LOPETETAAN RUIKUTTELU
28.03.2012 Klo 04.24
DEMOKRATIA EI TOIMI

Viisas runonlaulaja on avannut salaisen arkkunsa ja sanellut tällä tavalla: " Nyt tämä nykyinen kansa sekä kansa kasvavainen maaten maitansa pitävät, penkit päässä peltojansa; syövät maansa makkaroina, ihroina isonsa pellon."

Jo esi-isämme tunsivat mässäilyn - ja paheksuivat sitä. Itselleni tämä runo jäi hyvin mieliin koulukirjassani 60-luvulla, kun opiskelin kansantaloutta. Hyvänä mottona se on minulla vieläkin.

Saamattomia, kansalaiset eivät olleet 1960-luvulla. Itsekin lähdin 15-vuotiaana työn perässä 700 kilometrin päähän töihin tänne etelään. Nuo ajat ovat muuttuneet, onhan siitä aikaa tasan viisikymentä vuotta sitten. Työn perässä oli lähdettävä. Suuressa perheessä kasvaneena, työtä ei riittänyt kaikille -pienestä maalaistalosta oli pakko lähteä. Tätä pakkoa ei ole nyky-yhteiskunnassa. Olemme saaneet elää hyvinvoinnin vuosia velkarahalla yli neljä vuosikymmentä.

Yleinen asenne työhön on mielestäni muuttunut vahingolliseen suuntaan. Rahaa tulee jostakin, vaikkei sen eteen mitään tekisikään. Tässä ei mielestäni voi syyttää kansalaisia vaan poliittisia puolueita, työmarkkinoita, työnantajia ja työntekijäjärjestöjä.

Kanslaiset eivät ole keksineet velkaan perustunutta hyvinvointia. Kansalaiset eivät myöskään ole paisuttaneet sosialiturvaa. Sen on tehnyt eduskunta. Työ Suomessa ei ole loppunut vaan maksajat. Verotus on Suomessa niin korkea, ettei kenenkään kannata olla ahkera. Ruotsalaisella sananlaskulla voi sanoa, että I sukupolvi tienaa, II sukupolvi perii ja III sukupolvi tuhoaa.

Eiköhän päättäjien olisi aika havahtua ja pysähtyä miettimään mihin tämä kaikki johtaa. Demokratia ei tässä maassa toimi. Demokratian toimimattomuudesta Kreikka pelastettiin veronmaksajien varoilla. 2011-hallitsijat tuhlaavat. Maaseudun tyhjentymistä ei yksikään hallitus kykene estämään. Päinvastoin 2000-luvun hallitukset ja eduskunta ovat pistäneet maataomistavan ja maalle asumaan suunnittelman ihmisen kahleisiin.

Nyt olisi aika ryhtyä nykyisessä hallituksessa saarnaamaan vanhoista luterilaisista hyveistä, ahkeruudesta, säästäväisyydestä, rehellisyydestä, jokaisen velvollisuudesta elättää itsensä ja huolehtia myös lähmmäisen hyvästä. Se olisi mielestäni moraalin palauttamista alkulähteille.

Mitäpä sanoisi eduskunta ja maan hallitus jos hylkäisitte kaikki lakipykälät ja siirtyisitte noudattamaan vain kymmentä käskyä. Ajan henki olisi varmasti toinen.

Toinen asia, mikä itseäni on vaivannyt pitkään, on ihmisten uupuminen työssä. Melkein joka päivä eri lehdistä on saanut lukea, kuinka uupuneita työssäkäyvät ovat. Olen itse ollut yrittäjänä kolmekymmentäkolme vuotta ja työelämässä viisikymentä vuotta. Ei ole ollut kesä-, eikä talvilomia, ei pekkaspäiviä, ei lomakorvauksia, ei lomaltapaluurahoja, ei sairauslomia. Listaa riittäsi loputtomiin. On ollut työtä, työtä ja työtä.

En ole ollut loppuun palanut, vaikka työtä on tehty 24 tuntia vuorokaudessa ja loppu on ollut vapaa-aikaa. Se on sitä, että perheyrityksessä aherretaan tuntia laskematta.

Olen sitä mieltä, että kaikki työ on arvokasta, kun sitä tekee sydämmellä. Työssä saatava palaute auttaa ihmisiä tekemään entistä innokkaammin työtä, sitä jaksaa paljon paremmin, kun saa joskus kiitosta työstä. Ainakin itse jaksan paremmin, kun asiakkaat antavat hyvää palautetta. Kielteinenkin palaute on hyvää. Sitä oppii ainakin tehdyistä virheistä - jos oppii.

