Kylissä viriää uusi ehompi elämä
26.05.2007 Klo 19.54
Ideoita kylissä!

Kun kaupunki kyllästyttää, pittää lähteä maalle. Sankilan kylässä on harvinaisen paljon maalaiselämään palaneita.

Sankilan kyläyhdistys on vireä yhdistys. Monet vuosikymmenet kyläyhdistys on osallistunut Säijän kyläyhdistyksen kanssa perinteiseen helatorstaitapahtumaan. Nyt se järjestettiin poikkeuksellisesti 19.5.2007.

Tapahtumaan on kokoontunut kylien väkeä kilpailemaan. Perinteisesti siellä on ollut tikanheittokilpailu, jonka useimmiten Sankilan Kyläyhdistys on voittanut. Muitakin kilpailuja on ollut: mm. juoksukilpailut, ämpärinheittoa, renkaanheittoa, saappaanheittoa ja puujalkakävelyä.

Tänä vuonna tapahtumista vastasi Säijän kyläyhdistys yhdessä Nurmen kyläyhdistyksen kanssa. Tilaisuus pidettiin Mäyriälän virkistysalueella, jonka omistaa ympäristökunnat. Pirkkalan kuntakin omistaa paikan 10 prosentin osakepääomalla.

Kova tuuli kävi. Mutta paikka oli mitä hienoin. Pyhäjärven aallot löivät laituriin. Vesi oli kylmää, mutta se ei estänyt nuorten uimisintoa. Saivathan he välillä mennä saunaan lämmittelemään.

Tilaisuuden avasi Nurmen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Riitta Halme entisiä Pirkkalaisia. Hän kertoi Nurmen kylän kehityksestä. Kantri ry:n rahoilla ja projekteilla on saatu aikaan tohinaa kuin jälleenrakennuksen aikaan ikään.

Yhteistyö. Sillä tavalla kylää viedään eteenpäin. Riittasta näkee, että hän on innostunut luovaan hulluuteen, kannustanut,lepattanut, kirjelmöinyt ja puuhannut.

Sitten päästiin kahvinjuontiin ja kilpailemaan. Tikanheittolla aloitettiin. Viisi kertaa heitettiin ja viisi osanottajaa jokaisesta kylästä. Tuuli haittasi vähän heittämistä. Sankilan kyläyhdistys voitti tikanheiton vähän yli 500 pisteellä, toisena tuli Säijä ja kolmantena Nurmen joukkkue.

Tilaisuus kesti kolme tuntia. Oli hienoa tutustua toisiin kyliin ja kylien ihmisiin ja elämään. Ensi vuonna tilaisuuden järjestää Sankilan kyläyhdistys.

Sunnuntaina olikin sitten vuorossa kasvimaanteko ja pihan siivous. Pienen ryytimaan teko antaa taas turvallisuuden tunteen. Saa omasta maastaan syötävää ja itse kasvattaa.

Ruumillinen työ on hyvä vastapaino liikkeessä seisomiselle. On järkevää lihastenkäyttöä kyykistellä, kumarrella ja kontata kasvimaalla ei tarvitse mennä kuntosaleille.

Maaseutu tarjoaa terveelisen elämän vaihtoehdon. Kylissä on elämää ja talkoohenkeä. Täällä pitää vain osata ja tehdä. Täällä pitää olla sisukas ja peräksiantamaton. Tämä on armoton paikka sellaiselle, joka haluaa säännöllisen työajan.

Maanantaina kunnanvaltuuston kokouksessa päätettiin siirtyä kunnan johtamisjärjestelmässä pormestarimalliin.

Pormestari korvaisi kunnanhallituksen puheenjohtajan ja kunnanjohtajan. Lisäksi hän korvaisi valtuuston puheenjohtajan siinä, että hän on kunnan hierarkiassa ensimmäinen. Toisin sanoen valtuuston puheenjohtajan osalle tulisi olla johtaja vain valtuuston kokouksessa.

