa asuntotoimi ja perusturva kartoittavat asunnottomien määrän vuosittain marraskuussa. Tuoreita tietoja asuntosihteeriltä saamani tiedon mukaan ei vielä ollut. Mutta vuosittain Pirkkalassa kunnan tiedossa on se, että asunnottomien määrä on vaihdellut 15-20 henkilön välillä.

Suomessa on noin 8000 asunnotonta. Todellisuudessa määrän voi kertoa jopa kolmella, kun huomioidaan tilastoissa näkymätön asunnottomuus ja ongelmaan läheisesti liittyvät epäinhimilliset asumisolot. Asunnottomuus on pitkittyneiden yhteiskunnallisten ongelmien tulos. Se kytkeytyy päihde- ja mielenterveysongelmiin, työttömyyteen, taloudellisiin vaikeuksiin ja ihmissuhdeongelmiin. Jos yhteiskunnan resurssit eivät riitä hoitamaan näitä ongelmia ajoissa, ne kasaantuvat ja hoito vaikeutuu ja seurauksena voi olla asunnottomuus.

Asunnottomuuteen on monta syytä. Kaikki elämä on riskisijoitusta. Asunnottomuus kuvaa myös sitä miten hoidetaan mielenterveystyön, päihdehuollon ja velkaneuvonnan resurssien riittämättömyydestä.

Totuus on, ettei kukaan valitse asunnottomuutta, vaan se on seurausta yhteiskunnan turvaverkkojen pettämisestä. Asunnottomuus vähenee, kun rakennetaan riittävästi erilaisia asuntoja erilaisiin tarpeisiin. Yhteiskunnassa on kyllä paljon erilaisia tukiverkostoja, mutta kysyä pitää! Miten ja missä tuetaan ellei meillä ole kotia? Asunto on jokaisen ihmisen perusoikeus.

Asunnottomia perheitä ei ole ollut Pirkkalassa vuosikausiin. Jos verrataan muihin naapurikuntiin pois lukien Vesilahti, niin Pirkkalassa on asukaslukuun suhteutettuna ollut asunnottomia vähemmän kuin muissa kunnissa. Ylivoimaisesti vaikein tilanne on Tampereella.

Kunnan viranomaisten tiedossa oleva tilanne ei kuitenkaan ole koko totuus. Asunnottomia on todellisuudessa ehkä kaksi jopa kolminkertainen määrä. Täysi-ikäiset ja jopa työssä käyvät lapset asuvat vanhempiensa luona joko pienentääkseen asumiskulujaan tai turhautuneina pitkään jonotusaikaan asuntojonossa. Aika paljon asuu myös ihmisiä tuttaviensa luona eikä heillä välttämättä ole aikomustakaan hakea omaa asuntoa.

Nuorten asuntotilannetta kuvaa se, että nuorisoasuntoyhdistyksen taloon jonottaa jatkuvasti noin 30 nuorta. Tosin vaihtuvuus näissä asunnoissa on melko suurta. Kaikkiaan vuokra-asuntojonossa on tällä hetkellä hieman alle 200 aktiivista hakijaa. Vuositasolla vuokra-asuntoa hakee Pirkkalassa noin 600 hakijaa ja heistä noin joka kolmas saa vuoden sisällä hakemuksen jättämisestä lukien asunnon. Keskimääräinen jonotusaika on siis melko pitkä varsinkin sellaisella, jolla ei ole kiireellistä asunnon tarvetta.

Pirkkalassa asunnottomia on tilastojen mukaan suhteellisen vähän. Kunta on myöntänyt rakennuslupia vuokra-asuntoihin rakentamiseen ja saneeraukseen. Tämä on hyvä alku, mutta kunnan tulee jatkossa panostaa enemmän tuetun asumisen muotoihin ja rakentaa lisää pieniä, edullisia vuokra-asuntoja. Lisäksi kunnan tulisi lisätä mielenterveystyön ja päihdehuollon resursseja. Tehokkainta asunnottomuuden hoitoa on sen ehkäisy. Meiltä päättäjiltä tulee löytyä riittävästi poliittista tahtoa hoitaa asunnottomien asiat kuntoon. Yhteiskunnan vähäosaisista huolehtiminen ei voi olla sen pääasia, mutta korkean verotuksen maassa toivoisi, ettei kenenkään tarvitsisi olla nälissään ja kodittomana. Jos alkoholismi on suomalaisten kansantauti, tulisi panostaa erityisesti siihen liittyviin tukitoimiin. Tukitoimista huolimatta kaikki eivät välttämättä selviä, mutta ihmisoikeudet ovat arvoja, joiden puolesta kannattaa taistella.

