Vanhoja muistellessa
10.01.2007 Klo 22.38
Kerro, kerro, kerro...
Tämä ilta on mennyt tyhjentäessä täyteen tupattuja sähköpostilaatikoita. Monenlaisiin kyselyihin ja kysymyksiin olen tämän illan aikana vastaillut. Mielenkiintoinen oli Ylen kysely.
Keskustapuolue oli tehnyt uudet sivut, jossa kansanedustajaehdokkaat esiteltiin eri puolelta Suomea. Pirkanmaan sivut oli vähän pettymys! Kukahan oli valinnut ja laittanut ko. valokuvat? Itse lähetin puolueelle aivan toisen kuvan.
Kyllä se aika kuluu ihmeellisesti tietokoneen ääressä. Minäkin olen istunut kello 18.30 alkaen. On se hyvä ettei tietokonetta ole minun työpaikalla. Siinähän jäisi työt tekemättä ja asiakkaat palvelematta. Ei ole ihme, että monen työpaikalla työt jää tekemättä, kun tietokone vie suurimman osan työajasta.
Minulla oli ilo saada olla yhdessä lapsenlapsen Leevin kanssa kaksi viikkoa joulun jälkeen. Aika kului mukavasti: laulettiin, leikittiin, piirrettiin, retkeiltiin, kerrottiin satuja ja muisteltiin vanhoja hyviä mummon lapsuus aikoja.
Menneen muisteleminen on jonkun mielestä vanhuuden merkki. Kenties onkin, koska vanhoilla ihmisillä on, mitä muistella. Miksi sitten on tärkeää, että menneistä tapahtumista kerrotaan? Siksi, että kertominen on usein parasta opetusta.
Mummo urani parhaita hetkiä ovat olleet ne, kun Leevi on kiivennyt syliin tai selkään ja pyytänyt kertomaan niitä, kun olin pikku tyttö ja käynnistin "katepillarin", mummon marjaretkistä, paimenessa olemisesta, heinän teosta ja uintiretkistä.
Ennen päivä- ja iltaunille menoja pitää lukea kirjasatu ja sitten vielä mummon omat sadut, joita ei ole kirjaan kirjoitettu. Ne ovat monta kertaa paljon mielenkiintoisempaa kuultavaa.
Tärkeää olisi, että myös nykyajan vanhemmat jaksaisivat kertoa lapsilleen, millaista oli isän ja äidin lapsuudessa, ja välittää kerronnalla lapsilleen sellaisia vaikutteita, jotka vahvistavat elämän juuria.
Se olisi vastapainona mitä tärkeintä sille pinnalliselle ja usein eettiseltä sisällöltään kyseenalaiselle viihteelle, jota kaikki tuutit ja kanavat ovat tulvillaan.
Lapsen kanssa vietetty arki kutsuu aikuista pysähtymään ja katsomaan elämää ruohonjuuritasolta. Arkeen ovat kätkettynä elämän suuret lahjat: toisen ihmisen tarpeisiin vastaaminen, omista pyyteistä luopuminen ja ilo pienistä asioista.
Meillä on ollut tapana Leevin kanssa jo pienestä vauvasta alkanen lukea iltarukous. Niin nytkin, kun laitoimme nukkumaan. Sanoin, että luetaan iltarukous levolle laske luojani, Leevi sanoi: että lue se isä meidän rukous. Lapsena opittu rukous voi kantaa pitkälle aikuisuuteen asti.
ISOVANHEMMAN RUKOUS
Rakas Taivaan Isä, kiitos lapsemme lapsesta!
Kiitos hänen katseestaan ja sanoistaan!
Kiitos yhteisistä puuhistamme!
Hän on pieni ja hauras, varjele häntä.
Hän on vaaroille altis, suojele häntä.
Anna enkelisi johdattamaan häntä elämän matkalla.
Pidä hänet lähelläsi vaikeina hetkinä.
Opeta hänet luottamaan sinuun.
Anna hänen vanhemmilleen rakkautta,
voimaa, kärsivällisyyttä ja viisautta.
Sinun turvalliseen huomaasi jätän
lapsenlapsemme ja koko perheen.