No lopetetaan tämä ruikuttelu ja ryhdytään työhön. Nyt on lähdettävä töihin. Vielä neljä päivää. Sitten lopetan liikkeen Kuninkaankadulta. Yritystä en lopeta. Toinen työ vain kutsuu. En jää vielä eläkkeelle. Työ on osa ihmiskuntaa. Työllä on psyykkinen ja sosiaalinen merkitys. Työ on siihen kykeneville sekä oikeus ja velvollisuus. Suomessa ei ole puute työstä vaan tekijöistä ja maksajista. Näinhän se on!

MENOJA LEIKKAAMAAN
20.03.2012 Klo 05.52
AATTEET JA MIELIKUVAT

Mielikuvia luotiin taas eilen kunnanvaltuuston kokouksessa. Valtuuston kokouksessa vieraili seutujohtaja Päivi Nurminen, joka kertoi seutuyhteistyön toimivuudesta ja aikaansaannoksista. Valtuustossa kehuttiin kovasti seutuyhteistyötä. Minä taas kehuin Päivi Nurmista selväsanaisesta esityksestä. Olen itse vastustanut viisi vuotta sitten seutukuntayhtymän perustamista sillä perusteella, että vapaaehtoinen seutuyhteistyö johtaa ennen pitkää kuntaliitokseen.

Tästäkö sitten toiset valtuutetut kimpaantuivat. Olen kuulemma pessimisti. Minä taas kuvittelen, että olen realistinen. Pitää kertoa niinkuin asiat ovat, eikä niin, kuin niiden toivoisi olevan.

En usko siihen, että kuntien välinen yhteistyö tuo kaivattuja mahdollisuuksia säästää kunnan varoja. Yritystä on ollut, mutta liian usein ne kaatuvat siihen, että kahdeksan itsenäistä kuntaa päättää omista lähtökohdista asiat. Toinen epäkohta on, että seutuhallinto ei vähennä yhtään byrokratiaa ja hallintojen päällekkäisyyttä, eikä se myöskään tehosta palvelutuotantoa.

Seutuhallinto on eräälainen "himmeli", joissa peruskunnan päätöksentekijöiden mahdollisuudet merkittävästi kaventuvat ja kuntayhtymät elävät omaa seesteistä elämänsä. Tietenkin ne jotka istuvat "himmeleissä" puoltavat niitä suurten kokouspalkkioiden toivossa.

Mikä kuntia ja valtiota odottaa? Leikkaukset! Kyllä niin on, että valtio ja kunnat ovat eläneet yli varojensa jo pidemmän aikaa. Kuntalaisen menot nousevat, kun jatkuvasti valtio lakeja säätämällä takaa uusia palveluja kuntalaisille, joiden rahoittajaksi ja vastuunkantajaksi joutuu kunnat ja viimekädessä kuntalaiset.

Leikkauskohteita on paljon: esimekkinä subjektiivinen päiväkotioikeus. Ei ole oikein, että lapset viedään päiväkotiin ja vanhemmat ovat kotona. Leikkauskohteita on muitakin eniten valmiutta on lapsilisien poistaminen isotuloisilta sekä maahanmuuuttajien sosiaalietuuksien ja kansanvälisen kriisihallinnan menojen karsiminen. Valtio voisi säästää karsimalla menoja hallinnosta lakkauttamalla valtiosihteerit. Kansanedustajien palkkojen ja etuuksien tarkastus pitäisi tehdä välittömästi.

Ei ole oikein, että yksi ryhmä saa kaikenlaisia etuuksia. Samat edut, kun tavalliselle työntekijälle. Tietenkin nyt sanotaan, että edellä esitetyt menoleikkaukset eivät ole sellaisia, joilla pystyttäisiin paikkaamaan taloutta kovin merkittävästi.

No sanotaan lisää. Sosiaalietuuksien indeksikorotuksista luopuminen, eläkeiden katto kaikille, tie- ja ratahankkeiden jäädyttäminen sekä kalleimpien hoitojen rajoittaminen. Taidanpa ampua kovilla, mutta jos ei mitään tehdä niin vielä huonommaksi tilanne tulee.

On se kumma, kun nykyaikana ei pärjätä millään tuossa rahankäytössä. Ennen vanhaan palkat oli pieniä ja niistäkin pystyttiin säästämään. Säästämällä hankittiin osakkeet, talot, kalusteet ja autot. Nykyään ei säästä kukaan pahan päivän varalle. Huudetaan yhteiskuntaa apuun. Mehän olemme se yhteiskunta. Mitä enemmän käytetään yhteiskunnan palveluja sitä enemmän veroja joudutaan nostamaan.