Valtuusto valitsee pormestarin suhteellista vaalitapaa käyttäen. Tämä tarkoittaa sitä, että suurin valtuustoryhmä saa pormestarin paikan.

Pormestarin tehtävänä on johtaa kunnan hallintoa aivan niin kuin kunnanjohtajan. Pormestari on kunnanhallituksen puheenjohtaja ja toimii samalla esittelijänä kunnanhallituksessa.

Tiistaina ja keskiviikkona lapioin kaksi autokuormallista 27,tonnia sepeliä piha-alueelle. Kyllä lapioiminen työstä käy, vaikka apuna oli traktori.

Perjantai-iltana kävimme ostamassa uudet tapetit ja maalia Leevin leikkimökkiin. Vaalean vihreää ja valkoista sen olla pitää. Puurtamista riittää. Sunnuntaina laitetaan perunat maahan.


Selailin tässä vanhaa muistikirjaa tuloista ja menoista kolmenkymmenen vuoden takaa. Olen pitänyt talouskirjaa tuloista ja menoista.

Kauppalaskut ruokaan kuukaudessa olivat 600 -700 markkaa. Ruokaan meni päivässä kolmihenkisessä perheessä noin 20-30 markkaa. Auton tankkaaminen pensalla maksoi noin 40 - 50 markkaa ja naftatankki vajaa 20 markkaa.

Polttoaineiden hinta on kolmenkymmenen vuoden aikana noussut hurjasti. Niin taitaa olla myös muutkin kulut. Samoin ovat nousseet palkat.

Työpalkoista ei ole joutunut luopumaan kuin yrittäjät. Kehoittihan entisajan valtionvarainministeri kansalaisia tinkimään kaupassa. Eikä maatalousyrittäjänkään työpalkka kaksinen ole jos se keskimäärin on 2 euroa.

Palkkojen korotuksiin ei olisi varaa tässä yhteiskunnassa. Mutta tämä ahneuden yhteiskunta ei suo siihen mahdollisuutta. Jokainen jolla on kanttia pyyttää saa mitä haluaa. Se on nähty!



Suruviestikin saapui. Kyläyhdistyksemme pitkäaikainen hallituksen jäsen ja ahkera talkoomies Seppo Nieminen poistui keskuudestamme. Seppo oli ikäisekseen reipas ja aina valmis talkoisiin, kun hänelle soitti ja pyysi apua.

Tänään lauantaina olimme Metsänheimon Erkin ja Hahmon Erkin kanssa saattamassa Seppoa haudan lepoon.

KOTIPOLULLA
Kiitos metsän vehreydestä, auringon kimalluksesta,
puolukanvarvuista ja puista polkuni varrella.
Kiitos ilosta, jota saan tarkkaillessani kaikkea
mitä sinä olet luonut.
Älä anna minun koskaan tulla niin kiireiseksi,
että en huomaisi sinun kättesi töitä.



Hallintoa järkeistämään!
14.05.2007 Klo 13.27
Osuustoiminnastako pelastus?

Julkinen sektori, niin valtio kuin kunnat, ovat ajautuneet ylipääsemättömiin taloudellisiin vaikeuksiin. Nyt näyttää siltä, että hallintoa ja kustannuksia on alennettava.

Kunnanhallinnon uudistus on ollut meneillään kohta pari vuotta ja loppu häämöttää. Kunta- ja palvelurakenneuudistus eli Paras-hanketta arvioidaan elokuussa, jolloin kunnat tekevät yhteistyöselvitykset ja toimeenpanosuunnitelmat miten palveluiden järjestäminen kunnissa tapahtuu.

Osittain näyttää tarkoituksena olevan kuntien yhdistymisen. Jos ei vapaaehtoisuuden pohjalta niin sitten pakolla.

