Luottamushenkilö - lähtökohtana luottamus
30.09.2007 Klo 17.10
Kuntalaisten luottamus

Luottamushenkilön tärkein ominaisuus on luottamus. Tämä antaa perustan asemansa oikein ymmärtämiseen ja myös oikeaan toimintaan. Käytännöllisenä lähtökohtana on kuntalaisten antama luottamus.

Luottamustehtävään tullaan joko välittömillä vaaleilla tai välillisillä vaaleilla. Luottamushenkilö on valittu kuntalaisten edustajaksi ja heidän elämäntilanteensa tuntijaksi. Hänen ei tarvitse olla kaikkien päätettävien asioiden asiantuntija.

Kuntalaisten antama luottamus merkitsee myös yhteydenpitoa. Luottamushenkilö on kuntalaisten kannanottojen palautekanava. Hänellä on viisautta kuunnella ja nähdä, mitä kuntalaiset ajattelevat toiminnan kehittämisestä.

Hän on linkkinä kuntalaisten ja kunnan hallinnon välillä . Hän välittää myös tietoja kuntalaisille kunnanhallinnosta, toiminnasta ja tulevaisuudesta.

Luottamushenkilö käyttää kuntalaisten luottamusta oman tehtävänsä hoitamisessa. Mitä laajempi toiminnallinen yhteys hänellä on kentän kanssa, sitä enemmän hän voi käyttää saamaansa palautetta päätöksenteossa.

On kuitenkin muistettava, että kuntalaisten antama luottamus merkitsee sitä, että hänen on kannettava vastuu päätöksenteossa. Luottamushenkilö vastaa itse lopullisesta päätöksestä ajattelunsa, kokemuksensa ja näkynsä mukaisesti.

Luottamushenkilö tarvitsee myös itseluottamusta. Itseluottamus merkitsee sitä, ettei luottamushenkilö ole kokouksissa pelkästään kuuntelija silloin, kun hänellä on sanottavaa esillä olevasta asiasta.

Hänen tehtävänsä on kertoa avoimesti omat kokemuksensa ja havaintonsa. Hänen ei tarvitse pyydellä anteeksi olemassaoloaan eikä vähätellä tietämystään, kun hän kertoo omat mielipiteensä.

Mutta luottamushenkilöllä tulee olla myös tarvittaessa sekä halua että nöyryyttä ottaa asioista selvyyttä, mikäli hänen tietonsa on puutteellista.

Kun luottamushenkilöllä on riittävästi itseluottamusta, hänen ei tarvitse oman valtansa ja persoonansa pönkittämiseksi olla itsekeskeinen.

Itseluottamus merkitsee myös sitä, ettei hänen tarvitse epäillä toisten ajatusten vilpittömyyttä, kun lopullista päätöstä tehdään kunnan yhteiseksi eduksi.

Kunnallispolitiikalla on hyvin vähän tekemistä totuuden kanssa. Politiikka on keino vaikuttaa asioihin, mutta mitään suurta ja hienoa totuutta tai oikeaa ajattelua siihen ei liity.

Politiikka on mielipiteitä. Kunta- kaupunki "kuntalaiskyselyn" äänestys tulokset olivat "m i e l i p i d e".

Taitaa kuitenki olla kyselyäkin helepointa karistaa menneisyys ja unheuttaa nykyisyys. Pirkkalahan on jo historian kannalta Pirkkalan kunta, haluthin sitä tai ei.

Pirkkalan kunnasa on kuitenkin lopulta se paikkakunnan karisma, historian ja ihmisten työ vuosikymmenien varrelta. Se vain häätyy tunnustaa ja kaupata vain sitä, mitä ittelä on eikä toivos olevan. Eikä kuntanimen vaihdos tuo totuutta sen lähemmäksi päin vastoin työntää taka-alale.

Tottuuden kanssa vain häätyy ellää, vaikka sitä ei aina arjesta tunnistakhaan. Varsinkaan politiikassa.

Huomenna tehdään valtuustossa päätös. Tuleeko Pirkkalasta kaupunki vai pysytäänkö kuntana? Kaikki kyselyt ovat kuitenkin sen kannalla, että Pirkkala pysyköön kuntana.

Itse teen päätöksen sen vakaumuksen mukaan, mikä minulla on ollut aikaisemminkin. Pirkkala pysyköön kuntana. Päätös ei ole vaikea. Se on helppo tehdä. Tästä asiasta on tehty liian suuri numero. Tärkeämpiäkin asioita kunnassa on!

Mutta asiasta toiseen, kunpa Pirkkalassa löytyisi ihminen, jolla olisi rohkeutta paljastaa, kaikki se, mitä nykyisin pidetään salana.

Tarvittaskohan kansankiihottaja. -Ehkä me tarvitsemme kansankiihottajan, joka pystyy avaamaan näköaloja ja saa meidät ryhmänä liikkeelle.

Kansankiihottajat ovat saaneet paljon vahinkoa aikaan, mutta ehkä kansankiihottaja-sana parhaiten kuvaa henkilöä, joka meiltä puuttuu Pirkkalassa: uskottava ihminen, jolla on kyky nähdä tämän päivän yli.

PÄIVÄN RUKOUS

Kiitos kuulevista korvista.
Työn äänistä, työtovereiden puheista.
Siitä, mitä olen saanut tietää ja oppia.
Kannustavista sanoista,
sanoista, jotka ovat rohkaisseet muutokseen.

