KAIKKIEN ÄÄNI EI KUULU
11.03.2012 Klo 21.53
MIELIKUVIEN VALLASSA
Kiire päivä on ollut tänään vaikka pitäisi olla lepopäivä. Aamun olen tutkinut kunnanhallituksen kokouslistaa. Paistellin pullia illan kokousta varten. Tein esityslistan kyläyhdistyksen hallituksen kokoukseen ja vuosikokouskutsun 155 hengelle, jotka hallituksen jäsenet lähtivät vielä iltatyökseen jakamaan kyläyhdistyksen jäsenille.
Kokouksesta palattuani ajattelin, että monistanpa nyt sen sihteerin tekemän vuosikertomuksen viime vuodelta oikein kuvien kanssa. Tietokone kuitenkin teki tepposet eikä suostunut käynnistymään. Ihmettelin mistä moinen johtuu, kun se päivällä pelasi aivan moitteettomasti. Vikaa hain joka puolelta. Ihmettelin miten se voi mennä pimeäksi, eikä virtanappikaan toimi. Olin siivotessa vetänyt sähköjohdon pistorasiasta vähän irti ja siitä kaikki johtui.
Niin olen tässä miettinyt kolme kuukautta, että teinkö oikean päätöksen, kun tein uuden vuoden lupauksen, että lopetan liikkeen. Mieheni sanoi, kun kerroin että nyt lopetan liikeen, hän vastasi: "oletko ihan tosissas". Kyllä. Ei se helppo päätös ollut, mutta joskus on pakko ajatella myös itseäni. Ei sitä kukaan muu ajattele. Kolmekymmentäkolme vuotta yhtäjaksoisi yrittäjänä ja viisikymmentä vuotta työelämässä on varmasti jo yhdelle ihmiselle tarpeeksi.
Vaikka en minä työttömäksi aijo jää, vaihdan vaan työpaikkaa. Sitä työtä saan tehdä kotona ja voihan sitä joskus käydä torilla myymässä. Työurani yrittäjänä ei lopu se vain on sitten toisenlaista yrittämistä. Tietenkin liikkeen lopettaminen on suuri elämänmuutos. Olen kuulunut eräänlaiseen työyhteisöön, jossa suuren elämäntyöni olen tehnyt.
Niin kolme viikkoa vielä, sitten lauantaina 31.3.2012 tarjoan asiakkaille kahvit ja sitten Naskali sulkee ovensa. Olen miettinyt mitä sitten alan muuta tekemään jos aikaa jää. Suuri unelma on laulaminen ja vielä jos oppisin soittamaan pianoa kahdella kädellä. Tietenkin tärkein on se, että saan olla vielä enemmän lapsenlapseni Leevin kanssa. Voimme matkustaa mummon kotiseudulle pohjoiseen ja olla siellä vähän pitempään.
Työelämässä yhtäjaksoisesti viisikymmentä vuotta on lyhyt aika. Uupumuksesta ei ole ollut tietoakaan. Työtä on tehty ilolla. Tehdystä työstä on tullut hyvä mieli. Ehkä fyysisesti on saattanut olla uupunut, mutta ei henkisesti. Vaikka työnteko ei ole ollut ruusuilla tanssimista. Työelämässä on ollut sekä hyvät että huonot puolet. On ollut iloisia ja ikäviä asioita. Työhön on menty aina tekemään töitä. Kiitollinen olen jokaisesta työstä mitä olen saanut tehdä.
Niin sitä saa mitä tilaa. Kehu, kiitä ja kannusta. Mitä pitäisi tehdä, jotta saataisiin kaikki päättäjät ja virkamiehet kosketuksiin arkitodellisuuden kanssa? Kunnanhallituksen listaa lukiessa tuli mieleen, että on lopetettava lässytys ja estettävä hirmutyöt. Mihin verorahat menevät - ketään ei saa syyllistää? Pääsevätkö virkamiehet taas pelkällä selityksellä ja vastuunkantajana ovat päättäjät. Siltä vähän vaikuttaa, kun lukee esityslistaa.
Mielestäni ei seuraa hyvää, kun terve syyllisyydentunto ja huono omatunto poistetaan ihmisten tunnevalikoimasta. Oikean ja väärän oppimiseen tarvitaan myös syyllisyyttä. Ilman sitä ei tapahdu muutosta. Ilman omaatuntoa poliitikkojen ja virkamiesten vastuu on aprilliä, pelkkää turhaa lässytystä.