Selvää on, että valtion ja kuntien taloudessa tarvitaan leikkauksia ja verojen korotuksia. ALV:n korotusta en hyväksy, koska se kohdistuu juuri pienituloiseen. Maksut nousee ja ei me yrittävät kyllä siitä tykätä. Me olemme se porukka, joka kerää valtiolle ALV:a ja me emme saa siitä mitään korvausta.

Niin pitää vielä kertoa, että illalla järjestetään Pirkkalan kunnan valtuustosalissa kello 18.00 kuntalaisille selonteko kuntauudistuksesta. Pirkkalan päättäjistä taitaa suurin osa olla huolissaan ja peloissaan Tampereen-suurkuntahankkeesta. On mielenkiintoista kuulla mitä kuntalaiset ovat mieltä. Kuntalaisilla on täysi oikeus sanoa oma mielipiteensä Suurkuntahankkeesta. Päätökset tekevät kuitenkin kunnan valtuutetut, kukin tykönään, mutta vastuu on suuri ja kantaa kauas. Nyt töihin ja illalla kuuntelemaan kuntalaisia.

EI NÄIN - VAAN NÄIN!
14.03.2012 Klo 21.48
KOULUMAAILMA ENNEN JA NYT

Sain eilen tutustua isovanhempana pojanpoikani Leevin koulumaailmaan. Aamulla lähdin viiden jälkeen ajamaan Helsinkiin. Tie oli paikoin liukas, mutta hurjaa vauhtia ajoivat toiset 105 mittarissa ei riittänyt vaan toiset painuivat lujaa ohi. Valtava ruuhka kehäkolmosella varsinkin Itään mentäessä.

Hyvissä ajoin saavuin Vantaalle. Siellä Leevi jo odottikin kotona. Kävelemällä menimme koululle matka kesti noin 15 minuutia. Taisi Leeviä vähän jännittää, kun mummo tuli koululle. Leevi löysi heti kaverin. Minä seisoin vähän kauempana ja keskustelin erään vaarin kanssa. Meistä oli myös jännää saapua kouluun. Sitten tuli opettaja ja käski meidät isovanhemmat mennä riviin ja me pääsimme ensimmäisenä sisään.

Leevin luokkahuone oli pitkän käytän perällä. Vaatenaulakot olivat käytävällä. Astuimme sisään opettaja toivotti meidät tervetulleeksi kouluun. Koululuokka oli aivan erilainen, kun muut luokat. Siellä lapset istuivat uudenaikaisissa korkeissa tuoleissa ja pöydeissa. Luokassa oli 18 oppilasta. Meidän aikana luokassa oli yli kolmekymmentä oppilasta Meitä isovanhempia oli kahdeksan paikalla kaukaisimmat olivat tulleet Ivalosta asti.

Ensimmäinen oppitunti oli sellainen, kun oppilaat tekivät meille kysymyksiä ja me vastasimme. Me isovanhemmat saimme kertoa millaista oli entisajan koulussa. Monet olivat keränneet kouluun syksyllä marjoja puolukoita ja mustikoita. Saimme perunannostoloman syksyllä noin yhden päivän. Oli ulkovessat ja talvella siellä käyntiin nopeasti. Monet muistelivat pitkiä koulumatkoja jolloin kouluun kuljettiin kävelemällä ja talvella suksilla. Lunta oli paljon enemmän kuin nykyisin eikä teitä aurattu eikä ollut koulukuljetuksia.

Toisella oppitunnilla harjoittelimme kaunokirjoitusta. Minä sain näyttää millaista kaunokirjoitus oli yli viisikymmentä vuotta sitten. Tänä päivänä se on ihan erilaista. Minusta se tuntui paljon vaikeammalta kuin ennen. Matikan opetus, uskonta ja ympäristöoppikin ovat erilaista kuin meidän aikana. Uskonnonopetukirjakin oli aivan erilainen kuin ennen.

Saimme ruokailla luokassa. Koulussa ei ollut ruokasalia niinkuin useissa kouluissa on nykyään. Meidän lapsuudessa ei ollut myöskään ruokasalia silloin luokkaan tuotiin teräsämpärillä ruoka ja opettaja jakoi ruan. Hyvää kasviskiusausta, salaattia, maitoa ja näkkileipää saimme syödä Leevin koulussa.

