KIRKOSSA KUOHUU
20.10.2010 Klo 13.18
PERINTEEMME JA VAKAUMUKSEMME ON KOETUKSELLA!
Sanotaan, että ihmisillä on sama uskonto, kun uskovat samaa, josta ei tiedetä, ja Jumala, he palvovat Jumalaa sanoin rukouksin ja samoin juhlamenoin. On monta uskontoa. Sillä on monta tapaa kuvitella Jumala. Muutamat uskovat, että on vain yksi Jumala, toiset, että on monta Jumalaa. Muutamat luulevat, että Jumalaa kunnioitetaan rukouksin ja lauluin. Toiset, että Hänen kunniakseen on tuotava Hänelle uhrilahjoja.
Kaikki uskonnot puhuvat Jumalasta ja siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Ne puhuvat meille asioista, joista emme voi tietää, mutta jotka ovat vapaasti uskottavissa ilman tieteellistä varmuutta. Meillä on oikeus valita uskonnoista se, mikä miellyttää. Meillä on oikeus olla kuulumatta mihinkään uskontoon. Oikeutta kuulua mihin uskontoon, tai olla kuulumatta mihinkään uskontoon, nimitetään omantunnonvapaudeksi.
Mitä se luterilaisuus oikeastaan on? Luterilaisuus on kyse Jumala suhteesta. Luterilaisuus painottaa Jumala osuutta. Ihminen pelastuu yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen kautta. Luterilaisen käsityksen mukaan synti on vahvimmin piirtynyt ihmiseen ja vain sillä edellytyksellä, että läsnä oleva Kristus jatkuvasti taistelee sitä vastaan, voi kristittykin taistella syntiä vastaan.
Kirkossa kuohuu tänä päivänä. Kuohu on oire yhteiskuntamme ja kirkon muutospaineista. Olemme rakentamassa kirkkoa 2015. Uudet ajatukset järkyttävät perusturvallisuutta ja silti niitä tarvitaan niin paljon, että suurin osa niistä voi jäädä toteutumatta. Olkoon tämä muistutus uudistajille ja lohdutus uudistusten vastustajille.
Kirkossa kuohuu aina välillä. Viimeksi, kun olin kahdeksan vuotta kirkolliskokousedustajana Turussa 1990 luvun lopulla ja 2000 vuoden alussa. Silloin keskusteltiin kristinopista, vanhuskauttamisopista, uusien piispojen viroista, jumalanpalvelu-uudistuksesta, rahastojen perustamisesta, kirkon taloudesta ja uuteen kirjanpitojärjestelmään siirtymisestä.
Professori Antti. J. Pietilä sanoi aikoinaan," että taisteluun meidän Herramme meitä kutsuu, eteenpäin, ylöspäin, vain silloin voi tulla luotettavaa jälkeä." Pietilän sanoin, kirkko voi nousta kukoistamaan vain parannusta tekemällä. Ei sanallisilla jippoiluilla ja puutteellisilla historian tulkinnoilla.
Täyttä rautaa on kirkon rukous. Anna meidän nähdä tosiasiat sellaisina kuin ne ovat, eikä sellaisina kuin toivot niiden olevan. Onko niin, että nykyinen moderni teologia on hyväksynyt uuden yksilökeskeisen ajattelutavan? Kirkko ei enää voi hallita ihmisten elämää ja mieliä, vaan se voi korkeintaan antaa hyviä neuvoja. Jokainen uskoo miten uskoo. Etsiköön itse omat tiensä, hoitakoon leiviskänsä miten tahtoo.
Eli yksilökeskeisen varassa toimivat kirkot neuvovat jäseniään soveltamaan itse kultaista sääntöä omassa elämässään. Se ei ole seurakunnan asia. Eikö luterilaisuutta enää ole? Keskustallakin on puolueohjelmassa vain hengellisen vakaumuksen kunnioittaminen ja suvaitseminen. Minun arvoni on kuiten evankelis-luterilainen, josta pidän kiinni.
Tavalliset seurakuntalaiset odottavat ja kaipaavat luterilaiselta kirkolta toivoa, perusturvallisuutta, pelastussanoman esillä pitoa, uskonnollisia kokemuksia eikä sosiaalista ulottuvuutta voi myöskään unohtaa. Vaikuttaa siltä, että kirkossa ei oikein tajuta, miten ainutlaatuinen tuote sillä on.
Eteeni on tullut kysymys? " Älkäämme mukautuko maailman menohin." Valitsenko Jumalan sanan ja tahdon noudattamisen, vai ihmisten mielen mukaisen toiminnan. Mitä vikaa on kirkolla, joka luopuu tehtävästään, julistaa sanaa niin kuin on kirjoitettu? Voiko ihminen asettua, sanan ja samalla Jumalan yläpuolelle? Mitä siitä seuraa?
