YHTEISKUNTA MURROKSESSA
14.12.2010 Klo 05.24
IHMISYYS JA OIKEUDENMUKAISUUS
Leivän me kaikki saamme maan tuottamana. Mutta vain muutama prosentti syvän maaseudun ruokakunnista elää enää maataloudesta. Tullessani vuonna 1969 Pirkkalaan aika monesta talosta täällä haja-asutusalueella kuljetettiin maitotonkkia maitolauturille.
Muutama vuosi sitten lähtivät Sankilan kylän viimeiset lehmät ja viimeisen navetan valot sammuivat. Nykyään kylän 160 ruokakunnasta saa toimeentulonsa jostakin muusta kuin maataloudesta.
Mutta voi vielä tulla ja tuleehan se aika, jolloin markkinavoimat ja globalisaatio tulevat tiensä päähän. Elämisen resurssien uusjaossa voi olla taas maaseudun nousun vuoro. Sitä odottaen me jääneet pidämme hiipuvaa elämää yllä. Kulutus mitoitetaan pieniin tuloihin. Luonnosta ja kotipellosta otetaan leivän jatkoa. Kyllä täällä pärjäillään, kunhan nuoret vain pääsevät töihin ja leivän syrjään kiinni.
Olen tässä viime yönä pyöritellyt päässäni satoja ajatuksia. Olen miettinyt, että kannattaako pää täyttää kaiken maailman ajatuksilla. Mitä hyötyä siitä on, että yrittää pohtia miksi haja-asutusalueen viemäröinti on niin hankalaa, miksi kaikenlaisia suurhankkeita halutaan Pirkkalaan, miksi johtajia on Pirkkalan kunnassa niin paljon ja miksi johtajuutta vähän ja miksi valot palaa kunnan toimipisteissä vaikka siellä ei ole ketään, miksi hajarakentamisen hallinta on niin vaikeaa kunnassa? Niin miksi?
Äkkiä ajatellen voisin sanoa, että ei kannata ajatella muuta ko omia asioita. Ajattelu on tärkeää, mutta yhtä tärkeätä on valita ajatuksensa siten, että ne tuottavat mahdollisimman hyviä ja tarkoituksenmukaisia tuloksia.
Eilen illalla pohdimme kunnanvaltuustossa seutustrategiaa, Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnitelmaa ja Pirkkalan kuntakohtaista toteuttamisohjelmaa. Päätettiin myös Pirkkalan ja Vesilahden kuntien sosiaali- ja terveyshuollon yhteistoiminta-alueen muodostamisesta. Ilotulitteiden käytön rajoittamisesta ja paljosta muusta.
Yli kaksi tuntia hupeni, kun käsiteltiin Tampereen kaupunkiseudun kuntien ja valtion välisen maankäytön asumisen ja liikenteen aiesopimuksen hyväksymistä. Kovin vääntö ja keskustelu käytiin maankäytön toimenpiteistä mm. siitä, että nyt pitäisi hyväksyä aiesopimuksessa haja-asutuksen ohjauksen seudulliset periaatteet, joita kuitenkaan ei ole vielä kunnassa käsitelty. Aiesopimuksessa ehdotetaan, että haja-asutusalueelle suuntautuvaa pientalorakentamista vähennetään asteittain kussakin kunnassa.
Me keskustan valtuustoryhmän jäsenet, perussuomalaisten Armi ja PPP Harri mukaanlukien emme hyväksyneet sitä, että samanlainen maapoliittinen ohjelma on kaikissa ympäristökunnissa. Teimme viikonloppuna ponnen, jossa esitimme, että maapoliittisessa ohjelmassa pitää ottaa huomioon Pirkkalan erityisen pieni alueellinen koko. Se ei mennyt läpi, koska virkamiesten mielestä se poikkesi niin paljon ehdotuksesta.
Saman ponnen esitimme myös kuntakohtaisessa maapoliittisessa ohjelmassa, jonne me sen alunperin tarkoitimme. Sielläkään se ei saanut 100 %:sta tukea, vaan se laitettiin keskustan ryhmän ponneksi. Vieläkin siinä oli jotain sellaista jota ei valtuutetut ja virkamihet voineet hyväksyä. Esitimme koko aiesopimuksen hylkäämistä, mutta hävisimme äänin 38 - 5 vastaan.
