Huutavan ääni korvessa!
16.12.2008 Klo 21.44
OSAANKO OLLA KIITOLLINEN?
Maailman valtateita vaeltaessani ja nauttiessani elämän riemuista, olen aina yrittänyt muistaa,mistä olen kotoisin. Näin joulun alla palaan muistoissani juurilleni, vaippapa vain ajatuksin, mutta täydestä sydämestä.
Lapsuuden kodin henki elää minussa siitäkin huolimatta, etten ehkä toteutakaan sitä enää omassa elämässäni. Jouluni ei koskaan saavuta sitä tunnelmaa, jota lapsena sain kokea.
Tämän päivän nuoret eivät tiedä mitään siitä, mitä sodan jälkeinen sukupolvi suuret ikäluokat ovat joutuneet kokemaan. Jokaisessa muistossa kuultaa kuitenkin unohtumattomana valo, elämänvoima, joka lapsenuskolla ja luottamuksella on ollut kantamassa minua vaikeidenkin vuosien yli.
On murheellista kuultavaa ja luettavaa nykypäivänä, kun perheet hajoavat ja puolisot voivat huonosti. On niin paljon väkivaltaa ja kaikenlaisia kohtaloita, joista saamme tietoa tiedonvälineistä.
Miten tämän päivän päättäjät huolehtivat kansalaisten ja kotien hyvinvoinnista. Miten me olemme ennen pärjänneet, kun meillä ei ollut muuta ko koulu, kirjasto, kirkko ja urheilukenttä. Ei ollut ostosparatiiseja, ei uimahalleja, ei päiväkoteja, ei erityisopettajia, ei koulupsykologeja eikä paljon muutakaan.
Eilen illalla olin kunnanvaltuuston kokouksessa. Raha pyörittää kuntaa, ja taloudenhoitajia tarvitaan. Rahan tai euron taju tuntuu olevan hukassa päättäjiltä. Siltä ainakin tuntui eilisiltainen kokous.
Täysmääräinen kunnallishallinnon - ja talouden ymmärtäminen saattaa vaatia vuosien ponnistelut, mutta nopea perehtyminen päivänpolttaviin asioihin on yhtä oikeutettu osallistumisen muoto kuin pitkällinen kokemus.
Päätöksentekijän tärkein työkalu on tasapainoinen arvomaailma ja kunnollinen harkinta. Vaikka näissä hommissa ei kiitosta usein kuule, on se itse osattava löytää arkipäiväsistä teoista ja päätöksistä ja uskottava itseensä. Kukaan ei ole mukana politiikassa aiheuttaakseen pahaa, vaan maksamaalista hyvää.
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on laji, jossa vaaditaan ja käytetään monipuolista osaamista ja hahmottamiskykyä,monimutkaisten ongelmien ratkaisua ja arvottamista.
Luottamustehtävässä pääsee oman mielensä mukaan kokeilemaan ja käyttämään mielikuvitusta. Osallistuminen yhteisten asioiden hoitoon tuntuu suurelta uhraukselta sekä omassa ajankäytössä ja elämässä, mutta on se taatusti palkitsevaa.
Mikä voisi olla parempi teko yhteiskunnan jäsenenä, kuin oman aikansa kapasiteettinsa antaminen yhteisölliseen käyttöön?
Tänä iltana olin seurakunnan kirkkovaltuuston kokouksessa. Puimme ensi vuoden talousarviota. Rahasta oli kysymys myös seurakunnan toiminnassa. Seurakunnan toiminnassa ihminen ei elä vain rahasta vaan välittämisestä.
Seurakunta panostaa perheisiin, lapsiin, nuoriin, aikuisiin ja vanhuksiin. Vaikka voimavarat niukkenevat seurakunta suuntaa tehtävänsä kaikkeen tärkeimpään, perustoimintaan.
Näinä aikoina kirkon kannattaa panostaa ihmisiin, yksinäisiin ja turvattomissa oloissa eläviin vanhuksiin, syrjäytymisvaaroissa oleviin nuoriin ja opastamalla isiä ja äitejä vastuulliseen vanhemmuuteen. Sillä jokainen tarvitsee turvallisen lapsuuden kehittyäkseen tasapainoiseksi ja ehjäksi aikuiseksi.
Seurakunnan luottamushenkilöt eivät lähteneet paisuttamaan talousarviota. Kaikki totesivat lopuksi, että kaikkea ei voi rahalla mitata. Hyvinvointi jatkuu seurakunnassa, mutta kuinka kauan? Jatkuvasti ei voi menoja kasvattaa. Laman merkkejä on näkyvissä myös seurakunnan toiminnassa.
