PERHEIDEN PUOLESTA
12.04.2011 Klo 18.18
KAIKUJA VAALIKENTILTÄ
Miksi Suomi ei pyri lieventämään Suomen työttömyyttä? Miksi rikas Suomi ei tue maan vähäosaisia? Tähään kysymykseen paneuduin tämän päivän aikana, kun vastailin äänestäjien kysymyksiin Tampereen Keskustorilla.
Kysymykset kuulostanevat oudoilta, mutta jos Suomen tilalle vaihdetaan sana Tampere niin ne alkavat vaikuttaa ainakin minun mielestäni varsin tutuilta. Yrittäjänä ja kunnanvaltuutettuna joutuu nimittäin aika ajoin altavastaajaksi koko yrityksen ja kunnan talouden hoidosta.
Monia muitakin asioita pohdittiin mietin monia asioita oman toimintaympäristöni kautta. Maailman isot ongelmat ovat kohta myös meidän arkipäivää, mutta meillä on arkipäivää esimerkiksi ihmisten yksinäisyys ja osattomuus. Meillä on jossain muureja tai kynnyksiä.
Tänään keskusteltiin myös monessa yhteydessä homoseksuuaalisuuskysymyksestä. Keskustelu oli varmaan ajankohtaista avata, mutta tuntui kyllä sille, että asiaan juututtiin liikaa. Kirkollakaan ei ole yhteistä kantaa asiaan. Minusta perhekäsitteen määrittäminen tuntuu kirkolla olevan vaikeaa. Minulle perhe on johon kuuluu isä, äiti ja lapset.
Minusta valtiovallan, kuntien ja työmarkkinajärjestöjen on jokaista päätöstä tehdessään arvioitava, miten se vaikuttaa lasten ja heidän perheidensä elämään. Olen jo pitemmän aikaa ollut huolissani lasten pahoinvoinnista, huumeiden ja alkoholin käytön lisäämisestä ja siihen liittyvästä rikollisuudesta.
Lapset ja nuoret tarvitsevat vanhemiltaan aikaa ja huolenpitoa. Perhe on aina ensisijaisesti vastuussa lasten hoidosta ja kasvatuksesta. Sekä isällä ja äidillä on velvollisuus huolehtia lapsensa henkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista. Yhteiskunnan on tuettava perheitä heidän kasvatustehtävässään.
Työelämää tulee kehittää perheiden tarpeet huomioiden. Pieneten lasten vanhemmille tulisi antaa mahdollisuus joustavien työaikamallien kokeiluun. Päivähoidon tehtävä on ensisijaisesti mahdollistaa vanhempien työssä käynti. Kodinhoitotukea on korotettava, jotta siitä tulisi todellinen vaihtoehto päivähoidolle.
Kotona tehtävää työtä on arvostettava. Lapsia kotona hoitavalle vanhemmalle tulisi kertyä eläketurvaa. Maan hallituksella odottaisin inhimillistä ja oikeudenmukaista päätöstä tässä asiassa.
Useat tapahtumat tässä maassa puhuvat lasten ja nuorten kasvavasta pahoinvoinnista. Jos lapsilta viedään kasvamisen edellytykset, on se samanlaista riistoa kuin uusiutumattomien luonnonvarojen riisto.
Useimmat valtion päätökset kohdistuvat lapsiin ja vanhuksiin, koska heidän ääni ei kuulu riittävästi yhteiskunnassa. Erityisen huolestunut olen siitä, että yhä nuorempiin ikäluokkiin leviää masennus. Elämän riemun ja tulevaisuuden uskon katsottiin aemmin kuuluvan juuri lapsuuteen. Nyt pienten lasten masennus on kasvava psykiatrinen ongelma.
Kasvaakseen työkykyiseksi aikuiseksi lapsi tarvitsee kodin ja vanhemmat. Ihan tavalliset vanhemmat isän ja äidin, jotka ovat kiinnostuneita hänestä ja jolla on aikaa hänelle. Lapsi tarvitsee ympärilleen tavallisen arjen.
Kun palasin Keskustorilta ja kovalla kiireellä piti mennä jo vaalilautakuntaa soi puhelin siellä naisääni kysyi, mitä sinulle merkitsee koti, uskonto ja isänmaa. Kun vastasin hänelle, hän kiitti ja sanoi, tämä oli hyvä vastaus kiitos paljon.
Ihan jokaisella olisikin jotakin annettavaa toiselle ihmiselle, ehkä sitä vain ei aina tule ajatelleeksi. Mielikuvien epämääräistä möhkälettä, kuntaa, kaupunkia tai valtiota on helppo osoittaa epäkohtien vuoksi. Välillä voisi kyllä kääntää sen sormen omaa itseä kohti ja palauttaa mieleen Raamatun sananlaskun:
Älä kiellä apuasi, jos toinen on avun tarpeessa ja sinä pystyt tekemään hänelle hyvää. Älä sano lähimmäisellesi: "Mene nyt ja tule toiste, huomenna minä annan!" Kun sinulla kuitenkin on mitä antaa.
