KIRKOSSA KUOHUU
20.10.2010 Klo 13.18
PERINTEEMME JA VAKAUMUKSEMME ON KOETUKSELLA!

Sanotaan, että ihmisillä on sama uskonto, kun uskovat samaa, josta ei tiedetä, ja Jumala, he palvovat Jumalaa sanoin rukouksin ja samoin juhlamenoin. On monta uskontoa. Sillä on monta tapaa kuvitella Jumala. Muutamat uskovat, että on vain yksi Jumala, toiset, että on monta Jumalaa. Muutamat luulevat, että Jumalaa kunnioitetaan rukouksin ja lauluin. Toiset, että Hänen kunniakseen on tuotava Hänelle uhrilahjoja.

Kaikki uskonnot puhuvat Jumalasta ja siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Ne puhuvat meille asioista, joista emme voi tietää, mutta jotka ovat vapaasti uskottavissa ilman tieteellistä varmuutta. Meillä on oikeus valita uskonnoista se, mikä miellyttää. Meillä on oikeus olla kuulumatta mihinkään uskontoon. Oikeutta kuulua mihin uskontoon, tai olla kuulumatta mihinkään uskontoon, nimitetään omantunnonvapaudeksi.

Mitä se luterilaisuus oikeastaan on? Luterilaisuus on kyse Jumala suhteesta. Luterilaisuus painottaa Jumala osuutta. Ihminen pelastuu yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen kautta. Luterilaisen käsityksen mukaan synti on vahvimmin piirtynyt ihmiseen ja vain sillä edellytyksellä, että läsnä oleva Kristus jatkuvasti taistelee sitä vastaan, voi kristittykin taistella syntiä vastaan.

Kirkossa kuohuu tänä päivänä. Kuohu on oire yhteiskuntamme ja kirkon muutospaineista. Olemme rakentamassa kirkkoa 2015. Uudet ajatukset järkyttävät perusturvallisuutta ja silti niitä tarvitaan niin paljon, että suurin osa niistä voi jäädä toteutumatta. Olkoon tämä muistutus uudistajille ja lohdutus uudistusten vastustajille.

Kirkossa kuohuu aina välillä. Viimeksi, kun olin kahdeksan vuotta kirkolliskokousedustajana Turussa 1990 luvun lopulla ja 2000 vuoden alussa. Silloin keskusteltiin kristinopista, vanhuskauttamisopista, uusien piispojen viroista, jumalanpalvelu-uudistuksesta, rahastojen perustamisesta, kirkon taloudesta ja uuteen kirjanpitojärjestelmään siirtymisestä.

Professori Antti. J. Pietilä sanoi aikoinaan," että taisteluun meidän Herramme meitä kutsuu, eteenpäin, ylöspäin, vain silloin voi tulla luotettavaa jälkeä." Pietilän sanoin, kirkko voi nousta kukoistamaan vain parannusta tekemällä. Ei sanallisilla jippoiluilla ja puutteellisilla historian tulkinnoilla.

Täyttä rautaa on kirkon rukous. Anna meidän nähdä tosiasiat sellaisina kuin ne ovat, eikä sellaisina kuin toivot niiden olevan. Onko niin, että nykyinen moderni teologia on hyväksynyt uuden yksilökeskeisen ajattelutavan? Kirkko ei enää voi hallita ihmisten elämää ja mieliä, vaan se voi korkeintaan antaa hyviä neuvoja. Jokainen uskoo miten uskoo. Etsiköön itse omat tiensä, hoitakoon leiviskänsä miten tahtoo.

Eli yksilökeskeisen varassa toimivat kirkot neuvovat jäseniään soveltamaan itse kultaista sääntöä omassa elämässään. Se ei ole seurakunnan asia. Eikö luterilaisuutta enää ole? Keskustallakin on puolueohjelmassa vain hengellisen vakaumuksen kunnioittaminen ja suvaitseminen. Minun arvoni on kuiten evankelis-luterilainen, josta pidän kiinni.

Tavalliset seurakuntalaiset odottavat ja kaipaavat luterilaiselta kirkolta toivoa, perusturvallisuutta, pelastussanoman esillä pitoa, uskonnollisia kokemuksia eikä sosiaalista ulottuvuutta voi myöskään unohtaa. Vaikuttaa siltä, että kirkossa ei oikein tajuta, miten ainutlaatuinen tuote sillä on.

Eteeni on tullut kysymys? " Älkäämme mukautuko maailman menohin." Valitsenko Jumalan sanan ja tahdon noudattamisen, vai ihmisten mielen mukaisen toiminnan. Mitä vikaa on kirkolla, joka luopuu tehtävästään, julistaa sanaa niin kuin on kirjoitettu? Voiko ihminen asettua, sanan ja samalla Jumalan yläpuolelle? Mitä siitä seuraa?

