UUTTA POTKUA
01.09.2011 Klo 18.43
UHKIA JA MAHDOLLISUUKSIA
Aurinkoinen ja lämmin kesä on kääntymässä syksyyn. Olemme saaneet nauttia kauniista kesästä ja kerätä voimia talven koitoksiin. Moni on ihmetellyt ja soitellut, miksi en ole pitkän aikaan kirjoittanut tänne blogiin. Tämä kesä on ollut työntäyteinen. Akku on ollut melkein tyhjä niin koville on ottanut työnteko tänä kesänä.
Ihmisen pitää tietysti olla ahkera. Meitä ei ole luotu laiskoiksi. Mutta on kuitenkin keskityttävä olennaisiin asioihin ja annettava ihmisyydelle itsessämme aikaa, ajattelemaan ja hiljentymään elämän syvimpien arvojen äärelle ja tutkiskelemaan itseään. Hiljaisuus on ihmiselle suuri siunaus.
Ehkä eniten karvastelee vielä mielessä huhtikuun vaalien kitkerä tappio, josta Keskustalla on valtavasti opittavaa. Puolueemme menetys on sen olemassaolon ajan aina vaihdellut, ja kaikkiin vahteluihin on omat, luonnolliset syynsä.
Poliittisen toiminnan lähtökohta ja jokaisen puolueen keskeisin kysymys on se periaatteellinen linja, jonka pohjalta yhteiskunnallinen toiminta tapahtuu. Aatteista ja poliittisesta linjasta on kuitenkin liian usein sorruttu puhumaan eräänlaisena ympäripyöreänä puuhana, jolla ei ole mitään tekemistä käytännön politiikan ja tavallisen ihmisen ongelmien kanssa.
Keskustalaisten on kannettava huolta puolueestaan, kritisoitava sitä säälimättömästi, mutta aina pyrittävä edistämään sen ajamia hyviä asioita ja sen etua. Pääasia on se, että voimme tehdä rehellistä politiikkaa, joka niin päämääriensä kuin keinojensakin puolesta voi olla avointa ja kritiikin kestävää.
Meidän ei tule pelästyä, jos joku kritisoi politiikkaamme ankarastikin. Jos tehty politiikka on hyvää ja oikeisiin päämääriin tähtäävää, se kestää varmasti kovankin arvostelun. Jos taas on tehty virheitä, on vain hyvä, että ne paljastetaan ja voidaan mahdollisuuksien mukaan korjata.
On reilusti tunnustettava, ettei suuren puolueen piirissä millään voida olla täsmälleen samaa mieltä kaikista asioista. Sen näki jo viime kevään vaaleissa. Toisin ajattelevien tuomitseminen on vain osoitus poliittisesta kypsymättömyydestä ja siitä, ettei puolueesta koskaan voi muodostua sitä suurta ja vahvaa keskustalaista voimaa, jota suomalainen politiikka niin kipeästi tarvitsee.
Politiikan ohella aikaa on vienyt myös kyläyhdistystyö. On mietitty millainen on maaseutukylä vaikka reilun kymmenen vuoden kuluttua. Tulevaisuuden ongelmia halutaan helpottaa pohtimalla uhkia ja mahdollisuuksia. Suurta keskustelua on käyty ympäristökuntien kyläedustajien kanssa hajarakentamisesta. Pohdittu on: saako tulevaisuudessa maanviljelijä rakentaa vanhemmille talon maatilalle vanhuuden päiviksi?
Jos maalla halutaan elää ja maaseutu pitää asuttuna, tulee lähtökohtana olla luonnon kunnioittaminen. Maaseutukylän vetovoima tulee olemaan puhtaassa aidossa kylämiljöössä, josta kyläläiset vastaavat. Kylillä pitää arvostaa perinteitä. Sillä on itsetunnon kannalta valtava merkitys. Kunnissa ja kaupungeissa tarvitaan vastaanottavaisempaa, suvaitsevampaa ilmapiiriä, maaseudun elinkeinoista ja asukkaista. On kylien elinehdo, että hyväksytään uudet tulokkaat ja uudet elinkeinot.
Jos maaseudun asutuksen säilyttäminen nähdään poliittisesti hyväksi tavoitteeksi, ei kyse ole ollenkaan niin valtavista summista ettei kuntatalous sitä kestäisi. Nyt ollaan menossa täysin markkinavoimien armoille. Jos markkinatalouden lainalaisuuksien annetaan aivan vapaasti mellastaa, maaseutu tyhjenee.
Nyt on havahduttava huomaamaan, että yhteiskunta, joka sallii ahneuden, itsekkyyden ja tyhmyyden ohjailla itseään, ajautuu umpikujaan. On alettava ymmärtämään, että hyvinvointiin ei kuulu vain raha ja tavara vaan myös puhdas vesi ja ilma, sopusointuiset elämänolosuhteet ja terve luonto. Väitän, että hyvinvointiin kuuluu myös puhdas yhteiskunnallinen omatunto.
Parasta kesässä on ollut se, kun olen saanut viettää suuremman osan ajasta pojanpoikani Leevin kanssa. Tehtiin pari matkaa mummon kotiseudulle. Käytiin marjassa, kalassa, uimassa ja oltiin heinätöissä. Työntekoon osalistuttiin monella tapaa.
Niin presidentinvaalit ne ovat taas kohta. Tuntuu oudolta, että Keskustan ehdokkaaksi ei ole tunkua. Onneksi on Paavo Väyrynen, jolla on haluja. Miksi hänelle ei anneta mahdollisuutta? Siinäpä se kysymys puolueelle?