Opeta minua valitsemaan kuulemani.
Auta huomaamaan hiljaiset kuiskaukset
ja näkemään äänekkäiden huutojen taakse.
Anna minun kuulla myös sanattomien viestit.
Tee minut herkäksi heikon ihmisen asialle.

Varjeli korvani melulta.
Auta minua etsimään hiljaisuutta.
Anna minulle tarkkuutta
kuullakseni sinun viestisi.

Anna minulle oikeita sanoja.
Älä salli puheeni rikkoa sitä,
mitä se koskettaa.
Älä anna sen tehdä levottomaksi
vaan rauhoittaa.
Anna sen herättää rohkeutta ja iloa.







Pirkkalan 15. Kylämarkkinat
23.09.2007 Klo 21.41
Markkinoilla tankattiin talveen

Pirkkalan Kylämarkkinat järjestettiin nyt 15. kerran. Markkinoita helli syksyinen aurinko. Aamulla muutama pilvenhattara vähän pelotti meitä, että tuleeko päivästä sade. Mutta eipä vaan satanut.

Tänä aamuna mieheni Pekka lähti jo seitsemän jälkeen viemään traktorilla ja pakettiautolla tavaraa markkinapaikalle. Itse saavuin vähän ennen yhdeksää. Hänellä oli jo katokset valmiina.

Talkooapua saatiin heti. Luotosen perhe oli sauvakävelyllä. Huomasivat meidän kiireet ja tarjoutuivat apuun. Siitä olikin suuri apu. Kiitos heille. Kaikki oli valmista kello 11.00. Markkinat avautuivat virallisesti kello 12.00, mutta yhdentoista jälkeen alkoi ihmisiä virrata markkinapaikalle.

Markkinoilla on jo pitkät perinteet. Olen ollut niiden vetäjän jo yli kymmenen vuotta. Aina pitäisi keksiä jotakin uutta markkinoille. Tänä vuonna oli uutta "äijänkärräyskilpailu". En tiedä pelottiko nimi, kun osanottajia ei meinannut ilmaantua. Äijä tarkoittaa karjalan kielellä täällä Hämeessä pappaa tai vaaria.

Mutta saatiinpa sitten joukkue kasaan. Moni kysyi kilpailun sääntöjä etukäteen. Mie sanoin heille, että tässä on samanlainen kilpailu kuin mämmin syönnin MM-kisoissa. Säännöt sanotaan sitten kun kilpailu on alkanut.

Neljä paria innostui lähtemään mukaan kilpailuun. Yhteislähtönä lähdettiin. Kärkeen kiilautui Nenosen Pirjo kuljettaen kottikärryillä Wellingin Petriä, muutaman metrin jäljessä kiidin Haran Reinon kanssa ja perässä tulivat Dalstetin Raija ja Riihituvan Jukka ja viimeisenä vaan ei vähäisenä kiirehtivät Pitkäsen Anneli ja Hahmon Erkki.

Hieno kilpailu. Vihjeitäkin saatiin seuraavaa tilaisuutta varten, että ensi vuonna äijänkärräyskilpailu järjestettäisiin sukukilpailuna. Täällä Sankilan kylässä asuu paljon samaa sukua, jotka ovat rakentaneet talonsa samalle alueelle.

Markkinoiden musiikista vastasi "Kikka". Kikka lauloi ja laulatti yleisöä. Olisi tehnyt mieli mukaan laulamaan. En ehtinyt. Oli mentävä paistamaan muurinpohjalättyjä kahdella pannulla. Paistaminen ja rahastaminen vaatii nokkeluutta. Mutta uskon, että hyvin olisin pystynut hoitamaan kolme tai neljä lättypannua.

Markkinoilla järjestettiin myös kuntalaiskysely. Pitääkö Pirkkalasta tehdä kaupunki vai pysyä kuntana? 149 vastaajasta 133 kannatti pysyä kuntana ja 16 oli kaupungin kannalla. Tulos ei ollut yllättävä. Monet markkinoilla kävijöistä olivat sitä mieltä, että Pirkkalan on hyvä pysyä kuntana.

Markkinoiden järjestäminen on mukavaa puuhaa. Varsinkin silloin, kun syntyy tulosta. Taas saimme huomata, että talkootyö onnistui hyvin. Vaikka meitä oli pieni porukka järjestämässä markkinoita selviydyimme markkinoiden pitämisestä hyvin.

Kuinkahan Helga ja Oiva on väsynyneitä ensikertalaisena, kun koko päivän joutuivat päivystämään ja seisomaan. Päivi kahvikeittäjänä ja lätynpaistontuuraajana, samoin kuin muut vakituiset buffetinpitäjät Hannele, Anneli ja Liisa.

Kiitos kaikille talkoolaisille varsinkin Artturille, joka kauppasi arpoja ennätysajassa. Kiitos Timolle esiintymislavasta. Kiitos kaikille. Teitte markkinapäivästä tosi mieleenpainuvan.

Työt eivät kuitenkaan loppuneet siihen, kun markkinatori sulkeutui. Alkoi purkaminen, pakkaaminen ja taas purkaminen. Mukavasti meni päivä. Kun kaikesta oli selvinnyt kello näytti jo 21.30. Nyt ei muuta ko kiitos tästä päivästä ja hyvää yötä. Taidanpa mennä nukkumaan.