Hyvää yötä!
Tämä ilta on mennyt tyhjentäessä täyteen tupattuja sähköpostilaatikoita. Monenlaisiin kyselyihin ja kysymyksiin olen tämän illan aikana vastaillut. Mielenkiintoinen oli Ylen kysely.
Keskustapuolue oli tehnyt uudet sivut, jossa kansanedustajaehdokkaat esiteltiin eri puolelta Suomea. Pirkanmaan sivut oli vähän pettymys! Kukahan oli valinnut ja laittanut ko. valokuvat? Itse lähetin puolueelle aivan toisen kuvan.
Kyllä se aika kuluu ihmeellisesti tietokoneen ääressä. Minäkin olen istunut kello 18.30 alkaen. On se hyvä ettei tietokonetta ole minun työpaikalla. Siinähän jäisi työt tekemättä ja asiakkaat palvelematta. Ei ole ihme, että monen työpaikalla työt jää tekemättä, kun tietokone vie suurimman osan työajasta.
Minulla oli ilo saada olla yhdessä lapsenlapsen Leevin kanssa kaksi viikkoa joulun jälkeen. Aika kului mukavasti: laulettiin, leikittiin, piirrettiin, retkeiltiin, kerrottiin satuja ja muisteltiin vanhoja hyviä mummon lapsuus aikoja.
Menneen muisteleminen on jonkun mielestä vanhuuden merkki. Kenties onkin, koska vanhoilla ihmisillä on, mitä muistella. Miksi sitten on tärkeää, että menneistä tapahtumista kerrotaan? Siksi, että kertominen on usein parasta opetusta.
Mummo urani parhaita hetkiä ovat olleet ne, kun Leevi on kiivennyt syliin tai selkään ja pyytänyt kertomaan niitä, kun olin pikku tyttö ja käynnistin "katepillarin", mummon marjaretkistä, paimenessa olemisesta, heinän teosta ja uintiretkistä.
Ennen päivä- ja iltaunille menoja pitää lukea kirjasatu ja sitten vielä mummon omat sadut, joita ei ole kirjaan kirjoitettu. Ne ovat monta kertaa paljon mielenkiintoisempaa kuultavaa.
Tärkeää olisi, että myös nykyajan vanhemmat jaksaisivat kertoa lapsilleen, millaista oli isän ja äidin lapsuudessa, ja välittää kerronnalla lapsilleen sellaisia vaikutteita, jotka vahvistavat elämän juuria.
Se olisi vastapainona mitä tärkeintä sille pinnalliselle ja usein eettiseltä sisällöltään kyseenalaiselle viihteelle, jota kaikki tuutit ja kanavat ovat tulvillaan.
Lapsen kanssa vietetty arki kutsuu aikuista pysähtymään ja katsomaan elämää ruohonjuuritasolta. Arkeen ovat kätkettynä elämän suuret lahjat: toisen ihmisen tarpeisiin vastaaminen, omista pyyteistä luopuminen ja ilo pienistä asioista.
Meillä on ollut tapana Leevin kanssa jo pienestä vauvasta alkanen lukea iltarukous. Niin nytkin, kun laitoimme nukkumaan. Sanoin, että luetaan iltarukous levolle laske luojani, Leevi sanoi: että lue se isä meidän rukous. Lapsena opittu rukous voi kantaa pitkälle aikuisuuteen asti.
ISOVANHEMMAN RUKOUS
Rakas Taivaan Isä, kiitos lapsemme lapsesta!
Kiitos hänen katseestaan ja sanoistaan!
Kiitos yhteisistä puuhistamme!
Hän on pieni ja hauras, varjele häntä.
Hän on vaaroille altis, suojele häntä.
Anna enkelisi johdattamaan häntä elämän matkalla.
Pidä hänet lähelläsi vaikeina hetkinä.
Opeta hänet luottamaan sinuun.
Anna hänen vanhemmilleen rakkautta,
voimaa, kärsivällisyyttä ja viisautta.
Sinun turvalliseen huomaasi jätän
lapsenlapsemme ja koko perheen.
Hyvää yötä!