Kovaa keskustelua käydään homoparisuhteen siunaamisesta. Lehdet pursuaa toinen toistaa arvostelevia kirjoituksia. Kirkonkin suhtautuminen samaa sukupuolta oleviin pariin muuttuu sen mukaan, kuinka tiukasti Raamattua tulkitaan. Itse etsin Raamatusta sellaista punaista lankaa, ajatusta ja isompaa mieltä, joka on varsinaisen tekstin taustalla.

Jumala haluaa siunata ja rakastaa meitä. Enempi olen huolissani perhearvoista ja avioliiton tulevaisuudesta. Kuka tässä maassa haluaa tasapainoista perhe-elämää? Yhteiskuntamme ja myös kirkomme suurin uhka on välinpitämättämyys. Ellei kirkossa pitäydytä arvovälineisiin, sanaan ja sakramentiin, ei rauhaa ja iloa saavuteta. Niitä on hankittava yhä lisää.

Kirkon ihanteena on elämän kestävä avioliitto. Tätä ihannetta kirkko tukee rukouksin ja siunauksin. Siunaus on hyvän toivomista ja vahvistamista. On kysyttävä, millä ehdoilla ja minkälaisille pareille Raamatun kuvaama Jumalan siunaus kuuluu? Mitkä sosiaaliset rakenteet ovat yhteiselämää kohtaavia ja minkä puolesta kirkossa on tehtävä työtä poliittisten päätösten alueilla, sekä myös rukoillen ja siunaten.

Homoutta sinällään ei kukaan tuomitse. Miehen ja naisen suhde, jossa syntyy lapsia ja jonka turvin lapset kasvavat ja saavat huolenpitoa. Tässä ei pidä sotkea kahta asiaa. Kun on luotu ihminen on tarkoitettu elämän jatkuvuus. Erittäin tarpeellista on keskustella siitä, mitä parisuhdeliittojen vihkiminen yhteiskunnallisesti ja eettisesti merkitsee ja miten se rinnastuu miehen ja naisen avioliittoon? Onko parisuhteen siunaaminen lähimmäisen rakkautta edistävä asia?

Niin se on kirkossa, että nyt uudet ja vanhat katekismukset esiin ja julistamaan ne käyttökelpoiseksi elämänohjeeksi tämänkin ajan ihmisille, selittämään asioita ja tekemään käskyt arkisiksi. Uskaltaako kirkko olla näin vanhanaikainen, on jo toinen juttu. Pelkääkö se, että kirkkokansassa käy entistä suurempi kato, jos aletaan opettaa, miten eletään ihmiseksi.

Niin se on!

"Älä väittele uskosta ja opinkappaleista,
vaan seuraa kirkon yleistä opetusta,
sillä Jumalan olemuksesta ei kukaan voi
hankkia mitään tietoa."




EETTISEN KESKUSTELUN VOIMA
17.10.2010 Klo 21.51
ASUNNOTTOMIEN YÖ PIRKKALAN TORILLA

Olin tänä iltana kunnan edustajana avaamassa Pirkkalassa asunnottomien yön tapahtumaa. Asunnottomien yötä vietettiin täällä Pirkkalassa nyt seitsemättä kertaa. On tärkeää, että ihmiset osallistuvat aktiivisesti tähän tärkeään tapahtumaan. Pirkkalan torilla ei kyllä näkynyt muita kunnallisia päättäjiä kuin Lehtisen Rauno ja Knuutin Pentti.

Valtakunnallista asunnottomien yön tapahtumaa sävytti tänä päivänä myös se, että tänään vietetään myös YK:n syrjäytymisen ja köyhyyden vastaisen päivän lisäksi Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuotta.

Asunnottomien yön toiminta-ajatuksena on tukea jokaisen perusoikeutta vakinaiseen asuntoon - omaan kotiin. Pirkkalassa onneksi ei ole asunnottomien määrä lisääntynyt. Se on tällä hetkellä 15-20 henkilön välillä. Suomessa on noin 8000 asunnotonta. Todellisuudessa määrän voi kertoa jopa kolmella, kun huomioidaan tilastoissa näkymätön asunnottomuus ja ongelmaan läheisesti liittyvät epäinhimilliset asumisolot.

Tämän vuotisessa Asunnottomien Yö-tapahtumassa ilahduttavaa oli ihmisten välinen vuorovaikutus ja ihmisten kiinnostus asiaa kohtaan. Koin tilaisuuden tärkeäksi tehtäväksi toimia muistutuksena ihmisille ja poliitikoille ongelmasta.

