AINA IHMISEN ASIALLA
03.03.2011 Klo 05.16
VALMIS VASTUUSEEN
Valmistautuminen reilun kuukauden päästä pidettäviin eduskuntavaaleihin on asiamielessä jälleen kerran käynnistynyt. Politiikan asialista on kohtuullisesti levällään, ja pelin politiikka sekä tulevaan hallituskoalitioon liittyvät valta-asetelmat tuntuvat kiinnostavan puolueita enemmän kuin niiden edustamat yhteiskunnalliset arvot.
Vaalien alla haastatellaan valtakunnan päivystäviä dosentteja ja ihmetellään, miksi politiikka ei kiinnosta kansalaisia. Mistä tämä politiikan sisältöjen karttelu johtuu? Mitä asialle voitaisiin tehdä? Onko haikailu sisältöpolitiikan perään ylipäätään naiivia ja vanhanaikaista?
Kun kiertelee maakuntaa politiikan tilaa ei ole kuitenkaan lopullisesti menetetty Keskustassakaan. Puolueilla ja yksittäisillä ehdokkailla on edelleen mahdollisuus nousta päivänpolitiikan yläpuolelle ja esittää unelmiaan paremmasta yhteiskunnasta. Tämä edellyttää kuitenkin yhteiskunnallisen vision selkeää määrittelyä ja rajaamista sekä uskoa muutoksen mahdollisuuteen.
Tärkeää on sinnikkyys ja pitkäjänteisyys visioiden eteenpäin ajamisessa sekä oikeiden yhteiskunnallisten toimijoiden ja toimintaverkostojen mukaan ottaminen. Asetetut päämäärät ja tavoitteet eivät ehkä täyty seuraavan vaalikauden aikana eivätkä kenties sitä seuraavanakaan. Pitkäjänteisyys kuitenkin palkitaan - politiikassakin.
Uskon, että äänestäjät ovat kaikesta huolimatta halukkaampia sitoutumaan sellaiseen yhteiskunnalliseen projektiin, joilla on selkeä päämäärä ja tavoitteet, kuin nykyisenlaiseen poliittiseen "egotriplailuun", joka rakentuu yksittäisten politiikkojen sekavista lausunnoista, hätäpäissään annetuista vaalivalheista tai vallan viettelyksestä. Ilmassa on tilaus visiönääriselle politiikalle. Nähtäväksi jää, kuka tämän tilauksen ottaa vastaan!
Poliiittiset puolueet kuuntelevat kuulemma tarkalla korvalla kansaa ja äänestäjiä. Niin minäkin olen tehnyt. Puhelinsoittoja tulee ja kuuntelen mielelläni. Mutta olen ihmetellyt, mikä kumma siinä on, että perusturva, lasten ja vanhojen ja sairaiden hoito, ei poliitikkoja kiinnosta.
Kysely toisensa perään paljastaa jopa poliitikoille, että suomalaiset ymmärtävät yhteisen, keskimääräisen hyvinvoinnin kumpuavan yhteiskunnan järjestämästä perusturvasta ja ainakin periaatteellisesta turvaverkosta. Mutta miksi sen sallitaan kuitenkin repeillä, miksi suurennetaan reikiä väliinputoajille?
Suomi ei ole koskaan ollut näin rikas eivätkä kansalaiset keskimäärin koskaan näin vauraita. Miksi meillä ei sitten ole mihinkään varaa? Edes siihen mitä yhdessä arvostamme.
Suomessa ei kuolla nälkään tai viluun. Olemme terveempiä ja koulutetuimpia kuin koskaan. Se on maksettu yhdessä. Nyt rahat on käytetty, nytkö niitä ei riitä köyhille ja kipeille, yksinäisille ja vanhoille? Emmekö jouda kuuntelemaan vanhusta? Eikö meillä ole aikaa kuunnella vanhusta, joka haluaa asua kotona, kylillä kaukana keskuksista.
Nuoret eivät paljon äänestele, mutta ketä ovat vanhat äänestäneet? Eikö hyväkuntoisten vanhusten ja suurten ikäluokkien äänestyskäyttäytyminen ole riittänyt huolehtimaan heikoimmista? Keski-ikäisillä poliitikoilla on yleensä vanhemmat, mutta eivätkö he tarvitse vielä apua?
Voi olla, että julkinen, yhteisesti rahoitettu vanhustenhoito on nyt huipussaan. Laskeeko sen taso kun meillä ei ole enää varaa nykyiseen. Mutta kuka niin on päättänyt? Haluamme elää vanhoiksi, ja haluamme myös vanhempiemme elävän vanhoiksi. Jos kansalaisten enemmistö on sitä mieltä, miksi politiikka ei toteuta sitä?
