Vaalipaneelissa Tampereella Kalevan kirkossa 4.3.2007
04.03.2007 Klo 15.23
Seurakuntasali täynnä ihmisiä
Sain perjantai-iltana sähköpostin Keskustan piiritoimistolta, jossa toivottiin jonkun menevän Kalevan kirkkoon vaalipaneliin. Minullakin oli jo vaalitilaisuudet sovittu etukäteen. Hetken harkittuani ilmoitin, toiminnanjohtajalle, että voin mennä siihen tilaisuuteen. Ehdin vielä tehdä muutokset kalenteriini.
Olinhan käynyt jo Parkanossa perjantaina ja lauantaina Virroilla. Joten ei yhtään omaatuntoa kolkuttanut, vaikka en niihin tilaisuuksiin päässytkään.
Kannatti siis mennä kirkkoon kuulemaan Jumalan sanaa ja veisaamaan virsiä ja kuuntelemaan hienoa kuoroa. Tilaisuus myös radioitiin. Miehenikin oli sitä kuunnellut, kun pussitti täällä kaurahiutaleita.
Kirkkoherra Pekka Paakkanen saarnasi. Tutun tekstin evankeliumista Matteuksen mukaan. Teksti oli sama, josta itse olen pitänyt puheen kirkolliskokouksesssa Turussa. Evankeliumin kertomus kanaanilaisnaisen uskosta on edelleen hätkähdyttävän ajankohtainen.
Olosuhteet, ajat ja tavat ovat vaihtuneet, mutta ihminen, hänen tarpeensa ja sisimmät toiveensa ja tuntonsa tulevat esille edelleen tuosta tapahtumasta, jonka Markuksen ja Matteuksen evankeliumit ovat meille välittäneet.
Vanhempien, erityisesti äidin hätä ja huoli lapsestaan, sekä ihmisen avuntarve ylipäänsä, elämän vaikeuksissa ja ahdistuksissa, ovat pysyneet samanlaisina.
Ulkoisten tapahtumien myllerryksessä eivät meidän todelliset, elämään liittyvät keskeisimmät tekijät ole olennaisesti muuttuneet.
Tiedon ja tekniikan keskellä, kaipaamme edelleen monenlaista tasapainoa ja uskoa, joka loisi vaikeuksien keskellä tunteen, onnellisesta ja hyvästä elämästä.
Episodi sairaan tytön elämästä, juutalaisittain helveksitusta muukalaisesta, joka tuli perinteiseltä pakana-alueelta ja uskalsi lähestyä huolineen Jeesusta, on hyvä esimerkki rajat ylittävästä rohkeudesta ja peräänantamattomuudesta.
Kertomuksella on alun perin ollut tarkoitus lyödä itsevarmoja ja omahyväisiä korvalle. Olihan juutalaisillakin jo pinttyneet käsityksensä oikeasta, isiltä peritystä ja lakiin perustuvasta uskosta.
Tämä nainen ei välitä, ei ehkä tiedäkään päivän trendistä mitään. Tuossa tilanteessa hän kokee olevansa ensisijaisesti äiti, jonka on pantava kaikkensa likoon tyttärensä puolesta.
Huoli on niin suuri, ettei hän anna periksi, vaikka Jeesuskin hänet ensin tyrmää. Hänen rohkeutensa takaa näkyy, että hän on tosissaan ja se saa Jeesuksen heltymään.
Uskossa on oltava tosissaan. Se olisi elettävä todeksi arkipäivän ja hädän keskellä. Tästähän on kysymys, mutta mitä se tarkoittaa? Tarkoittaako se, että meidän olisi hyväksyttävä itsemme ja toinen toisemme sellaisena kuin olemme?
Onko kyse siitä, että olisi annettava tilaa toisillekin, mahdollisesti hyvin erilaiselle ihmiselle? Merkitseekö uskon todeksi eläminen avoimuutta ja rehellisyyttä suhteessa toisiimme? Entä miten on vallankäyttö ja alistaminen? Onko siis lopulta niin, että uskon toteuttaminen kysyykin ensisijaisesti moraalista ja eettistä rohkeutta?
Jos vastaamme tämän tyyppisiin kysymyksiin myönteisesti, antaa evankeliumi meille ja varsinkin kirkollemme aika paljon itsetutkistelun aihetta.
Oikea usko luo toivoa. Pyynnössä "Herra, auta minua," on oikein ymmärrettynä siemen sitä oman itsensä tuntemista, luottamusta ja rohkeutta, josta voimme alkaa uuden tien kulkemisen omassa elämässämme ja josta voi aueta uusia näköaloja laajemminkin.