Viimeisellä tunnilla siirryimme voimistelusaliin, jossa lauloimme kaikkien toisluokkalaisten ja isovanhempien kanssa meidän aikaisia tuttuja koululauluja. Kyllä oli hyviä laulajia. Kiitos opettajille oli hieno päivä. Vieläkin laulattaa .. hanki kun soittaa ja harjuja peittää.. hyökkään myrskynä kuusikon sisään...Leeviäkin laulatti, kun palattiin kotiin.

Oli hieno tilaisuus. Ja vielä hienompi se kun sai tietää miten nykyään opetetaan. Koulu on kodin rinnalla se yhteisö, johon sain tutustua eilen. Koulu on ollut kautta aikojen ihmisten sivityspaikka. Ihmiset menestyvät elämäntaisteluissa menestykkäästi vain oppia saamalla.

Entisaikaan koulunkäynti oli sangen vaatimatonta. Ei ollut tietokoneita, eikä hienoja luokkasaleja. Oli liitutaulu ja liitu. Karttakeppi, kartta ja maapallo. Nykyään koulunkäynti on kokonaan toista. Opetusvälineet ovat kehittyneet, kohtelu on muuttunut. Komeat, viihtyisät ja terveelliset koulutalot luovat oman ylvään piirteensä kyliemme maisemakuviin. Merkille pantavaa oli Hevoshaan koulussa, että siellä tuuletettiin ikkunoiden kautta. Harmi, kun ei tullut kysyneeksi oliko siellä homeongelmia niinkuin useissa kouluissa on nykyään.

Seuraavan kerran meillä isovanhemilla olisi tilaisuus osallistua koululle kirjallisuusviikon tapahtumaan huhtikuussa. Silloin voisi mennä koululle lukemaan kirjallisuutta oppilaille. Mielenkiintoinen tilaisuus taidanpa osallistua.

Lapsuudenkodista omaksumani vahva työntekoasenne on merkityksellinen ei vain sen vuoksi, että olen oppinut tekemään ja arvostamaan monenlaista työtä, vaan se on mahdollistanut myös tehdystä työstä koituvan ilon. Tämän päivän ihmisiltä tällainen ajattelutapa tuntuu olevan kadoksissa.

Nykypäivän ihminen on tottunut niin valmiiksi ohjelmoituun työntekoon, ettei hänelle tule usein edes mieleen keksiä itse ratkaisuja, joilla voisi auttaa itseään, puhumattakaan, että hän voisi olla avuksi muille ja saada sitten omasta työstään iloa että tyydytystä.

Kodin arvomaailmasta on lähtöisin ajatus, että ihmisen on ensin keksittävä miten auttaa itseään voidakseen olla avuksi kanssaihmisilleen. Yrittäjän ammatissani olen voinut kokea työni mielekkääksi ja rikastuttavaksi sen ainutlaatuisuuden ja ehtymättömien mahdollisuuksien ansiosta. Jospa ihmiset ymmärtäisivät, että heillä on kaksi kättä, silmät ja korvat, ei monenkaan työtä kaipaavan tarvitsisi enää miettiä mitä tekisivät.

Nykyisen työttömyyden kaudella tuntuu ironiselta, että niin suuri osa voimavaroista, joita ihmisillä on käytettävissään, jää käyttämättä pelkän ajattelemattomuuden tai yrittämisen halun puutteen vuoksi. Jokaisella meistä on kaikki mahdollisuudet toteuttaa ajatuksiamme. Ei mielikuvituksesta tai ideoista ole puutetta, vaan työn tekijöistä!

Kaikkia oppia ei saa kirjoja lukemalla, vaan työstä jota teemme, niistä mahdollisuuksista, jotka ovat edessämme, kunhan vain uskaltaudumme ottamaan askeleen vastaan. Ammattitaito syntyy työhön antautumalla ja oivaltamalla tehdyn työn merkitys, omien mahdollisuuksien rajattomuus. Niin se on, että ei näin-vaan näin. Työhön on antauduttava täydestä sydämestään.



KAIKKIEN ÄÄNI EI KUULU
11.03.2012 Klo 21.53
MIELIKUVIEN VALLASSA

Kiire päivä on ollut tänään vaikka pitäisi olla lepopäivä. Aamun olen tutkinut kunnanhallituksen kokouslistaa. Paistellin pullia illan kokousta varten. Tein esityslistan kyläyhdistyksen hallituksen kokoukseen ja vuosikokouskutsun 155 hengelle, jotka hallituksen jäsenet lähtivät vielä iltatyökseen jakamaan kyläyhdistyksen jäsenille.