Kovaa keskustelua käydään homoparisuhteen siunaamisesta. Lehdet pursuaa toinen toistaa arvostelevia kirjoituksia. Kirkonkin suhtautuminen samaa sukupuolta oleviin pariin muuttuu sen mukaan, kuinka tiukasti Raamattua tulkitaan. Itse etsin Raamatusta sellaista punaista lankaa, ajatusta ja isompaa mieltä, joka on varsinaisen tekstin taustalla.
Jumala haluaa siunata ja rakastaa meitä. Enempi olen huolissani perhearvoista ja avioliiton tulevaisuudesta. Kuka tässä maassa haluaa tasapainoista perhe-elämää? Yhteiskuntamme ja myös kirkomme suurin uhka on välinpitämättämyys. Ellei kirkossa pitäydytä arvovälineisiin, sanaan ja sakramentiin, ei rauhaa ja iloa saavuteta. Niitä on hankittava yhä lisää.
Kirkon ihanteena on elämän kestävä avioliitto. Tätä ihannetta kirkko tukee rukouksin ja siunauksin. Siunaus on hyvän toivomista ja vahvistamista. On kysyttävä, millä ehdoilla ja minkälaisille pareille Raamatun kuvaama Jumalan siunaus kuuluu? Mitkä sosiaaliset rakenteet ovat yhteiselämää kohtaavia ja minkä puolesta kirkossa on tehtävä työtä poliittisten päätösten alueilla, sekä myös rukoillen ja siunaten.
Homoutta sinällään ei kukaan tuomitse. Miehen ja naisen suhde, jossa syntyy lapsia ja jonka turvin lapset kasvavat ja saavat huolenpitoa. Tässä ei pidä sotkea kahta asiaa. Kun on luotu ihminen on tarkoitettu elämän jatkuvuus. Erittäin tarpeellista on keskustella siitä, mitä parisuhdeliittojen vihkiminen yhteiskunnallisesti ja eettisesti merkitsee ja miten se rinnastuu miehen ja naisen avioliittoon? Onko parisuhteen siunaaminen lähimmäisen rakkautta edistävä asia?
Niin se on kirkossa, että nyt uudet ja vanhat katekismukset esiin ja julistamaan ne käyttökelpoiseksi elämänohjeeksi tämänkin ajan ihmisille, selittämään asioita ja tekemään käskyt arkisiksi. Uskaltaako kirkko olla näin vanhanaikainen, on jo toinen juttu. Pelkääkö se, että kirkkokansassa käy entistä suurempi kato, jos aletaan opettaa, miten eletään ihmiseksi.
Niin se on!
"Älä väittele uskosta ja opinkappaleista,
vaan seuraa kirkon yleistä opetusta,
sillä Jumalan olemuksesta ei kukaan voi
hankkia mitään tietoa."
Sanotaan, että ihmisillä on sama uskonto, kun uskovat samaa, josta ei tiedetä, ja Jumala, he palvovat Jumalaa sanoin rukouksin ja samoin juhlamenoin. On monta uskontoa. Sillä on monta tapaa kuvitella Jumala. Muutamat uskovat, että on vain yksi Jumala, toiset, että on monta Jumalaa. Muutamat luulevat, että Jumalaa kunnioitetaan rukouksin ja lauluin. Toiset, että Hänen kunniakseen on tuotava Hänelle uhrilahjoja.
Kaikki uskonnot puhuvat Jumalasta ja siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Ne puhuvat meille asioista, joista emme voi tietää, mutta jotka ovat vapaasti uskottavissa ilman tieteellistä varmuutta. Meillä on oikeus valita uskonnoista se, mikä miellyttää. Meillä on oikeus olla kuulumatta mihinkään uskontoon. Oikeutta kuulua mihin uskontoon, tai olla kuulumatta mihinkään uskontoon, nimitetään omantunnonvapaudeksi.
Mitä se luterilaisuus oikeastaan on? Luterilaisuus on kyse Jumala suhteesta. Luterilaisuus painottaa Jumala osuutta. Ihminen pelastuu yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen kautta. Luterilaisen käsityksen mukaan synti on vahvimmin piirtynyt ihmiseen ja vain sillä edellytyksellä, että läsnä oleva Kristus jatkuvasti taistelee sitä vastaan, voi kristittykin taistella syntiä vastaan.
Kirkossa kuohuu tänä päivänä. Kuohu on oire yhteiskuntamme ja kirkon muutospaineista. Olemme rakentamassa kirkkoa 2015. Uudet ajatukset järkyttävät perusturvallisuutta ja silti niitä tarvitaan niin paljon, että suurin osa niistä voi jäädä toteutumatta. Olkoon tämä muistutus uudistajille ja lohdutus uudistusten vastustajille.
Kirkossa kuohuu aina välillä. Viimeksi, kun olin kahdeksan vuotta kirkolliskokousedustajana Turussa 1990 luvun lopulla ja 2000 vuoden alussa. Silloin keskusteltiin kristinopista, vanhuskauttamisopista, uusien piispojen viroista, jumalanpalvelu-uudistuksesta, rahastojen perustamisesta, kirkon taloudesta ja uuteen kirjanpitojärjestelmään siirtymisestä.