Asunnottomuuteen on monta syytä. Kaikki elämä on riskisijoitusta. Asunnottomuus vähenee, kun rakennetaan riittävästi erilaisia asuntoja erilaisiin tarpeisiin. Yhteiskunnassa on paljon erilaisia tukiverkostoja, mutta miten ja missä tuetaan ellei ole kotia? Osa asunnottomuudesta on lyhytaikaista taloudellisesta tilanteesta johtuvaa ja osa luonteeltaan jatkuvaa ja taustalla saattaa monissa tapauksissa olla myös alkoholi tai mielenterveysongelmia.

Tärkeintä on saada oma paikka, jossa hoitaa itsensä kuntoon ja jopa työelämään. Koti merkitsee kuitenkin elämässä peruspilaria, omaa reviiriä ja peruslähtökohtaa ihmiselle.

Yhteiskunnan vähäosaisista huolehtiminen ei voi olla sen pääasia, mutta korkean verotuksen maassa toivoisi, ettei kenenkään tarvitsisi olla nälissään ja kodittomana. Jos alkoholismi on suomalaisten kansantauti, tulisi panostaa erityisesti siihen liittyviin tukitoimiin. Pirkkalassakin uskoisin näin on tehty. Tukitoimista huolimatta kaikki eivät välttämättä selviä, mutta ihmisoikeudet ovat arvoja, joiden puolesta kannattaa taistella.

Parasta tässä viikonlopussa oli kuitenkin pojanpoikani Leevin kahden päivän syysloma koulusta. Syysloman hän vietti täällä mummolassa. Tehtiin pitkiä kävelylenkkiä aina hyppyrimäelle asti. Lapinkoira Muistin taluttaminen oli hänestä hauskaa puuhaa, vaikka mummo pelkäsi, että Musti vetää niin lujaa että perässä ei pysy. Musti totteli ja kääntyi aina siihen suuntaan mihin Leevi halusi. Se oli mielenkiintoista katseltavaa.

Tietokoneella Leevi teki musiikkia ja sitä piti koko porukan tulla kuuntelemaan. Pääsymaksun hän laittoi oveen, että esitys 5 euroa. Penkit laitettiin riviin ja esitys alkoi. Mummon piti olla tanssijana ja Leevi esitti musiikkia. Leevillä on herkkä tuntuma arkeen ja monenlaiseen toimintaan.

Tässä illan tai voisiko jo sanoa yön aikana, kun kellokin on yli kaksitoista olen vastaillut seurakunnan vaalikoneen kysymyksiin. Kysymykset eivät olleet helppoja. Vastausten antaminen vieläkin vaikeampaa. Mihin kirkon pitää panostaa? Ryhmiä monia ja kaikki tärkeitä. Tuntuu siltä, että yhteiskuntaeettistä keskustelua tarvitaan seurakuntavaaleihinkin. Eettisen keskustelun voima on siinä, että pohditaan erilaisia vaihtoehtoja.

Arvokkaaksi seurakuntavaalit tekee se, että mielessä pidetään ne, jotka ovat kussakin vaihtoehdossa heikoimpia. Monesti heikoimmat ovat äänettömiä eikä heillä ole vahvoja puolestapuhujia. Seurakunnan työlle on tarvetta myös täällä Pirkkalassa. Täällä lukuisten eturyhmien seurakunnassa tarvitaan niitä, joilla on tuntumaa eri-ikäisten ihmisten ongelmiin ja halua lähteä tekemään töitä niistä heikompien kanssa. Niinkuin asunnottomien yössäkin.

Tervetuloa keskustelemaan lauantaina 30.10. kello 11-15 Pirkkalan torille vaikka ettiisestä voimasta. Siellä Kirkko keskellämme ryhmä järjestää seurakuntavaalitapahtuman. Olen ajatellut, että pidän siellä aamusaarnan. Pullakahvitkin ryhmä tarjoaa ilmaiseksi.

Tervetuloa torille uudet ja vanhat seurakuntalaiset. Siunatkoon teitä oikeudenmukaisuuden ja armon Jumala.
Hyvää yötä!






TARVITAAN USKOA JA LUOTTAMUSTA
10.10.2010 Klo 19.21
UUTTA KIRJASTOTALOA JUHLIMAAN

Tuon terveiset Pirkkalan uuden kirjastotalon vihkiäistilaisuudesta, joka pidettiin tänään iltapäivällä. Hallinto- ja kuntaministeri Tapani Tölli toi valtiovallan tervehdyksen. Avaussanat lausui pormestari Helena Rissanen ja juhlapuheen piti Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Sinikka Sipilä.

Ensimäistä kertaa astuin uuden kirjastotalon ovesta sisään. Uusi kirjastotalo on aivan kunnan keskustassa toria vastapäätä. Kirjasto sijaitsee ison kerrostalon alakerrassa. Mahtavat tilat, omat nurkat kaikille käyttäjille myös musiikille.