Eilen illalla syvennyin oikein toden teolla taloutoimikunnan esityslistaan. Taloutoimikunta valmistelee ensi vuoden talousarviota ja investointiosaa. Tänä iltana on tämän vuoden ensimmäinen kokous.

Kustannukset karkaavat käsistä, jos ei niihin nyt paneuduta oikein toden teolla. Nyt pitäisi paneutua peruspalveluihin. Kaikki muu tulee karsia. Uskaltaako virkamiehet ja luottamushenkilöt näin tehdä - enpä usko.

Hurjalta näyttää ensi vuoden ja suunnitelmavuosien investointiosa. Ensi vuonna arvioidaan 20 miljoonan euron investoinnit suunnitelmissa. Kenenkä talous kestää tällaiset investoinnit - ei kenenkään.

Kuntien on valtakunnallisen suunnitelman mukaan pystyttävä kutakuinkin pitämään entiset palvelut, vaikka rahaa on käytössä entistä vähemmän.

Arvot on siis asetettava ojennukseen ja säästökohteet löydettävä omin neuvoin, jokaiseen niemeen ja notkelmaan sopivia ohjeita ei enää entiseen tapaan tipu ylhäältäpäin.

Mitenkä olis jos meidänkin kunnassa otettaisiin käyttöön osuustoimintamalli? Suomessa on lama, työttömyys ja köyhyys edelleen sillä asteella, että uusia osuuskuntia kannattaisi nyt perustaa.

Suomessakin on perustettu muutama päiväkotia, jotka toimivat osuustoiminnan periaatteella. Ne ovat myös todistaneet, että osuuskunta on palvelujen tuottajana kuntaa ylivoimaisesti edullisempi vaihtoehto.

Mitenkähän kunnan virkamiehet suhtautuvat meikäläisen mutkattomaan ajatukseen. Pitää varmaan pyytää konsultti selvittämään asiaa.

Osuuskunnat olisivat taivaan lahja Pirkkalan kunnalle, joka taistelee päivähoitopaikkojen lisätarpeista.

Osuustoiminnasta koituva hyöty koituisi Pirkkalan kunnalle. Kunta voisi ostaa osuuskunnilta palveluja, niinkuin nytkin yksityisiltä siivouspalveluyrityksiltä.

Nyt kannattas yrittää osuustoimintaa päivähoidossa, ikäihmistenhoidossa ja vaikka kunnallistekniikassa.

Päätöksiä kunnan päivähoidosta ja muustakin lisäämisestä eivät tee asiantuntijat vaan poliittiset päättäjät, siis kunnanvaltuutetut, lautakunnanjäset ja hallituksen jäsenet. He ovat vaikean tilanteen edessä.

Pitäisikö uskoa asiantuntijoita, virkamiehiä vai pitäisikö enemmän ajatella oman kunnan äänestäjiä ja omaa valtuustopaikkaa.

Talousasioista puhumista voi tietysti vielä lykätä, ja odottaa, että valtio tekee päätöksen Pirkkalan siirtämistä Tampereeseen. Silloin ratkaisu on helppo. Varmaa on, että taloudensaattaminen tasapainoon tarvitaan Pirkkalassa.
Valtuutetut ja työntekijät koulutuksessa
06.05.2007 Klo 21.35
Koulutukseen seurakunta panostaa

Olen saanut osallistua Pirkkalan seurakunnan kahteen koulutustilaisuuteen. Koulutuksia pidettiin kolme tilaisuutta. Eilen pidettiin viimeinen koulutustilaisuus. Kouluttajana oli entinen Messukylän kirkkoherra Juha Kauppinen.
Kauppinen on entisiä pirkkalaisia ja monelle luottamushenkilölle myös tuttu henkilö.

Koulutustilaisuus oli tarkoitettu uusille luottamushenkilöille. Mutta ei oppi pahaa tee vanhoillekaan. Viimeisessä koulutuksessa paneuduttiin seurakunnan toiminnan suunnitteluun ja arviointiin.