Kaiken pahan alku päätöksenteossa on uusi julkisuuslaki. Salailu on lisääntynyt. Vaikeuksia on monella alalla, asiakirjojen saaminen, oikeudenkäyntien julkisuudessa ja ennen kaikkea siinä, miten lakia milloinkin tulkitaan. Suhde sanavapauteen aiheuttaa päättäjänä jatkuvasti ongelmia. Kohta kaikki päätösesitykset alkavat olla tai niitä pitää tulkita niin, että ne ovat osa yksityiselämää.
Ei tainneet päättäjät silloin, kun päätöstä tekivät mihin julkisuuslaki johtaa. Hyvä veli järjestelmä kukoistaa, kun ei tarvitse pelätä kiusallista julkisuutta, jota on pidetty rangaistuksen luonteisena seuraamuksena. Niinhän se on, että isokenkäisten talousrikosjutuista ei juuri tuomitakaan.
On selvää, että toiminta ilmentää ajatuksia. Yhtä selvää ei ole, että tekeminen on myös olemuksen toteutumista, että se mitä teemme, on seuraus siitä mitä olemme. Ihmisten keskeisiä perustarpeita on turvallisuus, johon luonnollisesti liittyy halu kuulua yhteisöön ja joukkoon. On julistettu vapautta, mutta unohdettu vastuu. Eihän vapautta voi olla ilman vastuuta.
Yhteiskunnassa tulee käydä uusi arvokeskutelu. Tähän eivät halut, taidot ja voimat taida riittää. Täytyy ihmetellä esimerkkinä kuntauudistus, mihin arvoihin tämä yhteiskunta nojaa? Yhteiskunta ilman arvoja on kuin talo ilman perustusta. Kunnan jäsenet kantavat vastuuta kunnan oikeudenmukaisesta kehittämisestä. Moraalinen kansalainen miettii velvollisuuksiaan, oikeuksiaan ja vastuutaan.
Mitä vielä! Nyt on mentävä nukkumaan.
Hyvää yötä.
Kiire päivä on ollut tänään vaikka pitäisi olla lepopäivä. Aamun olen tutkinut kunnanhallituksen kokouslistaa. Paistellin pullia illan kokousta varten. Tein esityslistan kyläyhdistyksen hallituksen kokoukseen ja vuosikokouskutsun 155 hengelle, jotka hallituksen jäsenet lähtivät vielä iltatyökseen jakamaan kyläyhdistyksen jäsenille.
Kokouksesta palattuani ajattelin, että monistanpa nyt sen sihteerin tekemän vuosikertomuksen viime vuodelta oikein kuvien kanssa. Tietokone kuitenkin teki tepposet eikä suostunut käynnistymään. Ihmettelin mistä moinen johtuu, kun se päivällä pelasi aivan moitteettomasti. Vikaa hain joka puolelta. Ihmettelin miten se voi mennä pimeäksi, eikä virtanappikaan toimi. Olin siivotessa vetänyt sähköjohdon pistorasiasta vähän irti ja siitä kaikki johtui.
Niin olen tässä miettinyt kolme kuukautta, että teinkö oikean päätöksen, kun tein uuden vuoden lupauksen, että lopetan liikkeen. Mieheni sanoi, kun kerroin että nyt lopetan liikeen, hän vastasi: "oletko ihan tosissas". Kyllä. Ei se helppo päätös ollut, mutta joskus on pakko ajatella myös itseäni. Ei sitä kukaan muu ajattele. Kolmekymmentäkolme vuotta yhtäjaksoisi yrittäjänä ja viisikymmentä vuotta työelämässä on varmasti jo yhdelle ihmiselle tarpeeksi.
Vaikka en minä työttömäksi aijo jää, vaihdan vaan työpaikkaa. Sitä työtä saan tehdä kotona ja voihan sitä joskus käydä torilla myymässä. Työurani yrittäjänä ei lopu se vain on sitten toisenlaista yrittämistä. Tietenkin liikkeen lopettaminen on suuri elämänmuutos. Olen kuulunut eräänlaiseen työyhteisöön, jossa suuren elämäntyöni olen tehnyt.