Kokouksesta palattuani ajattelin, että monistanpa nyt sen sihteerin tekemän vuosikertomuksen viime vuodelta oikein kuvien kanssa. Tietokone kuitenkin teki tepposet eikä suostunut käynnistymään. Ihmettelin mistä moinen johtuu, kun se päivällä pelasi aivan moitteettomasti. Vikaa hain joka puolelta. Ihmettelin miten se voi mennä pimeäksi, eikä virtanappikaan toimi. Olin siivotessa vetänyt sähköjohdon pistorasiasta vähän irti ja siitä kaikki johtui.

Niin olen tässä miettinyt kolme kuukautta, että teinkö oikean päätöksen, kun tein uuden vuoden lupauksen, että lopetan liikkeen. Mieheni sanoi, kun kerroin että nyt lopetan liikeen, hän vastasi: "oletko ihan tosissas". Kyllä. Ei se helppo päätös ollut, mutta joskus on pakko ajatella myös itseäni. Ei sitä kukaan muu ajattele. Kolmekymmentäkolme vuotta yhtäjaksoisi yrittäjänä ja viisikymmentä vuotta työelämässä on varmasti jo yhdelle ihmiselle tarpeeksi.

Vaikka en minä työttömäksi aijo jää, vaihdan vaan työpaikkaa. Sitä työtä saan tehdä kotona ja voihan sitä joskus käydä torilla myymässä. Työurani yrittäjänä ei lopu se vain on sitten toisenlaista yrittämistä. Tietenkin liikkeen lopettaminen on suuri elämänmuutos. Olen kuulunut eräänlaiseen työyhteisöön, jossa suuren elämäntyöni olen tehnyt.

Niin kolme viikkoa vielä, sitten lauantaina 31.3.2012 tarjoan asiakkaille kahvit ja sitten Naskali sulkee ovensa. Olen miettinyt mitä sitten alan muuta tekemään jos aikaa jää. Suuri unelma on laulaminen ja vielä jos oppisin soittamaan pianoa kahdella kädellä. Tietenkin tärkein on se, että saan olla vielä enemmän lapsenlapseni Leevin kanssa. Voimme matkustaa mummon kotiseudulle pohjoiseen ja olla siellä vähän pitempään.

Työelämässä yhtäjaksoisesti viisikymmentä vuotta on lyhyt aika. Uupumuksesta ei ole ollut tietoakaan. Työtä on tehty ilolla. Tehdystä työstä on tullut hyvä mieli. Ehkä fyysisesti on saattanut olla uupunut, mutta ei henkisesti. Vaikka työnteko ei ole ollut ruusuilla tanssimista. Työelämässä on ollut sekä hyvät että huonot puolet. On ollut iloisia ja ikäviä asioita. Työhön on menty aina tekemään töitä. Kiitollinen olen jokaisesta työstä mitä olen saanut tehdä.

Niin sitä saa mitä tilaa. Kehu, kiitä ja kannusta. Mitä pitäisi tehdä, jotta saataisiin kaikki päättäjät ja virkamiehet kosketuksiin arkitodellisuuden kanssa? Kunnanhallituksen listaa lukiessa tuli mieleen, että on lopetettava lässytys ja estettävä hirmutyöt. Mihin verorahat menevät - ketään ei saa syyllistää? Pääsevätkö virkamiehet taas pelkällä selityksellä ja vastuunkantajana ovat päättäjät. Siltä vähän vaikuttaa, kun lukee esityslistaa.

Mielestäni ei seuraa hyvää, kun terve syyllisyydentunto ja huono omatunto poistetaan ihmisten tunnevalikoimasta. Oikean ja väärän oppimiseen tarvitaan myös syyllisyyttä. Ilman sitä ei tapahdu muutosta. Ilman omaatuntoa poliitikkojen ja virkamiesten vastuu on aprilliä, pelkkää turhaa lässytystä.

Kaiken pahan alku päätöksenteossa on uusi julkisuuslaki. Salailu on lisääntynyt. Vaikeuksia on monella alalla, asiakirjojen saaminen, oikeudenkäyntien julkisuudessa ja ennen kaikkea siinä, miten lakia milloinkin tulkitaan. Suhde sanavapauteen aiheuttaa päättäjänä jatkuvasti ongelmia. Kohta kaikki päätösesitykset alkavat olla tai niitä pitää tulkita niin, että ne ovat osa yksityiselämää.

Ei tainneet päättäjät silloin, kun päätöstä tekivät mihin julkisuuslaki johtaa. Hyvä veli järjestelmä kukoistaa, kun ei tarvitse pelätä kiusallista julkisuutta, jota on pidetty rangaistuksen luonteisena seuraamuksena. Niinhän se on, että isokenkäisten talousrikosjutuista ei juuri tuomitakaan.