Seurakunnassa tarvitaan yhteinen visio. Tarvitaan yhteinen kuva seurakunnan tulevaisuudesta ja sen toiminnan painopisteiden valinta toiminnan ohjaamiseksi.

Toiminta ja taloussuunnitelmien luominen antaa luottamushenkilöille ja työntekijöille mahdollisuuden löytää yhteiset tavoiteet.

Koulutuksessa pohdittiin Pirkkalan seurakunnan strategiaa vuodelle 2015 asti. Strategiassa tähdätään aina tulevaisuuteen. Tahto, sitoutuminen, tervejärkisyys ja olennaisen hakeminen ovat strategian suunnittelun perussanat.

Työryhmissä oli entistä tarkemmin kyettävä kuvamaan, mitä Pirkkalan seurakunnassa toiminnalta odotetaan ja kuinka hyvin odotukset täyttyvät? Tätä pohdittiin yhdeksässä eri työryhmässä.

Monissa työryhmissä mietittiin tulisiko Pirkkalan seurakunnan luoda sellaisia tankkauspisteitä, joiden kautta seurakunta olisi lähempänä ihmisten arkea. Tulisiko toiminnan painopisteitä suunnata enemmän sinne, missä ihmiset jo ovat?

Yhteistyö muiden toimijoiden, kuten erilaisten järjestöjen kansssa, tarjoaisi monia mahdollisuuksia seurakunnan toiminnan kehittämiseen.

Vapaaehtoistoimintaa voidaan kehittää vain ymmärtäen vapaaehtoistyön erityispiirteet. Se on toimintaa, joka tapahtuu toimijan vapaa-ajalla, ilman palkkaa, vapaaehtoisesti, omaehtoisesti, tasavertaisessa vuorovaikutussuhteessa ja tavallisen ihmisen taidoin.

Vapaaehtoistoiminnan toteuttaminen vaatii hyvää organisointikykyä. Toiminnalle on asetettava tavoitteet,luotava toimivat rakenteet ja talous.

Luottamushenkilöt toimivat kirkossa seurakuntalaisten äänenä ja on tärkeää antaa heille välineitä tuon äänen esille tuomiseen.

Tärkeää oli siis olla koulutuksessa, vaikka kokenut konkari olenkin. Luottamushenkilöiden ja työntekijöiden kouluttamisella ollaan luomassa hyvän hallinnon mukaista seurakuntaa.

Seurakunnan, jonka päätöksentekoa leimaavat hallintolaissa mainitut hallinnon yleiset oikeusperiaatteet kuten tasapuolisuus, tarkoitussidonnaisuus, puoluettomuus, suhteellisuus ja luottamuksen suoja.

Luottamushenkilön ihanteena ei ole vain hyvä hallinto, vaan seurakunnan olemuksen ja tarkoituksen mukainen toiminta.

Seurakunnan hallinnon kysymyksistä tulisi laajasti keskustella ja vaihtaa ajatuksia. Kaiken takana tulee kuitenkin olla kristillinen rakkaus, joka voi parhaimmalla tavalla palvella evankeliumin toteutumista.

Työhön ja tehtäviin on lähdettävä ja lähetettävä Kristuksen rakkauden täyttäminä. Vakoillen ja arvostellen emme aikaansaa mitään hyvää.

Seurakunnan työntekijän tehtävänä on olla lähellä ihmistä. Viranhaltija on kutsuttu elämään mukana seurakuntalaisten surussa ja ilossa, juhlassa ja arjessa.

Ruohonjuurikirkon aarre on maallikoissa, jotka suostuvat kasvamaan palvelijoina Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Maallikot elävät lähellä ihmisten arkea - usein tuskallisen lähellä - ja samalla ihmisten hätää ja kyselyä.

Evankeliumi johtaa kyselijän ja etsijän sisälle Jumalan perheväkeen. Se antaa voiman, viisauden ja taidon myös kristittynä elämiseen.