Aurinkoinen ja lämmin kesä on kääntymässä syksyyn. Olemme saaneet nauttia kauniista kesästä ja kerätä voimia talven koitoksiin. Moni on ihmetellyt ja soitellut, miksi en ole pitkän aikaan kirjoittanut tänne blogiin. Tämä kesä on ollut työntäyteinen. Akku on ollut melkein tyhjä niin koville on ottanut työnteko tänä kesänä.
Ihmisen pitää tietysti olla ahkera. Meitä ei ole luotu laiskoiksi. Mutta on kuitenkin keskityttävä olennaisiin asioihin ja annettava ihmisyydelle itsessämme aikaa, ajattelemaan ja hiljentymään elämän syvimpien arvojen äärelle ja tutkiskelemaan itseään. Hiljaisuus on ihmiselle suuri siunaus.
Ehkä eniten karvastelee vielä mielessä huhtikuun vaalien kitkerä tappio, josta Keskustalla on valtavasti opittavaa. Puolueemme menetys on sen olemassaolon ajan aina vaihdellut, ja kaikkiin vahteluihin on omat, luonnolliset syynsä.
Poliittisen toiminnan lähtökohta ja jokaisen puolueen keskeisin kysymys on se periaatteellinen linja, jonka pohjalta yhteiskunnallinen toiminta tapahtuu. Aatteista ja poliittisesta linjasta on kuitenkin liian usein sorruttu puhumaan eräänlaisena ympäripyöreänä puuhana, jolla ei ole mitään tekemistä käytännön politiikan ja tavallisen ihmisen ongelmien kanssa.
Keskustalaisten on kannettava huolta puolueestaan, kritisoitava sitä säälimättömästi, mutta aina pyrittävä edistämään sen ajamia hyviä asioita ja sen etua. Pääasia on se, että voimme tehdä rehellistä politiikkaa, joka niin päämääriensä kuin keinojensakin puolesta voi olla avointa ja kritiikin kestävää.
Meidän ei tule pelästyä, jos joku kritisoi politiikkaamme ankarastikin. Jos tehty politiikka on hyvää ja oikeisiin päämääriin tähtäävää, se kestää varmasti kovankin arvostelun. Jos taas on tehty virheitä, on vain hyvä, että ne paljastetaan ja voidaan mahdollisuuksien mukaan korjata.
On reilusti tunnustettava, ettei suuren puolueen piirissä millään voida olla täsmälleen samaa mieltä kaikista asioista. Sen näki jo viime kevään vaaleissa. Toisin ajattelevien tuomitseminen on vain osoitus poliittisesta kypsymättömyydestä ja siitä, ettei puolueesta koskaan voi muodostua sitä suurta ja vahvaa keskustalaista voimaa, jota suomalainen politiikka niin kipeästi tarvitsee.
Politiikan ohella aikaa on vienyt myös kyläyhdistystyö. On mietitty millainen on maaseutukylä vaikka reilun kymmenen vuoden kuluttua. Tulevaisuuden ongelmia halutaan helpottaa pohtimalla uhkia ja mahdollisuuksia. Suurta keskustelua on käyty ympäristökuntien kyläedustajien kanssa hajarakentamisesta. Pohdittu on: saako tulevaisuudessa maanviljelijä rakentaa vanhemmille talon maatilalle vanhuuden päiviksi?
Jos maalla halutaan elää ja maaseutu pitää asuttuna, tulee lähtökohtana olla luonnon kunnioittaminen. Maaseutukylän vetovoima tulee olemaan puhtaassa aidossa kylämiljöössä, josta kyläläiset vastaavat. Kylillä pitää arvostaa perinteitä. Sillä on itsetunnon kannalta valtava merkitys. Kunnissa ja kaupungeissa tarvitaan vastaanottavaisempaa, suvaitsevampaa ilmapiiriä, maaseudun elinkeinoista ja asukkaista. On kylien elinehdo, että hyväksytään uudet tulokkaat ja uudet elinkeinot.
Jos maaseudun asutuksen säilyttäminen nähdään poliittisesti hyväksi tavoitteeksi, ei kyse ole ollenkaan niin valtavista summista ettei kuntatalous sitä kestäisi. Nyt ollaan menossa täysin markkinavoimien armoille. Jos markkinatalouden lainalaisuuksien annetaan aivan vapaasti mellastaa, maaseutu tyhjenee.
Nyt on havahduttava huomaamaan, että yhteiskunta, joka sallii ahneuden, itsekkyyden ja tyhmyyden ohjailla itseään, ajautuu umpikujaan. On alettava ymmärtämään, että hyvinvointiin ei kuulu vain raha ja tavara vaan myös puhdas vesi ja ilma, sopusointuiset elämänolosuhteet ja terve luonto. Väitän, että hyvinvointiin kuuluu myös puhdas yhteiskunnallinen omatunto.
Parasta kesässä on ollut se, kun olen saanut viettää suuremman osan ajasta pojanpoikani Leevin kanssa. Tehtiin pari matkaa mummon kotiseudulle. Käytiin marjassa, kalassa, uimassa ja oltiin heinätöissä. Työntekoon osalistuttiin monella tapaa.
Niin presidentinvaalit ne ovat taas kohta. Tuntuu oudolta, että Keskustan ehdokkaaksi ei ole tunkua. Onneksi on Paavo Väyrynen, jolla on haluja. Miksi hänelle ei anneta mahdollisuutta? Siinäpä se kysymys puolueelle?