On selvää, että toiminta ilmentää ajatuksia. Yhtä selvää ei ole, että tekeminen on myös olemuksen toteutumista, että se mitä teemme, on seuraus siitä mitä olemme. Ihmisten keskeisiä perustarpeita on turvallisuus, johon luonnollisesti liittyy halu kuulua yhteisöön ja joukkoon. On julistettu vapautta, mutta unohdettu vastuu. Eihän vapautta voi olla ilman vastuuta.

Yhteiskunnassa tulee käydä uusi arvokeskutelu. Tähän eivät halut, taidot ja voimat taida riittää. Täytyy ihmetellä esimerkkinä kuntauudistus, mihin arvoihin tämä yhteiskunta nojaa? Yhteiskunta ilman arvoja on kuin talo ilman perustusta. Kunnan jäsenet kantavat vastuuta kunnan oikeudenmukaisesta kehittämisestä. Moraalinen kansalainen miettii velvollisuuksiaan, oikeuksiaan ja vastuutaan.
Mitä vielä! Nyt on mentävä nukkumaan.
Hyvää yötä.



EI MITÄÄN JÄRKEÄ
09.03.2012 Klo 19.08
KESTÄVÄ KEHITYS

Asemakaavojen ulkopuolisen rakentamisen seudulliset periaatteet on viemässä voimat maaseudulta, kun rakennuslupia ei tulevaisuudessa saa haja-asutusalueelle eikä omalle maalle voi rakentaa. Ihmiset pakotetetaan kerrostaloihin, joita Tampere-Pirkkalan rajalle on pytätty jo aikamoinen kasa.

En halua levittää pelkoa ja epäuskoa ihmisiin. Sitähän tekee jo maan hallitus riittävästi. Maaseudun ihmiset tarvitsevat tukea ja kannustusta sekä rohkeutta yrittämiseen ja omien asioittensa ajamiseen.

Suomalainen yhteiskunta on rakentanut maaseudun tyhjentymistä jo monta kymmentä vuotta. On aivan sama kuka kulloinkin on hallituksessa sama maaseudun tyhjentyminen on jatkunut. Nykyisen hallituksen pitäisi puuttua maaseudun tyhjentymiseen rajummin, mutta tuntuu siltä, että nyt sitä vasta maaseutua ajetaankin alas kuntauudistuksen myötä. Maaseutu halutaan näivettyä ja taajamat paisuvat ylilihaviksi. Taaja-asutus tulee kunnille paljon hankalammaksi ja kalliimmaksi.

Bruttokansantuote mittaa hyvinvointiamme. Hyvinvointimme pitää kasvaa ainakin 3 prosentin vuosivauhdilla. Mutta tekeekö hyvinvointi meidät autuaaksi? Miten hyvinvointi näkyy ja kertoo? Se näkyy ja kertoo, että maassamme
on toimittu rajusti. Mitä suuremmaksi hyvinvointimme nostetetaan sen rumempaa jälkea syntyy Suomessa.

Pirkkalassakin metsät ja kalliot parturoidaan, päästöpilvet leviävät ilmakehään, pohjavedet on kaivettu pintaan ja jätteitä on kipattu kasapäin tärkeille teollisuus- ja luontoalueille. On suorastaan uskomatonta, että ympäristön saastuminen ei vaikuta bruttokansantuotteeseen.

Ehkä voimme lohduttautua, että luonnonvaroilla ja ympäristön tilalla on korjattu Pirkkalan taloutta. Saattaa se sitä jossain määrin tehdäkin, mutta parempi olla liikoja odottamatta. On sitä osattu täälläkin tärvätä paikkoja esimerkkinä Linnakallio ja Pirkkalan Huovin teollisuusalue.

Elämme enemmän ja enemmän sen varassa, miten markkinat reagoivat. Markkinat uskovat tai eivät usko. Markkinoiden nimissä voi tehdä paljon hyvää jos kohta pahaakin. Markkinoiden nimissä itsekäs oman edun ajaminen on entistäkin mahdollisempaa. Hallitsemattoman syöksyn vaara on olemassa. Ennusmerkit eivät juuri nyt ole ihan hyvät. Toivottavasti maan hallitukselta ja kuntien päättäjiltä löytyy viisautta estämään hallitsematon syöksy.