Niin kolme viikkoa vielä, sitten lauantaina 31.3.2012 tarjoan asiakkaille kahvit ja sitten Naskali sulkee ovensa. Olen miettinyt mitä sitten alan muuta tekemään jos aikaa jää. Suuri unelma on laulaminen ja vielä jos oppisin soittamaan pianoa kahdella kädellä. Tietenkin tärkein on se, että saan olla vielä enemmän lapsenlapseni Leevin kanssa. Voimme matkustaa mummon kotiseudulle pohjoiseen ja olla siellä vähän pitempään.
Työelämässä yhtäjaksoisesti viisikymmentä vuotta on lyhyt aika. Uupumuksesta ei ole ollut tietoakaan. Työtä on tehty ilolla. Tehdystä työstä on tullut hyvä mieli. Ehkä fyysisesti on saattanut olla uupunut, mutta ei henkisesti. Vaikka työnteko ei ole ollut ruusuilla tanssimista. Työelämässä on ollut sekä hyvät että huonot puolet. On ollut iloisia ja ikäviä asioita. Työhön on menty aina tekemään töitä. Kiitollinen olen jokaisesta työstä mitä olen saanut tehdä.
Niin sitä saa mitä tilaa. Kehu, kiitä ja kannusta. Mitä pitäisi tehdä, jotta saataisiin kaikki päättäjät ja virkamiehet kosketuksiin arkitodellisuuden kanssa? Kunnanhallituksen listaa lukiessa tuli mieleen, että on lopetettava lässytys ja estettävä hirmutyöt. Mihin verorahat menevät - ketään ei saa syyllistää? Pääsevätkö virkamiehet taas pelkällä selityksellä ja vastuunkantajana ovat päättäjät. Siltä vähän vaikuttaa, kun lukee esityslistaa.
Mielestäni ei seuraa hyvää, kun terve syyllisyydentunto ja huono omatunto poistetaan ihmisten tunnevalikoimasta. Oikean ja väärän oppimiseen tarvitaan myös syyllisyyttä. Ilman sitä ei tapahdu muutosta. Ilman omaatuntoa poliitikkojen ja virkamiesten vastuu on aprilliä, pelkkää turhaa lässytystä.
Kaiken pahan alku päätöksenteossa on uusi julkisuuslaki. Salailu on lisääntynyt. Vaikeuksia on monella alalla, asiakirjojen saaminen, oikeudenkäyntien julkisuudessa ja ennen kaikkea siinä, miten lakia milloinkin tulkitaan. Suhde sanavapauteen aiheuttaa päättäjänä jatkuvasti ongelmia. Kohta kaikki päätösesitykset alkavat olla tai niitä pitää tulkita niin, että ne ovat osa yksityiselämää.
Ei tainneet päättäjät silloin, kun päätöstä tekivät mihin julkisuuslaki johtaa. Hyvä veli järjestelmä kukoistaa, kun ei tarvitse pelätä kiusallista julkisuutta, jota on pidetty rangaistuksen luonteisena seuraamuksena. Niinhän se on, että isokenkäisten talousrikosjutuista ei juuri tuomitakaan.
On selvää, että toiminta ilmentää ajatuksia. Yhtä selvää ei ole, että tekeminen on myös olemuksen toteutumista, että se mitä teemme, on seuraus siitä mitä olemme. Ihmisten keskeisiä perustarpeita on turvallisuus, johon luonnollisesti liittyy halu kuulua yhteisöön ja joukkoon. On julistettu vapautta, mutta unohdettu vastuu. Eihän vapautta voi olla ilman vastuuta.
Yhteiskunnassa tulee käydä uusi arvokeskutelu. Tähän eivät halut, taidot ja voimat taida riittää. Täytyy ihmetellä esimerkkinä kuntauudistus, mihin arvoihin tämä yhteiskunta nojaa? Yhteiskunta ilman arvoja on kuin talo ilman perustusta. Kunnan jäsenet kantavat vastuuta kunnan oikeudenmukaisesta kehittämisestä. Moraalinen kansalainen miettii velvollisuuksiaan, oikeuksiaan ja vastuutaan.
Mitä vielä! Nyt on mentävä nukkumaan.
Hyvää yötä.