Näillä sanoilla julistan asunnottomien yön avatuksi.

Ihmisyys ja oikeudenmukaisuus
Kirkolla on ainakin kahdesta syystä sekä oikeus että velvollisuus puhua yhteiskunnan asioista ja kehityskuluista. Ensinnäkin kirkolla on seurakunnan toiminnan kautta vahva kosketus pirkkalaisen ihmisen elämän todellisuuteen. Kirkon eri työmuotojen kautta saatu kokemus pakottaa kirkon nostamaan äänen hiljaisten ja syrjään jääneiden puolesta sekä epäoikeudenmukaisia olosuhteita ja rakenteita vastaan. Toiseksi sekä Raamatusta että kristillisestä uskosta nousee sellaisia periaatteita, joiden esillä pitäminen on kirkon tehtävä. Kirkko ei ole olemassa itseään varten vaan siksi, että se tuo toisen maailman äänen tämän maailman keskelle. Kirkko ei ole yhteiskunnallisten kysymysten, talouselämän tai sosiaalipolitiikan asiantuntija. Kuitenkin kirkon olemuksesta ja tehtävästä johtuen sen profeetallisen äänen pitää nousta silloin, kun yhteiskunnan arvot uhkaavat vääristyä tai ihmisyys on uhattuna. Lisäksi kirkon pitkä traditio eettisten kysymysten pohtijana on tuonut kirkolle kokemusperäistä viisautta. Sen kuuleminen on muulle yhteiskunnalle hyödyllistä.

Kristillisen uskon mukaan vanhurskaus on ennen muuta Jumalan ominaisuus. Sillä tarkoitetaan Jumalan ehdotonta oikeudenmukaisuutta. Yhtäältä se merkitsee vaatimusta edistää oikeudenmukaisuutta ihmisten välisissä suhteissa ja koko yhteiskunnassa, sen rakenteita myöten. Oikeudenmukaisuuden vaatimus on kristinuskon ytimessä. Muun muassa siksi pidän tärkeänä sitä, että kirkko on kiinnostunut työn ja työttömyyden kysymyksistä.

Toisaalta vanhurskaus liittyy ihmisen ja Jumala suhteeseen. Hänen oikeudenmukaisuutensa koskee myös yksilöä. Siitä avautuu näköala ihmisyyteen. Kristillisessä ihmiskäsityksessä on luovuttamatonta se, että ihmisarvo on alkuperäinen, ehdoton ja kaikille samanlainen. Niinpä ihmistä ei voi asettaa arvojärjestykseen eikä heitä saa alistaa välineelliseen asemaan. Päinvastoin luterilaiseen etiikkaan liittyy vahvasti toisen asemaan asettumisen periaate. Perustana kristillisessä ihmiskäsityksessä on Jumalan luomisteko ja Kristuksen pelastusteosta nouseva ehdoton rakkaus. Tämä ehtoja ja vaatimuksia asettamaton rakkaus on nimeltään armo. Sen varassa ja siihen luottaen saamme rakentaa oman elämämme ja aloittaa myös nämä seurakuntavaalit.

Kirkko käsitteenä on monivivahteinen, eri ympäristöissä sisällöltään muuttuva termi. Siinä on kuitenkin eri käsityksille yhteisiä piirteitä. Ensiksi pyrkimys pitää ihmisiä avoimesti ja ehdoitta kirkon jäseninä, toiseksi halu palvella ihmisiä menemällä heidän lähelleen ja liittymällä heidän tarpeisiinsa sekä kolmanneksi tavoite liittyä yhteiskunnan toimintaan.

Kirkko avoimena ja jäsenyyskriteereiltään väljänä vastaa evankeliumin mukaista armon vapaata tarjontaa. Kirkko on kuitenkin usein mielletty hyvän kansalaismoraalin opettajaksi ja vartijaksi.
Monen mielestä se asettaa vaikeasti saavutettavia hyvän elämän ihanteita, mutta jättää ihmiset avuttomina kamppailemaan niiden kanssa – tai hylkäämään ne. Kuitenkin kirkon tulisi erityisesti tulla mieleen, kun ihminen ei yllä hyvään elämään. Silloin tarvitaan armoa, ehdoitta rakastetuksi tulemista. Tulevaisuuden kirkon tulisi olla tällainen armoa jakava kirkko.