Vihkiäisjuhlan juonsi arvokkaasti Eriikka Magnusson, joka esitti Aleksis Kiven runoja olihan nyt Aleksis Kiven päivä. Pirkkalan kunnan kulttuuripalkinnon sai Pirkkalan kanttori Liisa Aaltola.

Pirkkalan uusi kirjasto on pirkkalaisten olohuone niin kuin pormestari Rissanen lausui avaus sanoissaan. Uuden kirjaston lainaus on lisääntynyt kuukauden aikana huimasti.

Kirjaston tehokkuudesta alan kirjastonhoitajalla on hyvä omatunto: kirjasto kuuluu jo nyt julkisen talouden tehokkaimpiin. Jos tehon karkeana mittarina pidetään kirjalainan hintaa eli jaetaan kirjaston kustannukset lainauskerroilla, saatu lopputulos on varmasti aika alhainen.

Kirjaston taloudellisen tehokkuuden kannalta on hyvä muistaa myös, että kirjaston menot oli viime vuonna Pirkkalassa noin 760 000 euroa. Kirjastojen tehokkuutta voidaan ajatella jopa ekologimielessä. Eläähän kirjasto kierrätyksen periaatteesta: sama tuotettu aineisto saatetaan usean käyttäjän ulottuville.

Aika ajoin nousee kysymys kirjastolainojen maksullisuudesta. Suomi taitaa olla niitä harvoja maita joissa lainaus on ilmaista ainakin ministeri Töllin puheesta sai sen käsityksen. Voimassa oleva kirjastolaki edellyttää, että yleisten kirjastojen palvelut kirjojen osalta ovat maksuttomia.

Pirkkalan kirjaston korkea taso ja merkitys korostuvat varsinkin työttömyyden aikana. Kirjaston tulee olla kunnan henkisen ja tiedollisen elämän keskus ja sitä uusi kirjasto on.

Illan aikana olen miettinyt myös seurakuntavaaleja, jotka pidetään ensi kuussa. Huomiseksi pitää laittaa seurakuntaa vastaukset, joita seurakunta on pyytänyt eri ryhmiltä. Meidän Kirkko keskellämme ryhmä keskusteli myös miltä pohjalta meidän ryhmä on perustettu. Meidän mielestä ryhmämme on sitoutunut kirkon oppiin ja ja kristilliseen elämäntapaan ja me olemme sidoksissa kristillisen kirkon sanomaan ja tehtävään.

Kaikkia seurakuntalaisia ei voi tavoittaa toiminnan ja tapahtumien keinoin. Seurakunnan tärkeä tehtävä on myös se, että on huolehdittava siitä, että myös ne seurakuntalaiset, jotka eivät osallistu järjestettyyn toimintaan, voivat kokea kirkon jäsenyyden ja seurakuntalaisuuden mielekkäänä.

Tiedotus on tärkeää. Seurakunnan on tiedotettava itsestään ja toiminnastaan ammattitaitoisesti ja ajanmukaisesti. Kun seurakuntalainen saa laadukasta ja hänelle suunnattua viestintää seurakunnastaan, hän kokee olevansa seurakunnalle tärkeä.

Millainen uskonnollisuus sitten puhuttelee meitä ihmisiä. Tyypillistä on kaipuu hiljentymiseen ja rauhaan. Myös rukous on tärkeää. Musiikilla ja kokonaisvaltaisella elämyksellisyydellä on suuri merkitys, minkä vuoksi monien katseet kääntyvät usein yksilöllisiä elämyksiä korostavaan uususkonnollisuuteen. Pyhän kokemus on puhetta, saarnaa ja selityksiä tärkeämpiä.

Luterilaisina kristittyinä me korostamme, ettemme pelastuaksemme tarvitse hyviä tekoja. Jumala antaa lahjansa ilmaiseksi. Armo on suuri ja mittaamaton Jumalan lahja syntiselle ihmiselle. Jumala ei ole tarkoittanut pelastusta vain hyville ja voimakkaille, vaan hänen pelastussanomansa on tarkoitettu erityisesti pahoille ja köyhille. Sellaisia me kaikki olemme.

Tämän päivän diakonia etsii yksinäistä ihmistä, auttaa erilaisia ongelmallisia ihmisiä. Palveluun liittyy aina Jumalan kutsu ja valtuutus. Palvelu ei ole itsetarkoitus. Se on merkkinä Jumalan työstä ihmisydämessä. Jumalan kirkastamana se ei tunnu taakalta, vaan se ohjaa palvelun polulle iloisin ja vapain sydämin.

Kirkolta odotetan edelleen aktiivista arvokeskustelua. Seurakunnassa tarvitaan tilaa keskustelulle, jotta erilaiset ihmiset voivat samaistua seurakuntaansa ja löytää sieltä ajan ja paikan. Diakoniatyön pitäisi enemmän näkyä katikuvassa.