Pakkomielteeksi muodostuneita myyttejämme on terveellistä tuulettaa ja antaa tilaa vastakkaisillekin mielipiteille. Olen usein kirjoituksessani puhunut työn ja pääoman suhteesta. Jotkut asettavat ne toistensa vihollisiksi. Onkohan asia todellisuudessa näin. Tavallisen ihmisen talonpoikaisjärki sanoo, että molempia tarvitaan työtä että pääomaa ja niiden myönteistä suhtautumista toisiinsa.

Pääomaa tarvitaan nimenomaan luomaan uusia työpaikkoja ja jatkuvasti koulutettavaa työvoimaa, että saadaan rattaat pyörimään. Teoreetikkojen on löydettävä käytännössä toteuttavaksi mahdollinen työlle ja pääomalle oikeudenmukainen rinnakkaiselo.

Tämän perusteella olisi ehkä yksityisen maanomistajan tonttipolitiikkaankin suhtauduttava asiallisimmin, eikä yksin tunteiden annettava vaikuttaa asenteisiin. Hyvä olisi tietää Pirkkalassakin, mikä on totuus ja mikä on tarua tonttimaan hinnan osuudesta rakennuskustannuksiin? Olen tutkinut tilastoja, missä yksityiskohtaisesti eritellään rakennuskustannusten prosenttijakauma asunto tuotannossa. Kunnallistekniikasa ja rakennuskustannuksissa on tapahtunut valtava hintojen nousu.

Mitä edellisestä havaitaan? Havaitaan se, että rakennuskustanusten nousu muutamassa vuodessa on enemmän kuin raakamaan hinta.

Yrittäjänä joutuu aina korostamaan asioiden tärkeysjärjestykseeen asettamista. Suuret asiat tulee erottaa pienistä. Pitää kysyä, mikä loppujen lopuksi onkaan elämässä tärkeää ja kuinka tavoitteet käytännössä toteutuvat. Elämässä tärkeää ovat onni, ympäristö, luonto ja elämisen laatu. Kaikkein tärkeintä olisi se, että voisin elää onnellisen ja antoisan elämän. Onnelle ja elämisen laadulle riittää se, että kunnioitan luotoa ja ympäristöä.

Valtion hallinnossa asetetaan tavoitteita ja luodaan mittareita jatkuvalle kasvulle, vaihtotaseelle, inflaatiolle, bruttokansantuotteelle, palkankorotuksille ja ostovoimalle. Millaisia mittareita on asetettu elämisen laadulle? Kuka rohkenee puhua onnesta ja elämisen laadusta?

Markkinat, maan hallitus ja poliitikot vaativat jatkuvaa kasvua ja parempia tuloksia. Tehokkuutta on myös lisättävä. Tehtaat vähentävät työntekijöitään, koska pystytään tuottamaan kiihtyvässä tahdissa yhä enemmän yhä pienemmällä väellä. Sama ei koske julkista sektoria. Koska pää tulee vetäjän käteen? Markkinat ei kanna huolta huomisesta. Kuka ja kenen on rohjettava?

ERÄÄNLAISTA TEATTERIA
07.03.2012 Klo 19.23
SYVÄÄ HUOLTA LIITOSKESKUSTELUSTA

Tampereen seudun kehyskuntien kunnallispolitiikot ja virkamiehet ovat syvästi huolissaan Tampereen yhteistyöstä mahdollisen suurkunnan syntyessä. Hallinnollisen keskuksen sijoittaminen kauas kuntakeskuksista merkitsee etääntymistä muutenkin kuin vain fyysisesti.

Tänään sain osallistua Pirkanmaan kuntien kuntauudistus selvitykseen, jossa valtion virkamiehet olivat vastaamassa kuntien virkamiesten ja luottamusmiesten kysymyksiin. Aikamoista teatteria. Puheenjohtajana toiminut piti omia esitelmiään, vaikka hänen piti toimia puheenjohtajana. Se vielä , että Valtionvarainministeriön kutsussa oli mainittu kokouspaikaksi Tampere-talossa ja paikka olikin jokin muu. Outoa oli myös se, että puheenjohtakin oli mennyt väärään kokouspaikkaan.

Puheaikaa oli järjestetty liian vähän kunnanedustajille ja keskustelulle. Punkalaitumen kunnanjohtajan puheenvuoro oli hyvä samoin Mänttä-Vilppulan kunnanjohtajan.
Ihmetellä täytyy Tampereen puheenvuoroa. Sain sen käsityksen, että seutuyhteistyö ei ole ollut onnistunut. On se kumma, kun kuitenkin Tampereelta on siellä yliedustus. Tampere on käsityksen mukaan ollut jarruna vähän kaikessa, vaikka syyttää muita. Onkohan suurin syy seutuhallituksessa siinä, että asiat eivät ole siellä edenneet Tampereen päättäjien ja virkamiesten mukaisesti. Tampereen edustajan lausunnolla ei ole painoarvoa. Se kertoo, kuinka hyvin Tampereen poliitikot ovat sitoutuneet seutuyhteistyöhön.