Edellä kerrottu teksti on "lyhennys" omasta puheestani, jonka pidin iltahartaudessa kirkolliskokouksessa vuonna 1998.
Kun kirkomenot loppuivat, siirryin alakertaan lounaalle ja kahville. Syötyäni lähdin viemään astioita pois ja jonottelin kahvia. Huomasin, että tuttu pariskunta tulee rappusia alas.
Aluksi tuntui, että tämä ei voi olla totta silmäni näkevät harhoja. Mutta olihan se Sippolan Ossi ja hänen vaimonsa Kirsti tulivat kuuntelemaan vaalipaneelia. Ossin kanssa olen joskus kierrellyt samoja vaalitilaisuuksia. Kiitos Ossi ja Kirsti kun tulitte kannustamaan!
Vaalitilaisuus oli mahtava. Ihmisiä oli paikalla enemmän kuin missään muussa tilaisuudessa, missä olen kiertänyt Pirkanmaalla. Mielestäni on oikein, että kirkko ottaa kantaa myös politiikkaan. Politiikka on yhteisten asioiden ajamista. Kiitos Kalevan seurakunnan tilaisuuden järjestäjille. Siunausta työhönne.
Meitä oli kymmenen ehdokasta paikalla eri puolueista. Paljon ei syntynyt kinastelua. Monista asioista olimme yhtä mieltä. SDP ke Jukka Gustafsson joutui puolustamaan hallitusta. Aivan oikeasti. Kaikkiin ihmisten kysymyksiin emme saaneet tai emme ehtineet antaa vastausta, koska tilaisuuden aika loppui.
Käsiteltiin köyhyysasiaa, työttömyyttä, yrittäjyyttä, maahanmuuttajien asemaa, syrjäytymistä yms. Mielenkiintoisia kysymyksiä ja mielenkiintoisia vastauksia.
Huomenna jos Jumala suo olen Tampereella Keskustorin markkinoilla kello 10-16.
Kello 12.00 alkaa hapanleivän jako niin kauan kun leipää riittää. Tule ja tuo ystävätkin mukana.
"Joka toisia ruokkii, syö itse kyllin,
joka tarjoaa vettä, saa itse juoda."
Sain perjantai-iltana sähköpostin Keskustan piiritoimistolta, jossa toivottiin jonkun menevän Kalevan kirkkoon vaalipaneliin. Minullakin oli jo vaalitilaisuudet sovittu etukäteen. Hetken harkittuani ilmoitin, toiminnanjohtajalle, että voin mennä siihen tilaisuuteen. Ehdin vielä tehdä muutokset kalenteriini.
Olinhan käynyt jo Parkanossa perjantaina ja lauantaina Virroilla. Joten ei yhtään omaatuntoa kolkuttanut, vaikka en niihin tilaisuuksiin päässytkään.
Kannatti siis mennä kirkkoon kuulemaan Jumalan sanaa ja veisaamaan virsiä ja kuuntelemaan hienoa kuoroa. Tilaisuus myös radioitiin. Miehenikin oli sitä kuunnellut, kun pussitti täällä kaurahiutaleita.
Kirkkoherra Pekka Paakkanen saarnasi. Tutun tekstin evankeliumista Matteuksen mukaan. Teksti oli sama, josta itse olen pitänyt puheen kirkolliskokouksesssa Turussa. Evankeliumin kertomus kanaanilaisnaisen uskosta on edelleen hätkähdyttävän ajankohtainen.
Olosuhteet, ajat ja tavat ovat vaihtuneet, mutta ihminen, hänen tarpeensa ja sisimmät toiveensa ja tuntonsa tulevat esille edelleen tuosta tapahtumasta, jonka Markuksen ja Matteuksen evankeliumit ovat meille välittäneet.
Vanhempien, erityisesti äidin hätä ja huoli lapsestaan, sekä ihmisen avuntarve ylipäänsä, elämän vaikeuksissa ja ahdistuksissa, ovat pysyneet samanlaisina.
Ulkoisten tapahtumien myllerryksessä eivät meidän todelliset, elämään liittyvät keskeisimmät tekijät ole olennaisesti muuttuneet.
Tiedon ja tekniikan keskellä, kaipaamme edelleen monenlaista tasapainoa ja uskoa, joka loisi vaikeuksien keskellä tunteen, onnellisesta ja hyvästä elämästä.