Voimmeko tälle hyvinvoinnille enää mitään tehdä? Kuka nyt hyvinvoinnille panisi kapuloita rattaisiin? Onko tämä sitten alistumista, pessimistin lietsomista? Kirkon päättäjän nyt viimeisenä tulisi näin puhua. Elämänuskoahan sitä pitäisi vahvistaa. Niinpä juuri.
Perusteeton optimismi - se minua pelottaa. Se on vahingollisempaa kuin kipeän totuuden esille tuominen. Olen kokenut paikkansa pitäväksi sen sanan, että totuus tekee vapaaksi.
Aika monet täällä Pirkkalassakin odottavat ja toivovat, että kirkko ottaisi rohkeasti kantaa, asettuisi vääryyttä vastaan ja puolustaisi oikeudenmukaisuutta. Kirkon tulee olla yhteiskunnan omanatuntona ja uskaltaa arvostella vallanpitäjiäkin kun on aihetta.
Kirkon tulee olla totuuden julistaja ja ihmisen puolella. Kunnan ja seurakunnan etu, koko Pirkkalan etu, olisi kunnan tasapuolinen kehittäminen. Mutta poliittinen valta näyttää olevan voimaton. Ollut jo vuosikymmeniä.
Muistinkohan taas kiittää tästä päivästä, että olen saanut nousta terveenä ylös? Muistinko kiittää siitä, että minulla on työpaikka, perhe ja läheiset? Muistinko kiittää siitä, että sain olla mukana päättämässä seurakunnan ja kunnan asioista. Kiitos kaikesta jota sain tänään kokea.
JOULUNAJAN RUKOUS
Rakas Jumala, pelastajamme!
Kiitos, että niin hiljaa ja huomaamatta
laskeudut keskellemme,
pelkojemme, valtataistelujemme
ja markkinahumumme keskelle.
Rohkaise meitä kumartamaan seimesi tasalle,
aivan lähelle sinua ja toisiamme,
sinä Aurinkomme, joka säteilet
suoraan meitä kohti
ja hajotat kaiken pimeyden.
Sinä anteeksiantaja,
sulata sydämemme laulamaan!
Maailman valtateita vaeltaessani ja nauttiessani elämän riemuista, olen aina yrittänyt muistaa,mistä olen kotoisin. Näin joulun alla palaan muistoissani juurilleni, vaippapa vain ajatuksin, mutta täydestä sydämestä.
Lapsuuden kodin henki elää minussa siitäkin huolimatta, etten ehkä toteutakaan sitä enää omassa elämässäni. Jouluni ei koskaan saavuta sitä tunnelmaa, jota lapsena sain kokea.
Tämän päivän nuoret eivät tiedä mitään siitä, mitä sodan jälkeinen sukupolvi suuret ikäluokat ovat joutuneet kokemaan. Jokaisessa muistossa kuultaa kuitenkin unohtumattomana valo, elämänvoima, joka lapsenuskolla ja luottamuksella on ollut kantamassa minua vaikeidenkin vuosien yli.
On murheellista kuultavaa ja luettavaa nykypäivänä, kun perheet hajoavat ja puolisot voivat huonosti. On niin paljon väkivaltaa ja kaikenlaisia kohtaloita, joista saamme tietoa tiedonvälineistä.
Miten tämän päivän päättäjät huolehtivat kansalaisten ja kotien hyvinvoinnista. Miten me olemme ennen pärjänneet, kun meillä ei ollut muuta ko koulu, kirjasto, kirkko ja urheilukenttä. Ei ollut ostosparatiiseja, ei uimahalleja, ei päiväkoteja, ei erityisopettajia, ei koulupsykologeja eikä paljon muutakaan.
Eilen illalla olin kunnanvaltuuston kokouksessa. Raha pyörittää kuntaa, ja taloudenhoitajia tarvitaan. Rahan tai euron taju tuntuu olevan hukassa päättäjiltä. Siltä ainakin tuntui eilisiltainen kokous.
Täysmääräinen kunnallishallinnon - ja talouden ymmärtäminen saattaa vaatia vuosien ponnistelut, mutta nopea perehtyminen päivänpolttaviin asioihin on yhtä oikeutettu osallistumisen muoto kuin pitkällinen kokemus.