Kirkon identiteettiä olisi helppo vahvistaa omaa profiilia korottamalla. Jos sen ympärille rakennetaan aitoja tai muureja, joilla erotetaan sisällä ja ulkopuolella olevat, voidaan kyllä lämmittää sisäpuolella olevien keskinäistä yhteydentuntoa ja ehkä lisätä tyytyväisyyttä. Luulen, että Pirkkalan kirkko on sellainen, jonka jäsenissä ja edustajissa palaa sydämen into tavoittaa hyvällä sanomalla ne, jotka ovat siitä erossa tai etäällä ja joiden sisimmässä leimuaa lämmin auttamisen liekki toisen ihmisen hädälle, avuntarpeelle ja tuskalle. Uskon, että Pirkkalankin kirkossa diakonia tulee korostumaan.

Pirkkalan kirkko on ollut myös avoin myös niille, joiden siteet siihen ovat ohuet. Kirkon on syytä pyrkiä siihen, että mahdollisimman monilla pirkkalaisilla säilyisi vaikkapa heikkojakin kosketuskohtia kristilliseen uskoon ja kirkkoon. Tämä merkitsee painopisteen asettamista kirkollisiin toimituksiin, henkilökohtaiseen kohtaamiseen, oikealla tavalla ymmärretyn tapakristillisyyden sekä kotien kristillisen kasvatuksen vahvistamiseen.

Kirkon jäsenyys ja siihen sitoutuminen ovat viime aikoina olleet aivan erityisesti kirkon huolena. Jäsenmäärän kehitys on nostanut esille aiempaa vakavammin kirkon missionaarisen luonteen. Tämä on johtanut kysymään, onko kirkollinen kirkkomuoto nykyasussaan aikansa elänyt ja olisiko ryhdyttävä taivuttamaan rakenteita kevyemmiksi ja nykyistä helpommin liikuteltaviksi?

Pirkkalankin kirkko on ollut suomalaisen yhteiskunnan henkisiä rakentajia. Yhtenäiskulttuurin katoamisen ja postmodernin mosaiikkimaisuuden myötä kirkon merkitys arvokasvattajana on muuttunut. Silti kirkolta odotetaan aktiivisuutta arvokeskustelussa ja etsittäessä yhteiskuntamoraalin perusteita. Erityisesti se merkitsee muistutusta näköaloista, jotka koskevat kristillistä ihmiskäsitystä – käsitystä ihmisarvosta, elämän kunnioittamisesta, tasavertaisuudesta, oikeudenmukaisuudesta, heikkojen huomaamisesta, elämän rajallisuudesta ja rikkinäisyyden tunnustamisesta sekä henkisten ja hengellisten puolien huomioon ottamista.
Kirkko, joka tahtoo olla seurakuntalaisten kirkko, on oltava seurakuntalaisten puolella, seurakuntalaisten lähellä, ja sen tulee kuunnella seurakuntalaisten ääntä.

Kirkko rakentuu alhaalta seurakuntalaisista käsin eikä ylhäältä yhteiskunnallisten rakenteiden suunnasta. Tällaisen käänteen tekeminen ajattelutavassa ja siitä lähtökohdasta kirkon elämän uudistaminen on mielestäni keskeistä kirkon uudistamisessa.

Julkisuus ja sen luomat mielikuvat vaikuttavat kirkkoon ja sen tulevaisuuteen, mutta kirkon asia ei voi koskaan toteutua vain julkisuuden kautta, vaan seurakunta on aina ennen kaikkea henkilökohtaista kohtaamista ja kanssakäymistä.

Kirkollinen elämä on menemistä sinne, missä ihmiset jo ovat.

Ihmisyys ja oikeudenmukaisuus. Huomaan tämän ottamani tämän päivän teeman johtaneen ajatukseni syvälle kristillisen uskon ytimeen. Yksikertaisesti tahdon sanoa, että kun ihmisyys on vaa ´assa, kirkon on korotettava äänensä oikeudenmukaisuuden ja ihmisarvon puolesta. Näiden ajatusten myötä tahdon tervehtiä teitä hyvä toriyleisö. Hyvä Jumala teitä elämässänne ja toimissanne siunatkoon.

Go to top