Oikoratakin puhutti mitä, missä milloin teemalla. Yritin vltuutettuja lohduttaa, että kauppakamari ajaa oikorataa, kun käärmettä pyssyyn ja oikorata voi toteutua vaikka kymmenen vuoden kuluttua. Usko poliitikkoihin ja virkamiehiin on minulta kadonnut jo ajat sitten. Kun puhutaan 30-50 vuodesta se voi tarkoittaa 3-5 vuoden säteellä?
Kyllä tässä olen miettinyt ja todennut sen, että meidän kuntalaisten ja valtuutettujen kannalta on erittäin valitettavaa todeta se minkälainen koneisto meidän seutukuntaamme johtaa. Miten kyvyttömiä me valtuutetut olemme vastustamaan itsevaltaisia virkamiehiä ja päättäjiä. Miten kunta satsaa suuruudenhulluihin hankkeisiin kaikki käytettävissä olevat resurssit, halusi sitä kuntalaiset tai ei.
Miten välinpitämättömästi virkamiehet ja päättäjät suhtautuvat "taajama-alueen" asukkaiden tarpeisiin. Esimerkkinä Färmin alueen asukkaat, jotka ovat aktiivisesti taistelleet perusoikeuksiensa puolesta kunnan valtakoneistoa vastaan jo vuosien ajan. Asukkaat ovat anoneet kunnallistekniikkaa alueelleen, joka on suhteellisesn tiheästi rakennettua, kaavamaista asuinaluetta, jonka porakaivoissa on talousvedeksi kelpaamatonta arseenipitoista vettä.
Meillä valtuutetuilla on ainakin kahdesta syystä sekä oikeus että velvollisuus puhua yhteiskunnan asioista ja kehityskuluista. Ensinnäkin meillä valtuutetuilla täällä haja-asutusalueella asuvilla on kunnan toiminnan kautta vahva kosketus haja-asutusalueen ihmisen elämän todellisuuteen. Kunnan eri organisaatioiden kautta saatu kokemus pakottaa valtuutetun nostamaan äänen hiljaisten ja syrjään jääneiden puolesta sekä epäoikeudenmukaisia olosuhteita ja rakenteita vastaan.
Valtuutettu ei ole olemassa itseään varten vaan siksi, että se tuo kuntalaisen äänen tämän kunnan päätöksenteon keskelle. Monet meistä valtuutetuista ovat yhteiskunnallisten kysymysten, talouselämän ja sosiaalipolitiikan asiantuntijoita. Valtuutetun äänen pitää nousta silloin, kun yhteiskunnan arvot uhkaavat vääristyä tai ihmisyys on uhattuna.
Kunta, joka tahtoo olla kuntalaisten kunta, on oltava kuntalaisten puolella, kuntalaisten lähellä, ja sen tulee kuunnella kuntalaisten ääntä. Kunta rakentuu alhaalta kuntalaista käsin eikä ylhäältä yhteiskunnallisten rakenteiden suunnasta. Tällaisen käänteen tekeminen ajattelutavassa ja siitä lähtökohdasta kunnan elämän uudistaminen on mielestäni keskeistä kunnan uudistamisessa täällä Pirkkalassa.
Julkisuus ja sen luomat mielikuvat vaikuttavat kuntaan ja sen tulevaisuuteen itsenäisenä kuntana. Kunnan asiat ei voi koskaan toteutua vain julkisuuden kautta, vaan kunta on aina ennen kaikkea kuntalaisia varten. Kunnan elämä on menemistä ihmisten puolelle. Ihmisyys ja oikeudenmukaisuus.
Huomaan tämän ottamani aamun blogikirjoituksen teeman johtaneen ajatukseni syvälle kristillisen uskon ytimeen. Yksinkertaisesti tahdon sanoa, että kun ihmisyys on vaa-assa pudota, valtuutetun on korotettava äänensä oikeudenmukaisuuden ja ihmisarvon puolesta. Näillä sanoilla tahdon alkaa taas tämän aamun kiitollisena siitä, että saan nousta terveenä ylös ja lähteä iloisesti palvelemaan asiakkaita tuonne Kuninkaankadulle.