Itse pidän huonona vaihtoehtona koko seutuhallistusta. Virkamiehet siellä palaveeraavat keskenään ja työt omassa kunnassa ovat retuperällä. Seutuhallitukseen ja Pirkanmaan liittoon pitäisi luottamushenkilöt valita vaaleilla. Nyt ne valitaan poliittisin pisteiden perusteella. Minusta se ei ole oikeaa hallintoa.

Tampereen seutuhallituksen johtajalle Päivi Nurmiselle täytyy antaa kiitosta. On nähty, ettei yhteistyö ole ainoastaan hänen pöytälaatikkoon jääneitä suunnitelmia vaan konkreettisia tuloksia. Seutuhallituksen työ on kesken ja ymmärrän, että Tampereella koetaan huolta sen jatkumisesta.

Olen ihmetellyt alusta asti tätä kiirettä kuntauudistuksesta, että syksyyn mennessä pitäisi asiasta päättää. Valtiovarainministeriöstä on annettu tiukka aikataulu. Kyllä kuntauudistuksessa on otettava aikalisä sen verran tärkestä asiasta on kyse. Ei tällaista asiaa voida hetkessä päättää, vaikka siihen jollakin taholla tuntuu kiire olevanki. On tarkoin ja rehellisesti punnittava sekä hyöty- että haittatekijät. Väkisin tehdyistä päätöksistä on esimerkkejä, sekä kunnan- että valtionhallinnossa.

Muutama suuntamerkki omasta kotikunnasta. Tällä hetkellä talousluvut ja palvelut ovat hyvät. Väkiluku on lähes 18000 tuhatta. Valtio rahoittaa valtio-osuuksina kunnan tuloista noin 17 %. On ennustettu, että Pirkkalan tulevaisuus itsenäisenä kuntana myös tulevaisuudessa on hyvä. Kunnan kyky taata kuntalaisille hyvät peruspalvelut taataan myös tulevaisuudessa.

Verot nousevat ja kunta velkaantuu kovinta vauhtia seutukunnassa, sen tähden menoja on saatava leikattua aika pian. Menojen leikkauksesta on kuitenkin huonoja kokemuksia. Usein täälläkin menot ovat lisääntyneet, kun niitä olisi pitänyt karsia.

Velkamäärän lisääminen ja lainojen korkokulut ovat suurin ongelma kunnassa. Kymmenessä vuodessa kunta on kymmenkertaistanut velkansa. Nopea ja suunnittelematon velkaantuminen pitäisi saada hälytyskellot soimaan. Jos mitään ei tehdä, kunnan taloudessa on jotain pahasti vialla.

Kunnan varoja voidaan säästää ja työn tuottavuutta lisätä luottamushenkilöiden, viranhaltiojoiden ja kuntalaisten yhteistoimin. Nykytilanteessa on tarkasteltava ennakkoluulottomasti eri virkojen tarpeellisuutta. En kuitenkaan halua säästää kouluopetuksesta, enkä lasten, vanhusten ja vammaisten hoidossa. Silloin joutuisimme hyvittämään nämä säästöt moninkertaisesti tulevaisuudessa.

Tärkeää olisi nyt, että eduskunnassa ei laadittaisi lakeja niin, että kuntien menot nousevat. Nyt pitää sekä valtion, että kuntien alkaa karsimaan menoja, jotka eivät ole lakisääteisiä. Niitä löytyy joka kunnasta.

Olen hunteerannu mielessäni, että mitähän Tampereen pormestari sanoisi, jos sanottas, että kaikki kunnan työntekijät irtisanotaan ja kaikki toiminnnat yksityistetään? Ei se taida onnistua. Kaikilla kuntien vakinaisilla viranhaltijoilla sekä niillä työntekijöillä, joilla on toistaiseksi voimassa oleva työsopimus, on kuntajakolain mukaan taloudellisiin ja tuotannollisiin syihin liittyvä viiden (5) vuoden irtisanomissuoja vuosille 2013-2017.

Niin voiko ihanimmin päivä enää alkaa, voiko kirkkahimmin taivas kuun valossa tänä iltana kimmeltää. Kyllä se vain aina havahtuu, kun Tampereella käypi, mitenkä paras paikka on tämä Pirkkala.