Tänä sunnuntai-iltana sain olla myös mukana Pirkkalan seurakunnan, MTK-Pirkkalan ja viljelijöiden järjestämässä kylvönsiunaamistilaisuudessa, joka pidettiin Pirkkalan vanhalla viljamakasiinillä.

Tilaisuuteen osallistui runsas väkijoukko. Tilaisuudessa puhui kirkkoherra Juhani Husa:
mm. näin: Rakkaat ystävät. Jumalan sana lupaa: Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä korjuu, ei vilu eikä helle, ei kesä , eikä talvi ei päivä eikä yö.

Tähän lupausta muistaen olemme koolla luottavaisin mielin siunaamassa kylvötyön. Jumala on antanut ihmisille tehtäväksi viljellä ja varjella luomakuntaa. Siunatkoon kolmiyhteinen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki kylvötyömme ja vuoden sadon.

Sain olla tekstinlukijana yhdessä Pirkkalan maataloustuottajat ry:n puheenjohtajan Pertti Pirilän kanssa. Kanttorina oli Liisa Aaltola, avustajana oli Mika Leijo ja kylväjänä Pekka, joka oli viikko sitten saanut kylvöt tehtyä.

Lopuksi seurakunta tarjosi pullakahvit Vanhan kirkon alueella olevassa uudessa "kirkkotuvassa".

KOTIKIRKOSSA
Täällä ovat sukupolvet kohdanneet toisensa,
täällä on rukoiltu yhdessä.
ole kanssamme tänäänkin,
anna kuulla sanasi.






Hyvää Vappua vuonna 2007
01.05.2007 Klo 05.26
SINIVIHREÄ SUOMI

Pirkkalan Keskustajärjestöt ovat järjestäneet jo kolmena vuotena peräkkäin Vihreän Vapun Pirkkalan torilla. Tänä vuonna työkiireiden vuoksi emme sitä järjestäneet. Mutta ensi vuonna perinteet jatkuvat.

Olen monta kertaa miettinyt sitä, että onko juureni olleet oikeassa puolueessa? Jotkut ovat ihmetelleet miksi olen keskustassa, kun ajatukseltani olen enempi kokoomuslaisesti ajatteleva.

Keskustalaisesti ajattelevia ihmisiä on kaikissa puolueissa niin vihreissä, kuin jopa vasemmistossa.

Olen ollut Keskustan järjestötyössä mukana neljäkymmentä vuotta. Se on pitkä aika. Olen aina tullut siihen lopputulokseen, että minun juureni ovat maaseudulla ja maassa. Mikään puolue ei tietenkään koskaan voi olla kaikkien mieliksi.

Minulle Keskustalainen ihanne on ollut ihminen, joka tuntee vastuun itsestään,läheisistään, kansastaan ja viime kädessä koko ihmiskunnasta.

Kasvu terveisiin ja raittiisiin, kristilliselle pohjalle rakentuviin elämänarvoihin tapahtuu pääosin kotona ja koulussa. Koulu kaikissa muodoissaan jatkaa ja täydentää kasvua ihmisyyteen. Kyllä tämä on minun puolueeni keskusta.

Viime vuosina keskustalaiset periaatteet on ajettu yli tehokkuuden ja säästäväisyyden nimissä. Uusi ilmentymä tästä on suunnitelma kuntien määrän radikaalinen leikkaaminen.

Se tapahtuu tehokkuuden nimissä mutta toisessa vaakakupissa painaa se, että toimivat hallinnolliset keskukset harvenevat ja loitontuvat tavallisesta ihmisestä.

Suomella ja Keskustapuolueella on ollut kohtalonyhteys, kun on tarvittu suunnannäyttäjää tai vastuunkantajaa kansakunnan murrosvaiheissa. Keskusta on noussut vaihtoehdoksi. Niin nytkin.