Miksi Suomi ei pyri lieventämään Suomen työttömyyttä? Miksi rikas Suomi ei tue maan vähäosaisia? Tähään kysymykseen paneuduin tämän päivän aikana, kun vastailin äänestäjien kysymyksiin Tampereen Keskustorilla.
Kysymykset kuulostanevat oudoilta, mutta jos Suomen tilalle vaihdetaan sana Tampere niin ne alkavat vaikuttaa ainakin minun mielestäni varsin tutuilta. Yrittäjänä ja kunnanvaltuutettuna joutuu nimittäin aika ajoin altavastaajaksi koko yrityksen ja kunnan talouden hoidosta.
Monia muitakin asioita pohdittiin mietin monia asioita oman toimintaympäristöni kautta. Maailman isot ongelmat ovat kohta myös meidän arkipäivää, mutta meillä on arkipäivää esimerkiksi ihmisten yksinäisyys ja osattomuus. Meillä on jossain muureja tai kynnyksiä.
Tänään keskusteltiin myös monessa yhteydessä homoseksuuaalisuuskysymyksestä. Keskustelu oli varmaan ajankohtaista avata, mutta tuntui kyllä sille, että asiaan juututtiin liikaa. Kirkollakaan ei ole yhteistä kantaa asiaan. Minusta perhekäsitteen määrittäminen tuntuu kirkolla olevan vaikeaa. Minulle perhe on johon kuuluu isä, äiti ja lapset.
Minusta valtiovallan, kuntien ja työmarkkinajärjestöjen on jokaista päätöstä tehdessään arvioitava, miten se vaikuttaa lasten ja heidän perheidensä elämään. Olen jo pitemmän aikaa ollut huolissani lasten pahoinvoinnista, huumeiden ja alkoholin käytön lisäämisestä ja siihen liittyvästä rikollisuudesta.
Lapset ja nuoret tarvitsevat vanhemiltaan aikaa ja huolenpitoa. Perhe on aina ensisijaisesti vastuussa lasten hoidosta ja kasvatuksesta. Sekä isällä ja äidillä on velvollisuus huolehtia lapsensa henkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista. Yhteiskunnan on tuettava perheitä heidän kasvatustehtävässään.
Työelämää tulee kehittää perheiden tarpeet huomioiden. Pieneten lasten vanhemmille tulisi antaa mahdollisuus joustavien työaikamallien kokeiluun. Päivähoidon tehtävä on ensisijaisesti mahdollistaa vanhempien työssä käynti. Kodinhoitotukea on korotettava, jotta siitä tulisi todellinen vaihtoehto päivähoidolle.
Kotona tehtävää työtä on arvostettava. Lapsia kotona hoitavalle vanhemmalle tulisi kertyä eläketurvaa. Maan hallituksella odottaisin inhimillistä ja oikeudenmukaista päätöstä tässä asiassa.
Useat tapahtumat tässä maassa puhuvat lasten ja nuorten kasvavasta pahoinvoinnista. Jos lapsilta viedään kasvamisen edellytykset, on se samanlaista riistoa kuin uusiutumattomien luonnonvarojen riisto.
Useimmat valtion päätökset kohdistuvat lapsiin ja vanhuksiin, koska heidän ääni ei kuulu riittävästi yhteiskunnassa. Erityisen huolestunut olen siitä, että yhä nuorempiin ikäluokkiin leviää masennus. Elämän riemun ja tulevaisuuden uskon katsottiin aemmin kuuluvan juuri lapsuuteen. Nyt pienten lasten masennus on kasvava psykiatrinen ongelma.
Kasvaakseen työkykyiseksi aikuiseksi lapsi tarvitsee kodin ja vanhemmat. Ihan tavalliset vanhemmat isän ja äidin, jotka ovat kiinnostuneita hänestä ja jolla on aikaa hänelle. Lapsi tarvitsee ympärilleen tavallisen arjen.
Kun palasin Keskustorilta ja kovalla kiireellä piti mennä jo vaalilautakuntaa soi puhelin siellä naisääni kysyi, mitä sinulle merkitsee koti, uskonto ja isänmaa. Kun vastasin hänelle, hän kiitti ja sanoi, tämä oli hyvä vastaus kiitos paljon.
Ihan jokaisella olisikin jotakin annettavaa toiselle ihmiselle, ehkä sitä vain ei aina tule ajatelleeksi. Mielikuvien epämääräistä möhkälettä, kuntaa, kaupunkia tai valtiota on helppo osoittaa epäkohtien vuoksi. Välillä voisi kyllä kääntää sen sormen omaa itseä kohti ja palauttaa mieleen Raamatun sananlaskun:
Älä kiellä apuasi, jos toinen on avun tarpeessa ja sinä pystyt tekemään hänelle hyvää. Älä sano lähimmäisellesi: "Mene nyt ja tule toiste, huomenna minä annan!" Kun sinulla kuitenkin on mitä antaa.