Hyvä Jumala teitä elämässänne ja toimissanne siunatkoon.
Leivän me kaikki saamme maan tuottamana. Mutta vain muutama prosentti syvän maaseudun ruokakunnista elää enää maataloudesta. Tullessani vuonna 1969 Pirkkalaan aika monesta talosta täällä haja-asutusalueella kuljetettiin maitotonkkia maitolauturille.
Muutama vuosi sitten lähtivät Sankilan kylän viimeiset lehmät ja viimeisen navetan valot sammuivat. Nykyään kylän 160 ruokakunnasta saa toimeentulonsa jostakin muusta kuin maataloudesta.
Mutta voi vielä tulla ja tuleehan se aika, jolloin markkinavoimat ja globalisaatio tulevat tiensä päähän. Elämisen resurssien uusjaossa voi olla taas maaseudun nousun vuoro. Sitä odottaen me jääneet pidämme hiipuvaa elämää yllä. Kulutus mitoitetaan pieniin tuloihin. Luonnosta ja kotipellosta otetaan leivän jatkoa. Kyllä täällä pärjäillään, kunhan nuoret vain pääsevät töihin ja leivän syrjään kiinni.
Olen tässä viime yönä pyöritellyt päässäni satoja ajatuksia. Olen miettinyt, että kannattaako pää täyttää kaiken maailman ajatuksilla. Mitä hyötyä siitä on, että yrittää pohtia miksi haja-asutusalueen viemäröinti on niin hankalaa, miksi kaikenlaisia suurhankkeita halutaan Pirkkalaan, miksi johtajia on Pirkkalan kunnassa niin paljon ja miksi johtajuutta vähän ja miksi valot palaa kunnan toimipisteissä vaikka siellä ei ole ketään, miksi hajarakentamisen hallinta on niin vaikeaa kunnassa? Niin miksi?
Äkkiä ajatellen voisin sanoa, että ei kannata ajatella muuta ko omia asioita. Ajattelu on tärkeää, mutta yhtä tärkeätä on valita ajatuksensa siten, että ne tuottavat mahdollisimman hyviä ja tarkoituksenmukaisia tuloksia.
Eilen illalla pohdimme kunnanvaltuustossa seutustrategiaa, Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnitelmaa ja Pirkkalan kuntakohtaista toteuttamisohjelmaa. Päätettiin myös Pirkkalan ja Vesilahden kuntien sosiaali- ja terveyshuollon yhteistoiminta-alueen muodostamisesta. Ilotulitteiden käytön rajoittamisesta ja paljosta muusta.
Yli kaksi tuntia hupeni, kun käsiteltiin Tampereen kaupunkiseudun kuntien ja valtion välisen maankäytön asumisen ja liikenteen aiesopimuksen hyväksymistä. Kovin vääntö ja keskustelu käytiin maankäytön toimenpiteistä mm. siitä, että nyt pitäisi hyväksyä aiesopimuksessa haja-asutuksen ohjauksen seudulliset periaatteet, joita kuitenkaan ei ole vielä kunnassa käsitelty. Aiesopimuksessa ehdotetaan, että haja-asutusalueelle suuntautuvaa pientalorakentamista vähennetään asteittain kussakin kunnassa.
Me keskustan valtuustoryhmän jäsenet, perussuomalaisten Armi ja PPP Harri mukaanlukien emme hyväksyneet sitä, että samanlainen maapoliittinen ohjelma on kaikissa ympäristökunnissa. Teimme viikonloppuna ponnen, jossa esitimme, että maapoliittisessa ohjelmassa pitää ottaa huomioon Pirkkalan erityisen pieni alueellinen koko. Se ei mennyt läpi, koska virkamiesten mielestä se poikkesi niin paljon ehdotuksesta.
Saman ponnen esitimme myös kuntakohtaisessa maapoliittisessa ohjelmassa, jonne me sen alunperin tarkoitimme. Sielläkään se ei saanut 100 %:sta tukea, vaan se laitettiin keskustan ryhmän ponneksi. Vieläkin siinä oli jotain sellaista jota ei valtuutetut ja virkamihet voineet hyväksyä. Esitimme koko aiesopimuksen hylkäämistä, mutta hävisimme äänin 38 - 5 vastaan.