Mitä enemmän ihmisillä on kontakteja kirkon kanssa, sitä positiivisempaa ja elävämpi mielikuva kirkosta ja seurakunnasta hänelle muodostuu. Kirkon sanoma on pysyvä ja muuttumaton. Sen välittämiseksi ja vahvistamiseksi tarvitaan uudenlaisia keinoja.

Kirkko on kautta sukupolvien sekä sanalla että voimalla vaikuttanut väkevästi kansamme elämänkulkuun. Seurakunta on vaikeina aikoina ollut kansamme henkisen voiman kannustajana silloinkin, kun onni on jo näyttänyt kokonaan menneen. Seurakunnan tehtävänä on kulkea ajassamme ihmisten rinnalla heitä tukien ja lohduttaen sekä vahvistaen toivon näkökulmaa.

Seurakunnan luottamushenkilön muotokuva on ilmaistu joskus sanoilla Jumalaapelkäävä ja kristillisestä harrastuksesta tunnettu. Luottamushenkilön lähtökohtana tulee olla luottamus Jumalaan. Tuntuu oudolta jollei seurakunnan luottamsuhenkilö koe omakseen tällaista ilmaisua.

Luottamus Jumalaan merkitsee oikean näköalan avautumista seurakunnalliseen luottamustehtävään. Tämä antaa hyvän laajan ja syvän näköalan vastuunkantamiseen. Seurakunnan luottamustehtävä on syvällisempi kuin kunnan, koska siinä on kysymys Jumalan valtakunnan työstä.

Kirkon aarre on maallikoissa, jotka suostuvat kasvamaan palvelijoina Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Maallikot elävät lähellä ihmisten arkea, usein tuskallisen lähellä ja samalla ihmisten hätää ja kyselyä. Evankeliumi johtaa kyselijän ja etsijän sisälle Jumalan perheväkeen. Se antaa voiman, viisauden ja taidon myös kristyttynä elämiseen.

KOSKETA MINUA HENKI,
SYVÄLLE SYDÄMEEN.
SINNE PAINA HILJAA
LUOTTAMUS JEESUKSEEN.




VASTUUN KANTAMINEN
09.10.2010 Klo 04.36
VELJEYTEEN JA TASA-ARVOON

Inhimillisyys, luonnonmukaisuus, rauha, yhteistyö ja sovittelun tarve ovat nostamassa päätään. Tämä päivä kiinnittää myös huomiota siihen, että ihminen on osa luontoa ja on tärkeää, että hän kehittää elinkeinoelämää, teollisuutta, luonnonvarojen käyttöä luonnonlakien mukaisesti tekemättä väkivaltaa ja että hän omassa elämässään noudattaa näitä lainalaisuuksia.

Vaikka meillä perustuslaissa jo taataan oikeus työhön, emme ole kuitenkaan nähneet työtä arvona sinänsä, emme ole nähneet että työn tekeminen vahvistaa ihmisen itsetuntoa ja toiminnan tarve on ihmisessä sisänsä olemassa.

Nyt tarvitaan enemmän näkemystä työn arvosta. Ei sillä tavalla, että jokin työ olisi arvokkaampi kuin toinen, vaan että kaikkea työtä tarvitaan tämän yhteiskunnan rakentamiseksi ja ylläpitämiseksi. Uusia työpaikkoja syntyy yrittämisen kautta. Tämän lisäksi tarvitaan tuottamatonta työtä - työtä perheen hyväksi - työtä kodin hyväksi ja toimintaa vapaaehtoisjärjestöissä. Työn mittana ei ole pelkästään palkka. Mutta riittävä elintaso ja eläketurva on taattava kaikille.

Nyt pitäisi alkaa korostamaan vastuun merkitystä. Ajatustavan muuttaminen pitää näkyä siinä, että perheen merkitys alkaisi kasvaa. Pienen lapsen tasapainoiseen kasvuun voidaan vaikuttaa sillä, että hän voi kasvaa tasapainoisessa kodissa ja läheisissä ihmissuhteissa. Näyttää siltä, että kaiken kiireen keskellä lapsi ja lapset ovat unohdettu. Lapsen asemaan ja kasvuun on kiinnitettävä yhä enemmän huomiota.

Monta vuotta olemme puhuneet ihmisten oikeuksista ja vapaudesta, mutta olemme unohtaneet veljeyden ja tasa-arvon. Veljeyteen ja tasa-arvoon liittyy vastuu toisista, vastuu koko yhteiskunnasta. Lisäksi ihmisen kehitykseen liittyy moraalin kehittyminen, arvoihin samaistuminen kyky vastuuseen. Vastuun kantaminen täytyy meissä kasvaa. Se täytyy meidän oppia. Minusta on hyvin tärkeää, että nykyaika alkaisi heräämään ja tajuamaan, että ihmisille kuuluu vapauden ohella aina vastuu.