Keskustan historian vahvuus perustuu ennen kaikkea tahtoon nähdä kansakunnan eheys Suomen menestymisen elinehtona. Keskusta ei ole pakoillut vastuuta, vaan on kantanut tiukan paikan tullen sitä yksin.

Viimeisten vuosien aikana tiukimmille on jouduttu perusturvan puolustajana ja tasapainoisen Suomen rakentajana.

Puolueen täyttäessä viime vuonna 100 vuotta. Voimme katsoa hyvillä mielin menneisyyteen. Keskusta on ollut oikea puolue - oikeaan aikaan. Keskustalla uudessa hallituksessa on jälleen lankeamassa suunnannäyttäjän tehtävä. Toivoa sopii, että Keskusta on valinnut vahvoja ministereitä, jotka eivät hevin helposti anna periksi.

Keväällä käydyissä eduskuntavaaleissa Keskusta nousi toisen kerran maan suurimmaksi puolueeksi. Keskustan politiikan aika ei ole ohi. Keskustaa tarvitaan kehittämään sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa.

Vappuhumun ohella tietoisuuteemme on työntynyt niin monia merkittäviä asioita. Maailmalta kantautuu monenlaisia tietoja: sotia, väkivaltaa ja rikollisuutta. Viime aikaiset tapahtumat eri puolella maailmaa ovat nostattaneet pintaan melkoisen tunnelatauksen.

Se vaihtelee suomalaisen kansan sisimmässä toivekkuudesta pelkotiloihin, ilosta suruun, masennuksesta luottamukseen ja epätietoisuudesta voimattomuuteen.

Onhan tunnettua, että Suomen politiikkaa ovat, monet vuodet johtaneet SDP, KOK ja Keskusta. Välistä erikseen ja välistä yhteistoiminnassa. Kaikilta tahoilta on puhuttu viljelijöiden, työmiesten, pienituloisten, yrittäjien, eläkeläisten ja muiden pienipalkkaisten puolesta.

Kaikki ovat näissä asioissa toitottaneet kuin yhteen ääneen. Mitä on tapahtunut? Näiden pienituloisten kansalaispiirien realitaso on todettu laskeneen siitä huolimatta, oli tässä maassa sitten vasemmisto- tai oikeisto enemmistöinen eduskunta ja oli vallassa minkälainen hallitus tahansa.

Toivottavasti uusi hallitus uskaltaa nyt lakkouhkista huolimatta puuttua työllisyyteen, joka on kaikkein tärkein asia.

Maaltapako, maastamuutto ja maahanmuutto ovat olleet erittäin voimakkaita. Mutta vielä hirveämpää on elää alueilla, missä työttömyys ja ennen kaikkea rahattomuus sekä huono sosiaalinen palvelu ja turvattomuus lisääntyvät.

Näyttää siltä, että valtaa pitävät puolueet, eivät ole muistaneet vuosien aikana kansalle antamiaan lupauksia. Ne ovat puheissaan ja kirjoituksissaan huolimatta noudattaneet virheellistä, joko suurkapitalismia tai valtiota palvelevaa talous-ja sosiaalipolitiikkaa.

Ne eivät ole pitäneet ihmistä tälle kuuluvassa arvossa, vaan ovat pyrkineet tekemään hänestä joko sosialistisen valtion monopolin palvelijan tai suuren rahan kapitalistisen järjestelmän nöyrän kannattajan.

Uskon, että Suomen kansalaisia ei kiinnosta ajatus sosialistisesta tai oikeistolaisuudesta. Suomalaiset tahtovat elää omaa vapaata elämäänsä täällä Suomessa ja tehdä työtä rauhassa ilman valtion kuin kapitalistisenkaan monopolin puristuksessa.

Nämä oikeutetut toiveensa suomalaiset haluaa toteuttaa säilyttämällä yksityisomistusoikeuden ja yrittämisen vapauden perustan. Ne perustat ovat juuri suomalaisen yhteiskunnan tärkeimpiä tukipilareita.