Episodi sairaan tytön elämästä, juutalaisittain helveksitusta muukalaisesta, joka tuli perinteiseltä pakana-alueelta ja uskalsi lähestyä huolineen Jeesusta, on hyvä esimerkki rajat ylittävästä rohkeudesta ja peräänantamattomuudesta.
Kertomuksella on alun perin ollut tarkoitus lyödä itsevarmoja ja omahyväisiä korvalle. Olihan juutalaisillakin jo pinttyneet käsityksensä oikeasta, isiltä peritystä ja lakiin perustuvasta uskosta.
Tämä nainen ei välitä, ei ehkä tiedäkään päivän trendistä mitään. Tuossa tilanteessa hän kokee olevansa ensisijaisesti äiti, jonka on pantava kaikkensa likoon tyttärensä puolesta.
Huoli on niin suuri, ettei hän anna periksi, vaikka Jeesuskin hänet ensin tyrmää. Hänen rohkeutensa takaa näkyy, että hän on tosissaan ja se saa Jeesuksen heltymään.
Uskossa on oltava tosissaan. Se olisi elettävä todeksi arkipäivän ja hädän keskellä. Tästähän on kysymys, mutta mitä se tarkoittaa? Tarkoittaako se, että meidän olisi hyväksyttävä itsemme ja toinen toisemme sellaisena kuin olemme?
Onko kyse siitä, että olisi annettava tilaa toisillekin, mahdollisesti hyvin erilaiselle ihmiselle? Merkitseekö uskon todeksi eläminen avoimuutta ja rehellisyyttä suhteessa toisiimme? Entä miten on vallankäyttö ja alistaminen? Onko siis lopulta niin, että uskon toteuttaminen kysyykin ensisijaisesti moraalista ja eettistä rohkeutta?
Jos vastaamme tämän tyyppisiin kysymyksiin myönteisesti, antaa evankeliumi meille ja varsinkin kirkollemme aika paljon itsetutkistelun aihetta.
Oikea usko luo toivoa. Pyynnössä "Herra, auta minua," on oikein ymmärrettynä siemen sitä oman itsensä tuntemista, luottamusta ja rohkeutta, josta voimme alkaa uuden tien kulkemisen omassa elämässämme ja josta voi aueta uusia näköaloja laajemminkin.
Edellä kerrottu teksti on "lyhennys" omasta puheestani, jonka pidin iltahartaudessa kirkolliskokouksessa vuonna 1998.
Kun kirkomenot loppuivat, siirryin alakertaan lounaalle ja kahville. Syötyäni lähdin viemään astioita pois ja jonottelin kahvia. Huomasin, että tuttu pariskunta tulee rappusia alas.
Aluksi tuntui, että tämä ei voi olla totta silmäni näkevät harhoja. Mutta olihan se Sippolan Ossi ja hänen vaimonsa Kirsti tulivat kuuntelemaan vaalipaneelia. Ossin kanssa olen joskus kierrellyt samoja vaalitilaisuuksia. Kiitos Ossi ja Kirsti kun tulitte kannustamaan!
Vaalitilaisuus oli mahtava. Ihmisiä oli paikalla enemmän kuin missään muussa tilaisuudessa, missä olen kiertänyt Pirkanmaalla. Mielestäni on oikein, että kirkko ottaa kantaa myös politiikkaan. Politiikka on yhteisten asioiden ajamista. Kiitos Kalevan seurakunnan tilaisuuden järjestäjille. Siunausta työhönne.
Meitä oli kymmenen ehdokasta paikalla eri puolueista. Paljon ei syntynyt kinastelua. Monista asioista olimme yhtä mieltä. SDP ke Jukka Gustafsson joutui puolustamaan hallitusta. Aivan oikeasti. Kaikkiin ihmisten kysymyksiin emme saaneet tai emme ehtineet antaa vastausta, koska tilaisuuden aika loppui.
Käsiteltiin köyhyysasiaa, työttömyyttä, yrittäjyyttä, maahanmuuttajien asemaa, syrjäytymistä yms. Mielenkiintoisia kysymyksiä ja mielenkiintoisia vastauksia.
Huomenna jos Jumala suo olen Tampereella Keskustorin markkinoilla kello 10-16.
Kello 12.00 alkaa hapanleivän jako niin kauan kun leipää riittää. Tule ja tuo ystävätkin mukana.
"Joka toisia ruokkii, syö itse kyllin,
joka tarjoaa vettä, saa itse juoda."