Ulkona on pimeää. Täydellisessä pimeydessä, ilman valoa on hankala kulkea oikeaan suuntaan. Etenkin tottumattomalle ja outoja teitä kulkevalle pimeys on vaarallistakin. Se saattaa eksymään, hätäilemään ja unohtamaan järjen käytön. Tällaisessa pimeydessä kansakuntamme on viime aikoina kulkenut.

Pirkkala Kunnantalo 900x645 Jouni KallioluomaPirkkalaisessa on pohdittu Pirkkalan kunnan ensi vuoden talousarviota. Ensi vuoden talousarvio on rakennettu sen kirjan mukaisesti, joka on ollut valtuuston tahto koko vaalikauden ajan ja jonka toteuttamiseksi pormestari on saanut Teidän valtuutettujen tuen. Talousarviota voisi luonnehtia tiukka mutta asiallinen, niukka mutta ymmärtävä. Tämä kirjoitus ei ole tarkoitettu kiitospuheeksi.  Haluan vain aluksi kytkeä tämänkin talousarvion valmistelussa käytetyn näkökohdat siihen ajatusmaailmaan, jonka olemme valtuustossa tämän vaalikauden aikana omaksuneet.

Tähän alkuun voisin kysyä onko Suomessa ja Pirkkalassa menossa muutos vai kaaos?  Muutos on yllättänyt nopeudellaan poliittiset johtajat ja meidät kaikki.  oikeastaan emme tiedä minkälaisessa Euroopassa tai minkälaisessa Suomessa olemme mukana ja minne olemme menossa.  Ei ole kansalaisilla helppoa jos ei meillä päättäjilläkään.  Aiheellisesti voidaan kysyä, onko politiikka yhteisten asioiden ajamista, johtamista, vai kansan miellyttämistä?  Sitä sopii kysyä meiltä valtuutetuilta.

Niille jotka, pelottelee kunnan ja maan hallituksen leikkausten vievän tuhkatkin pesästä, muistuttaisin, ettei Suomessa ole vielä kertaakaan leikattu mistään - on vain rajoitettu menojen kasvua.  Ja niin tekee myös Pirkkalan pormestari. Ei se mitään leikkaa, ei ainakaan niin, että kannattaisi ryhtyä voivottelemaan ja unohtaa, että kaikkein tärkein kasvu, olemme me itse eikä suinkaan pormestari tai maan hallitus.

Vaikka heikennyksiä tulee, suurelta osalta pirkkalalaisten perusasiat ovat kunnossa.
Pirkkalassa oli tahoja valtuustossa, jotka halusivat nostaa tuloveroprosenttia.  Se on helpompaa kuin menojen karsiminen, mutta ajaisi kunnan entistä suurempiin vaikeuksiin.  Veroja korottamalla yhteiskunnan ongelmat ei poistu.  Keskustan valtuustoryhmän mielestä on tärkeää, että kunnan talous koetaan terveeksi ja kestäväksi.  Kestävään taloudenpitoon kuuluu se, että ollaan itsellisiä ja eletään omillamme.

Tietysti hämmästyneenä Te kysytte, mitä kiittämistä tässä talousarviossa nyt on ollut, paremminkin päinvastoin, manailla on pitänyt monta kertaa ja mennen tullen.
Kuitenkin minä kysyn Teiltä uudelleen eikä minun kysymyksessäni ole salajuonen häivääkään, että oletteko muistaneet kiittää.  Sillä kaiken valittamisen keskelläkin meillä on paljon kiitoksen asioita, vaikka emme tietysti yleensä huomaa, kun valittaminen on niin paljon helpompaa.  Niin usein unohdamme, että meillä on kivoja ihmisiä ympärillämme, tuttavia, sukulaisia ja aina joku todellinen ystäväkin, rehellinen ja hyvätahtoinen. Kyllä sellaisiakin tässä maassa myöskin on, vaikkemme aina huomaakaan. Kiitetäänpä vielä siitäkin, että maamme on saanut elää historiansa pisimmän rauhanajan

- ennen ei sellaisesta osattu edes untakaan nähdä.

Pitäisi meidän siitäkin kiittää, ettei tarvitse kerjuupussia roikottaen kulkea pitkin talvisia teitä, umpihankea tallata ja leipäkyrsää tai vaikkapa paleltuneita perunoita tai nauriita kysellä.  Nykyihminen ei edes tiedä, mikä sellainen kyrsä on, mistäpä tietäisikään, kun leipää on tarpeeksi asti, kaatopaikalle vietäväksi tai ainakin elukoille annettavaksi.
Näitä kiitoksen aiheita ovat kauppojen hyllyt täynnä.  Joka tapauksessa kysyn, oletteko luetelleet mielessänne näitä kaikkia suomalaisen elämän hyviä puolia ja olleet kiitollisia niistä.  Toivotan hyvää Itsenäisyyspäivää Teille kaikille!

Raili Naskali
valtuutettu, kunnanhallituksen jäsen

Go to top