Ihmiselämään liittyy myös uskonto. Nyt syksyllä käydään seurakuntavaalit, joihin itsekin lupauduin ehdokkaaksi. Kristilliset arvot ovat monen ihmisen henkisen tasapainon luojia. Tämä aika ei kuitenkaan ole avoimesti lähtenyt pohtimaan kristinuskon sisältöä, enemmän puhutaan kirkon organisaatiosta. Kitenkin kirkossakin on alettu korostamaan yhä enemmän tunnustuksellisuutta mikä osoittaa että sielläkin ovat pehmeät arvot nousemassa esiin.

Kristinuskon lisäksi tarvitsemme oman henkilökohtaisen käsityksen, että tarvitsemme tietyn tasoisen fyysisen ympäristön ja riittävän taloudellisen toimeentulon. Meidän tulee ottaa myös huomioon ja pyrkiä vaikuttamaan siihen, että elämän inhimilliset arvot ovat mukana politiikan teossa. Politiikka ei ole itsetarkoitus vaan se on yhteisten asioitten ja ihmisten asioitten hoitamista.

Tämän päivän ihminen puhuu väsymisestä. Hänellä on kiire, hänen täytyy kilpailla. Hänen pitää pitää huolta siitä, että ulkoinen elämä näyttää hyvältä, ainakin yhtä hyvältä kuin toisten Hänellä ei ole aikaa pysähtyä tarkkailemaan ja miettimään itseään, elämäänsä, sitä mistä todella on kysymys.

Miettimistä siis riittää. Tiedän, että maailma muuttuu kovaa vauhtia, mutta muttuvatko ihmisten perustarpeet? Eivät. Me tarvitsemme edelleen ruokaa, suojaa, rakkautta, turvaa ja toisiamme. Haluamme, että kaikilla on katto päänsä päällä, että pystymme puolustamaan kansalaisia ja ennen kaikkea, että annamme enemmän aikaa lapsiimme, työtovereihimme, naapureihimme ja kannamme itse kukin vastuuta myös yhteisten asioiden hoidosta ja tulevaisuudesta.



VERORUUVI KIRISTYY KUNNASSA
07.10.2010 Klo 08.01
NYT TARVITAAN ROHKEITA PÄÄTÖKSIÄ

Eilen kunnanhallitus kävi keskustelua pormestarin, kansliapäällikön, talousjohtajan ja muiden eri sektori johtajien kanssa ensi vuoden talousarviosta. Virkamiehet esittivät kunnan budjettiluonnosta ensi vuodelle entistä huterammissa tunnelmissa. Kukaan ei osaa sanoa millainen vuodesta 2011 tulee. Kuntataloudessa tulee ensi vuosi olemaan erittäin vaikea. Nyt apua haetaan lisävelasta, jota ehdotetaan ensi vuodelle noin 17 miljoonaa euroa. Viimeistään nyt on mietittävä, mitä tehdä, kun velkaantuminen on hurjaa?

Onko niin, että kuntajohdon ja kuntapäättäjien pidättyvä asenne veroprosentin korotukseen perustuu pelkoon, että korkea veroaste heikentää kunnan vetovoimaisuutta ja kilpailukykyä esimerkiksi uusista asukkaista. Voi kyllä kysyä, kuinka houkuttelevana lapsiperheet ja varsinkin koululaisten vanhemmat kokevat kunnan, jossa nipistetään kouluruokailusta tai palvelut supistuvat?

Veroprosentin korotus ei ole talousahdinkon puristuksessa enää kuntalaisillekkaan yhtä vastenmielinen ratkaisu kuin aiemmin. Tutkimuksen mukaan kuntalaiset hyväksyvät veronkorotukset, jotta palvelut voidaan turvata. Koulut, päivähoito, terveydenhoito ja vanhustenhoito ovat tärkeämpiä asioita kunnassa. Säästää ja tehostaa pitää kaikessa edellä mainituista, mutta suoranainen leikattava pitää hakea muualta.

Pirkkalan taloudellinen tilanne on tukala johtuen suurista investoinnista. Mielestäni investointilistaa on karsittava kovalla kädellä. Investoinnit voisivat olla vuoden jäissä kenenkään siitä kärsimättä. Hallintokunnissa ei ole toimenpiteitä kaluttu loppuun asti, joten jos ei mitään tehdä tuloveroprosentti nousee tulevaisuudessa 24 prosentiin sen nyt ollessa 19 prosenttia.