Valtio olemme me - eikös se niin ollut!
Valmistautuminen reilun kuukauden päästä pidettäviin eduskuntavaaleihin on asiamielessä jälleen kerran käynnistynyt. Politiikan asialista on kohtuullisesti levällään, ja pelin politiikka sekä tulevaan hallituskoalitioon liittyvät valta-asetelmat tuntuvat kiinnostavan puolueita enemmän kuin niiden edustamat yhteiskunnalliset arvot.
Vaalien alla haastatellaan valtakunnan päivystäviä dosentteja ja ihmetellään, miksi politiikka ei kiinnosta kansalaisia. Mistä tämä politiikan sisältöjen karttelu johtuu? Mitä asialle voitaisiin tehdä? Onko haikailu sisältöpolitiikan perään ylipäätään naiivia ja vanhanaikaista?
Kun kiertelee maakuntaa politiikan tilaa ei ole kuitenkaan lopullisesti menetetty Keskustassakaan. Puolueilla ja yksittäisillä ehdokkailla on edelleen mahdollisuus nousta päivänpolitiikan yläpuolelle ja esittää unelmiaan paremmasta yhteiskunnasta. Tämä edellyttää kuitenkin yhteiskunnallisen vision selkeää määrittelyä ja rajaamista sekä uskoa muutoksen mahdollisuuteen.
Tärkeää on sinnikkyys ja pitkäjänteisyys visioiden eteenpäin ajamisessa sekä oikeiden yhteiskunnallisten toimijoiden ja toimintaverkostojen mukaan ottaminen. Asetetut päämäärät ja tavoitteet eivät ehkä täyty seuraavan vaalikauden aikana eivätkä kenties sitä seuraavanakaan. Pitkäjänteisyys kuitenkin palkitaan - politiikassakin.
Uskon, että äänestäjät ovat kaikesta huolimatta halukkaampia sitoutumaan sellaiseen yhteiskunnalliseen projektiin, joilla on selkeä päämäärä ja tavoitteet, kuin nykyisenlaiseen poliittiseen "egotriplailuun", joka rakentuu yksittäisten politiikkojen sekavista lausunnoista, hätäpäissään annetuista vaalivalheista tai vallan viettelyksestä. Ilmassa on tilaus visiönääriselle politiikalle. Nähtäväksi jää, kuka tämän tilauksen ottaa vastaan!
Poliiittiset puolueet kuuntelevat kuulemma tarkalla korvalla kansaa ja äänestäjiä. Niin minäkin olen tehnyt. Puhelinsoittoja tulee ja kuuntelen mielelläni. Mutta olen ihmetellyt, mikä kumma siinä on, että perusturva, lasten ja vanhojen ja sairaiden hoito, ei poliitikkoja kiinnosta.
Kysely toisensa perään paljastaa jopa poliitikoille, että suomalaiset ymmärtävät yhteisen, keskimääräisen hyvinvoinnin kumpuavan yhteiskunnan järjestämästä perusturvasta ja ainakin periaatteellisesta turvaverkosta. Mutta miksi sen sallitaan kuitenkin repeillä, miksi suurennetaan reikiä väliinputoajille?
Suomi ei ole koskaan ollut näin rikas eivätkä kansalaiset keskimäärin koskaan näin vauraita. Miksi meillä ei sitten ole mihinkään varaa? Edes siihen mitä yhdessä arvostamme.
Suomessa ei kuolla nälkään tai viluun. Olemme terveempiä ja koulutetuimpia kuin koskaan. Se on maksettu yhdessä. Nyt rahat on käytetty, nytkö niitä ei riitä köyhille ja kipeille, yksinäisille ja vanhoille? Emmekö jouda kuuntelemaan vanhusta? Eikö meillä ole aikaa kuunnella vanhusta, joka haluaa asua kotona, kylillä kaukana keskuksista.
Nuoret eivät paljon äänestele, mutta ketä ovat vanhat äänestäneet? Eikö hyväkuntoisten vanhusten ja suurten ikäluokkien äänestyskäyttäytyminen ole riittänyt huolehtimaan heikoimmista? Keski-ikäisillä poliitikoilla on yleensä vanhemmat, mutta eivätkö he tarvitse vielä apua?
Voi olla, että julkinen, yhteisesti rahoitettu vanhustenhoito on nyt huipussaan. Laskeeko sen taso kun meillä ei ole enää varaa nykyiseen. Mutta kuka niin on päättänyt? Haluamme elää vanhoiksi, ja haluamme myös vanhempiemme elävän vanhoiksi. Jos kansalaisten enemmistö on sitä mieltä, miksi politiikka ei toteuta sitä?
Valtio olemme me - eikös se niin ollut!