Suomen kansa on luottanut näissä käydyissä eduskuntavaaleissa Keskustan ihmisarvoon ja ihmisarvoista elämää korostavaan linjaan, joka ei ole sidottu mihinkään ismiin.

Puolueen tulee olla ollakseen menestyvä puolue suomalaisen kansanvallan perusteiden tukija. Tälläinen on Keskustapuolue. Sitä ei ole perustettu kansaninväliseksi vienti eikä tuontitavaraksi ja siksi se ei ole riippuvainen kansainvälisistä opeista ja aatteista.

Keskusta toimii ajatellen Suomen kansan eri kansalaispiirien oikeuksia ja välttämättömyyttä saada muun muassa kansantalouden epäoikeudenmukainen jakaminen ja sosiaalipolitiikan epäkohdat korjatuksi. Näin ainakin itse olen kokenut Keskustapuolueen.

Nythän on esimerkiksi toisilla valtavan suuri eläketurva ja toisilla taas mitättömän pieni.

Minulla ei ole tapana kirjoittaa kirjoittamisen tai puhua puhumisen ilosta. Kirjoitan tai puhun silloin, kun tunnen sydämeni kaipuuta sanoa, mitä asioista ajattelen.

Entistä suuremmassa määrin meillä on oikeus ja velvollisuus huolehtia siitä, että tässä maassa aletaan harjoittaa nykyistä oikeudenmukaisempaa
politiikkaa, joka tekee enemmän oikeutta myös syrjäseutujen ihmisille ja yleensä köyhälle kansalle.

Oman näkemykseni mukaan kaikkien puolueiden pitäisi ottaa menneisyydestä oppia niin paljon, että kiinnittävät yhteisvoimin huomiota juuri yhteiskunnallisten epäkohtien poistamiseeen.

Keskustalla on niin vahvat juuret, että Suomi sietää jo voimaperäisempääkin hoitoa ja harvennushakkuuta kunhan ei uudistus- ja kohennusvimmassa tuhota sitäkin puuta, josta koko metsään on saatu siemenet ja alkujuuristo.

Nämä juuret ovat puolueemme pääperiaatteet ja tämän puun runko on puolueohjelma. Keskustan olemassaolon oikeus pohjautuu sille, että toimintamme perimmäiset vaikuttimet tunnetaan. Ihmisyyden kasvu, köyhän asia, yhteisolo luonnon kanssa, tasavaltaisuus ja maaseutu ovat arvoperintömme ja tätä päivää.

Otetaan tämä aika haasteena ja annetaan sinivihreälle uudelle maan hallitukselle onnentoivotukset. Käydään töihin - Vappuhan on työn juhla.

Ennen vanhaan kotiseudullani vapunaattona poltettiin vappukokko. Nuoret ja vähän vanhemmatkin kokoontuivat kokkotulen äärelle lumiselle joskus hankikantoisille pellon pientareille. Kun kokko oli melkein palanut tuhkaan heitettiin pottuja, jotka sitten siellä hiljalleen kypsyivät ja olivat hyviä syötäväksi.

Sitä samaa perintöä olen yrittänyt täällä Hämeessä myös virittää monena vuotena. Tänä vuonna se ei onnistunut. Pekka ehti kylvää jo kauransiemenet peltoon, joten tänä vuonna Pirkkalassa ei vappukokkoa näkynyt.

Etelärinteen tilalla on nyt viljat maassa. Nyt vaan täytyy odottaa syksyn satoa.

VILJELIJÄN RUKOUS

Kiitos, että saan viljellä!
Kylvää ja korjata satoa.
Hoitaa ja kasvattaa.
Anna suotuisat säät, siunaa kasvu.
Anna työlleni menestys.

Kaikille työntäyteistä kevättä ja Hyvää Vappua! Nyt on mentävä töihin. Työ kutsuu!