Nyt pitäisi osata sanoa nyt riittää. Hommat pitää hoitaa tarkasti. Leikkausten sijasta on uskallettava tehdä rakenteellisia uudistuksia. Se on ainoa keino katkaista työttömyys, kunnanvelka ja kireä verotuksen noidankehä. Niin pitkään kun virkamiehet ja päättäjät eivät uskalla uudistaa, palaa kunnallisen pommin sytytyslanka. Seuraavalle valtuustolle on jäämässä pelottava perintö.

Kiitosta täytyy antaa pormestarille ja kansiapäällikölle ne ovat ottaneet nyt ne asiat esille, joita olen hokenyt valtuustossa monta kertaa. Kiitos heille.

Mutta risujakin pitää taas antaa virkamiehille. Ne puhuvat puolitotuuksia. Eilenkin kysyin erästä asiaa, niin se selostettiin aivan toisella tavalla, kuin se itse asiassa on. Mikä vastuu on virkamiehillä puheissa ja teoissa. Kysyin myös, miksi kunta ei ole vastuussa siitä, kun meluvalli moottoritien kohdalla Sankilan kylän kohdalla on kaksi metriä matalampi kuin sen pitäisi olla? Kyllä Partolan alueella meluvallista oli Pirkkalan virkamiehet huolissaan. Miten nyt sitten ei?

Kyllä tässä kunnallinen luottamushenkilö on ollut koko vuoden ja tämän vaalikauden kivikovien kysymysten äärellä. Eihän sitä hyvä ole kun uskaltaa puuttua epäkohtiin, mutta onneksi on vielä tuo omatunto joka kolkuttelee. Ja kiitos kuntalaisille, kun viestitätte epäkohdista. Yritän viedä niitä kovalla voimalla eteenpäin. On uskottava omiin kykyihinsä ja tavoitteisiinsa. Jollekin on annettu tarve ja kyky vaikuttaa asioihin. On kunnioitettava annettuja lahjoja käyttämällä niitä.

Mona-Lisan hymyä on vaikea tavoittaa minun huulilta. Päätöksentekijänä joudun valikoimaan tärkeiden painopisteiden välillä. Joskus kyllä väsyttää kuunnella kritiikkiä henkilöiltä, jotka eivät ole olleet mukana tasaamassa budjektia. Mukavalta tuntui Rauno Lehtisen huoli minua kohtaan, kun hän sanoi viime torstaina, että Raili sinä olet niin väsyneen näköinen.

Kyllä sitä väsynyt on. Kun on monta viikkoa tehnyt töitä yötä päivää valvonut monta yötä töitä tehden. Naispuolisella luottamushenkilöllä elämässä on varmasti muitakin elementtiä kuin politiikka. Perhe, koti ja työ vaativat oman aikansa. Mutta tykkään työteosta ja politiikasta.

Oma äitini oli hyvä esimerkki. Ei ollut työtä mitä hän ei osannut tehdä. Hän kasvatti yhdeksän lasta ilman sosiaaliturvaa, kuten monet lukemattomat sen aikansa naiset. Hänen henkinen vahvuutensa ja harrastukset ovat vieläkin muistissani.

Edesmennyt Äitini vahvuus on hyvä esimerkki, joka on viitoittanut tietäni. Hän esimerkillään osoitti, että ihminen pystyy yhdistämään monta työtä. Niin minäkin. Pitää osata muuttaa roolia ja silti säilyttää henkinen johtajuus.

Kunnallispoliitikkona tahdon hoitaa asioita hyvin. Positiivinen jääräpäisyys ja johdonmukainen toiminta on minulle luonteenomaista. Meitä naisia tarvitaan välittämään ja hoivaamaan. Meillä on hyvä tahto. Nyt äkkiä pitää mennä
rintamaveteraaninasiainneuvottelukunnan kokoukseen. Olipa pitkä sana.






ELÄMÄNI RANKIN KESÄ
01.10.2010 Klo 12.13
KOKO KYLÄN MARKKINAT

Kiitos syyskuusta. Kiitos kasvun voimasta. Kiitos että sitä voimaa on minussakin, vaikka usein tunnen vain kasvukivut. Kiitos kasvun kauneudesta. Sitä on minussakin. Kellastuneiden lehtien alta paljastuu uutta ja elävää, kun vähän heilauttaa haravaa pihamaalla. Kiitos elämästä.

Kylämarkkinoiden järjestäminen voi olla hauskaa tai stressaavaa. Jos pyrin täydellisyyteen ja mietin mitä muut ovat tehneet markkinoiden ja kulttuurijuhlien onnitumiseen ja kuinka paljon rahaa heillä on uponnut jo pelkkään mainostamiseen, saa varmasti latistettua oman juhlatunnelman.