Päätöksentekijän tärkein työkalu on tasapainoinen arvomaailma ja kunnollinen harkinta. Vaikka näissä hommissa ei kiitosta usein kuule, on se itse osattava löytää arkipäiväsistä teoista ja päätöksistä ja uskottava itseensä. Kukaan ei ole mukana politiikassa aiheuttaakseen pahaa, vaan maksamaalista hyvää.
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on laji, jossa vaaditaan ja käytetään monipuolista osaamista ja hahmottamiskykyä,monimutkaisten ongelmien ratkaisua ja arvottamista.
Luottamustehtävässä pääsee oman mielensä mukaan kokeilemaan ja käyttämään mielikuvitusta. Osallistuminen yhteisten asioiden hoitoon tuntuu suurelta uhraukselta sekä omassa ajankäytössä ja elämässä, mutta on se taatusti palkitsevaa.
Mikä voisi olla parempi teko yhteiskunnan jäsenenä, kuin oman aikansa kapasiteettinsa antaminen yhteisölliseen käyttöön?
Tänä iltana olin seurakunnan kirkkovaltuuston kokouksessa. Puimme ensi vuoden talousarviota. Rahasta oli kysymys myös seurakunnan toiminnassa. Seurakunnan toiminnassa ihminen ei elä vain rahasta vaan välittämisestä.
Seurakunta panostaa perheisiin, lapsiin, nuoriin, aikuisiin ja vanhuksiin. Vaikka voimavarat niukkenevat seurakunta suuntaa tehtävänsä kaikkeen tärkeimpään, perustoimintaan.
Näinä aikoina kirkon kannattaa panostaa ihmisiin, yksinäisiin ja turvattomissa oloissa eläviin vanhuksiin, syrjäytymisvaaroissa oleviin nuoriin ja opastamalla isiä ja äitejä vastuulliseen vanhemmuuteen. Sillä jokainen tarvitsee turvallisen lapsuuden kehittyäkseen tasapainoiseksi ja ehjäksi aikuiseksi.
Seurakunnan luottamushenkilöt eivät lähteneet paisuttamaan talousarviota. Kaikki totesivat lopuksi, että kaikkea ei voi rahalla mitata. Hyvinvointi jatkuu seurakunnassa, mutta kuinka kauan? Jatkuvasti ei voi menoja kasvattaa. Laman merkkejä on näkyvissä myös seurakunnan toiminnassa.
Voimmeko tälle hyvinvoinnille enää mitään tehdä? Kuka nyt hyvinvoinnille panisi kapuloita rattaisiin? Onko tämä sitten alistumista, pessimistin lietsomista? Kirkon päättäjän nyt viimeisenä tulisi näin puhua. Elämänuskoahan sitä pitäisi vahvistaa. Niinpä juuri.
Perusteeton optimismi - se minua pelottaa. Se on vahingollisempaa kuin kipeän totuuden esille tuominen. Olen kokenut paikkansa pitäväksi sen sanan, että totuus tekee vapaaksi.
Aika monet täällä Pirkkalassakin odottavat ja toivovat, että kirkko ottaisi rohkeasti kantaa, asettuisi vääryyttä vastaan ja puolustaisi oikeudenmukaisuutta. Kirkon tulee olla yhteiskunnan omanatuntona ja uskaltaa arvostella vallanpitäjiäkin kun on aihetta.
Kirkon tulee olla totuuden julistaja ja ihmisen puolella. Kunnan ja seurakunnan etu, koko Pirkkalan etu, olisi kunnan tasapuolinen kehittäminen. Mutta poliittinen valta näyttää olevan voimaton. Ollut jo vuosikymmeniä.
Muistinkohan taas kiittää tästä päivästä, että olen saanut nousta terveenä ylös? Muistinko kiittää siitä, että minulla on työpaikka, perhe ja läheiset? Muistinko kiittää siitä, että sain olla mukana päättämässä seurakunnan ja kunnan asioista. Kiitos kaikesta jota sain tänään kokea.
JOULUNAJAN RUKOUS
Rakas Jumala, pelastajamme!
Kiitos, että niin hiljaa ja huomaamatta
laskeudut keskellemme,
pelkojemme, valtataistelujemme
ja markkinahumumme keskelle.
Rohkaise meitä kumartamaan seimesi tasalle,
aivan lähelle sinua ja toisiamme,
sinä Aurinkomme, joka säteilet
suoraan meitä kohti
ja hajotat kaiken pimeyden.
Sinä anteeksiantaja,
sulata sydämemme laulamaan!