Professori Antti. J. Pietilä sanoi aikoinaan," että taisteluun meidän Herramme meitä kutsuu, eteenpäin, ylöspäin, vain silloin voi tulla luotettavaa jälkeä." Pietilän sanoin, kirkko voi nousta kukoistamaan vain parannusta tekemällä. Ei sanallisilla jippoiluilla ja puutteellisilla historian tulkinnoilla.
Täyttä rautaa on kirkon rukous. Anna meidän nähdä tosiasiat sellaisina kuin ne ovat, eikä sellaisina kuin toivot niiden olevan. Onko niin, että nykyinen moderni teologia on hyväksynyt uuden yksilökeskeisen ajattelutavan? Kirkko ei enää voi hallita ihmisten elämää ja mieliä, vaan se voi korkeintaan antaa hyviä neuvoja. Jokainen uskoo miten uskoo. Etsiköön itse omat tiensä, hoitakoon leiviskänsä miten tahtoo.
Eli yksilökeskeisen varassa toimivat kirkot neuvovat jäseniään soveltamaan itse kultaista sääntöä omassa elämässään. Se ei ole seurakunnan asia. Eikö luterilaisuutta enää ole? Keskustallakin on puolueohjelmassa vain hengellisen vakaumuksen kunnioittaminen ja suvaitseminen. Minun arvoni on kuiten evankelis-luterilainen, josta pidän kiinni.
Tavalliset seurakuntalaiset odottavat ja kaipaavat luterilaiselta kirkolta toivoa, perusturvallisuutta, pelastussanoman esillä pitoa, uskonnollisia kokemuksia eikä sosiaalista ulottuvuutta voi myöskään unohtaa. Vaikuttaa siltä, että kirkossa ei oikein tajuta, miten ainutlaatuinen tuote sillä on.
Eteeni on tullut kysymys? " Älkäämme mukautuko maailman menohin." Valitsenko Jumalan sanan ja tahdon noudattamisen, vai ihmisten mielen mukaisen toiminnan. Mitä vikaa on kirkolla, joka luopuu tehtävästään, julistaa sanaa niin kuin on kirjoitettu? Voiko ihminen asettua, sanan ja samalla Jumalan yläpuolelle? Mitä siitä seuraa?
Kovaa keskustelua käydään homoparisuhteen siunaamisesta. Lehdet pursuaa toinen toistaa arvostelevia kirjoituksia. Kirkonkin suhtautuminen samaa sukupuolta oleviin pariin muuttuu sen mukaan, kuinka tiukasti Raamattua tulkitaan. Itse etsin Raamatusta sellaista punaista lankaa, ajatusta ja isompaa mieltä, joka on varsinaisen tekstin taustalla.
Jumala haluaa siunata ja rakastaa meitä. Enempi olen huolissani perhearvoista ja avioliiton tulevaisuudesta. Kuka tässä maassa haluaa tasapainoista perhe-elämää? Yhteiskuntamme ja myös kirkomme suurin uhka on välinpitämättämyys. Ellei kirkossa pitäydytä arvovälineisiin, sanaan ja sakramentiin, ei rauhaa ja iloa saavuteta. Niitä on hankittava yhä lisää.
Kirkon ihanteena on elämän kestävä avioliitto. Tätä ihannetta kirkko tukee rukouksin ja siunauksin. Siunaus on hyvän toivomista ja vahvistamista. On kysyttävä, millä ehdoilla ja minkälaisille pareille Raamatun kuvaama Jumalan siunaus kuuluu? Mitkä sosiaaliset rakenteet ovat yhteiselämää kohtaavia ja minkä puolesta kirkossa on tehtävä työtä poliittisten päätösten alueilla, sekä myös rukoillen ja siunaten.
Homoutta sinällään ei kukaan tuomitse. Miehen ja naisen suhde, jossa syntyy lapsia ja jonka turvin lapset kasvavat ja saavat huolenpitoa. Tässä ei pidä sotkea kahta asiaa. Kun on luotu ihminen on tarkoitettu elämän jatkuvuus. Erittäin tarpeellista on keskustella siitä, mitä parisuhdeliittojen vihkiminen yhteiskunnallisesti ja eettisesti merkitsee ja miten se rinnastuu miehen ja naisen avioliittoon? Onko parisuhteen siunaaminen lähimmäisen rakkautta edistävä asia?
Niin se on kirkossa, että nyt uudet ja vanhat katekismukset esiin ja julistamaan ne käyttökelpoiseksi elämänohjeeksi tämänkin ajan ihmisille, selittämään asioita ja tekemään käskyt arkisiksi. Uskaltaako kirkko olla näin vanhanaikainen, on jo toinen juttu. Pelkääkö se, että kirkkokansassa käy entistä suurempi kato, jos aletaan opettaa, miten eletään ihmiseksi.
Niin se on!
"Älä väittele uskosta ja opinkappaleista,
vaan seuraa kirkon yleistä opetusta,
sillä Jumalan olemuksesta ei kukaan voi
hankkia mitään tietoa."