Kaikkea ei tarvitse olla, kaikeen ei tarvitse varautua eikä kaiken tarvitse sujua täydellisesti. Pienet kömmähdykset sallitaan, niille voi nauraa sitten myöhemmin. Minuuttiaikataulukin on turhaa, riittää jos on tehnyt listan kaikesta tärkeästä.

Viime sunnuntaina Sankilan Kyläyhdistys vietti 19. kylämarkkinoita täällä meidän Etelärinteen tilalla. Väkeä alkoi lappaa oven täydeltä, porstuassa oli jo ahdasta. Oli isäntää, oli emäntää ja monta pientä taapertajaa. Tulee mummojakin. Aamussa oli juhlan tuntua, väki pyhätamineissa. Koko Pirkkala ja koko Pirkanmaa oli kutsuttu markkinoille.

Kyläyhdistys keksi kivat markkinat. Markkinoiden teemana oli tällä kertaa "Peräpohjolan perinneruoka" lohisoppaa ja kampanisuja. Uusia tuulia tarvitaan kylämarkkinoiden järjestämisessä. Viime vuonna esiteltiin karjalaista perinneruokaa. Tällä kertaa tarjotaan aitoa torniojokilaaksolaista lohikeittoa. Lohikeittoon laitettiin kermaa ja voita. Lohisopan kanssa syötiin peräpohjalaista ohrarieskaa. Kahvin kanssa nautittiin peräpohjalaisia kampanisuja.

Muutama sain myös maistella aitoja puikulapottuja ja kuppikastiketta. Se olikin monelle makuelämäs. Kampanisut ja rieska tekivät hyvin kauppansa. Molemmat loppuivat kesken. Moni olisi halunnut ostaa niitä, vain pieni osa riitti myyntiin.

Paras anti markkinoilla oli se, kun ympäri Pirkanmaan saapui peräpohjolasta kotoisin olevia markkinavieraita. Siellä sain oikein praatata meän kielellä. Peräpohjolan ihmisten kanssa seurustellessa ymmärtää, että pöydän molemmilla puolin istuu pohjimmiltaan samanlaisia ihmisiä. Tunsimme peräpohjolan nurkat ja ihmiset, historiat ja sukujuuret monien kymmenien kilometrien säteellä niin hyvin, että ihminen ei voi tuntea sillä tavalla montakaan paikkaa maailmassa.

Se kai on se syy, miksi minun pitää aina päästä synnyinseudulle latamaan akkuja. Siellä on lapsuuskotini ja siellä saan normalisoitua maailmani. Siellä kaikki muuttuu oikeisiin mittasuhteisiin ja järki palautuu. Ihminen voi elää rinnakkain monta elämää, mutta on eduksi koko ajan tietää mistä on kotoisin. Identiteetti on tärkeä asia, paljon tärkeämpi kuin nykyään ajatellaan.

Syksyn satoa ja leivän makua tarjottiin markkinoilla. Kovin lujaa ei sovi kehua, mutta sen voin sanoa, että Sankilan kylässä järjestettiin tämän kylän parhaat pidot. Järjestelykerta oli toinen, mutta ilmassa sama innostus kuin ensimmäisellä kerralla. Monelle käynti markkinoilla oli kuin syysmatka ulkomaille. Etelärinteen tilan ympärillä on monen hehtaarin viljelyaukea. Yhdessä suhteessa harvinainen alue koko Pirkkalaa ajatellen: ihmisiä houkutellaan markkinoille maisemalla eikä humpuukilla.

Lauantaina oli perunankuorimistalkoot nuorin osanottaja oli Pitkäsen Niko, joka mielellään antoi perunoita ja valmiiksi kuoritut perunat hän laittoi vesisaaviin. Kova urakka oli sunnuntaina aamuna Niemisen Päivillä ja Alhon Helgalla. Ei sitä tiennyt mihin päin olisi mennyt. Kaikki piti olla valmista kello yhteentoista mennessä kun markkinaportit avattiin.

Markkinoilla kävi sunnuntaina monta sataa kävijää. Yksistään kahvia keitettiin 300 kuppia ja lohisoppaa 70 litraa. Paljon enempää väkeä pihapiiri ja parkkialueet eivät kestäisikään. Markkinat oli onnistunut tilaisuus. Kyläyhdistykselle markkinat antoi työtä jo ennakkoon melkoisesti puhumattakaan sitten itse markkinapäivänä.

Naiset hoitivat tarjoilupuolen. Metsänheimon Erkki makkaranpaiston. Markkinoilla viihdyttiin ja se loi entistä suurempaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ensi vuonna vietetään sitten markkinoiden 20. vuotisjuhlia. Kyläyhdistys juhlii joulukuussa 45 vuotisjuhlia Pirkan Pirtillä. Kiitos kaikille talkootyössä mukana olleille. Kiitos kaikille markkinoille osallistujille. Kiitos.