Oikoratakin puhutti mitä, missä milloin teemalla. Yritin vltuutettuja lohduttaa, että kauppakamari ajaa oikorataa, kun käärmettä pyssyyn ja oikorata voi toteutua vaikka kymmenen vuoden kuluttua. Usko poliitikkoihin ja virkamiehiin on minulta kadonnut jo ajat sitten. Kun puhutaan 30-50 vuodesta se voi tarkoittaa 3-5 vuoden säteellä?
Kyllä tässä olen miettinyt ja todennut sen, että meidän kuntalaisten ja valtuutettujen kannalta on erittäin valitettavaa todeta se minkälainen koneisto meidän seutukuntaamme johtaa. Miten kyvyttömiä me valtuutetut olemme vastustamaan itsevaltaisia virkamiehiä ja päättäjiä. Miten kunta satsaa suuruudenhulluihin hankkeisiin kaikki käytettävissä olevat resurssit, halusi sitä kuntalaiset tai ei.
Miten välinpitämättömästi virkamiehet ja päättäjät suhtautuvat "taajama-alueen" asukkaiden tarpeisiin. Esimerkkinä Färmin alueen asukkaat, jotka ovat aktiivisesti taistelleet perusoikeuksiensa puolesta kunnan valtakoneistoa vastaan jo vuosien ajan. Asukkaat ovat anoneet kunnallistekniikkaa alueelleen, joka on suhteellisesn tiheästi rakennettua, kaavamaista asuinaluetta, jonka porakaivoissa on talousvedeksi kelpaamatonta arseenipitoista vettä.
Meillä valtuutetuilla on ainakin kahdesta syystä sekä oikeus että velvollisuus puhua yhteiskunnan asioista ja kehityskuluista. Ensinnäkin meillä valtuutetuilla täällä haja-asutusalueella asuvilla on kunnan toiminnan kautta vahva kosketus haja-asutusalueen ihmisen elämän todellisuuteen. Kunnan eri organisaatioiden kautta saatu kokemus pakottaa valtuutetun nostamaan äänen hiljaisten ja syrjään jääneiden puolesta sekä epäoikeudenmukaisia olosuhteita ja rakenteita vastaan.
Valtuutettu ei ole olemassa itseään varten vaan siksi, että se tuo kuntalaisen äänen tämän kunnan päätöksenteon keskelle. Monet meistä valtuutetuista ovat yhteiskunnallisten kysymysten, talouselämän ja sosiaalipolitiikan asiantuntijoita. Valtuutetun äänen pitää nousta silloin, kun yhteiskunnan arvot uhkaavat vääristyä tai ihmisyys on uhattuna.
Kunta, joka tahtoo olla kuntalaisten kunta, on oltava kuntalaisten puolella, kuntalaisten lähellä, ja sen tulee kuunnella kuntalaisten ääntä. Kunta rakentuu alhaalta kuntalaista käsin eikä ylhäältä yhteiskunnallisten rakenteiden suunnasta. Tällaisen käänteen tekeminen ajattelutavassa ja siitä lähtökohdasta kunnan elämän uudistaminen on mielestäni keskeistä kunnan uudistamisessa täällä Pirkkalassa.
Julkisuus ja sen luomat mielikuvat vaikuttavat kuntaan ja sen tulevaisuuteen itsenäisenä kuntana. Kunnan asiat ei voi koskaan toteutua vain julkisuuden kautta, vaan kunta on aina ennen kaikkea kuntalaisia varten. Kunnan elämä on menemistä ihmisten puolelle. Ihmisyys ja oikeudenmukaisuus.
Huomaan tämän ottamani aamun blogikirjoituksen teeman johtaneen ajatukseni syvälle kristillisen uskon ytimeen. Yksinkertaisesti tahdon sanoa, että kun ihmisyys on vaa-assa pudota, valtuutetun on korotettava äänensä oikeudenmukaisuuden ja ihmisarvon puolesta. Näillä sanoilla tahdon alkaa taas tämän aamun kiitollisena siitä, että saan nousta terveenä ylös ja lähteä iloisesti palvelemaan asiakkaita tuonne Kuninkaankadulle.
Hyvä Jumala teitä elämässänne ja toimissanne siunatkoon.