KOULUMUISTOJA LÄHES 60-VUODEN TAKAA
05.11.2013 Klo 19.33
Olin kaksi viikkoa sitten kertomasta omasta kouluajasta Kurikan koulun oppilaille. Tilaisuudessa oli esikoululaisia, ensimmäisen ja toisen luokan oppilaita, kaksi opettajaa ja yksi kouluavustaja yhteensä 40 henkeä. Oli hienoa olla kertomassa oppilaille millaista oli ennen koulunkäynti.
Aluksi näytin vanhasta Isänmaan ja Maailman Koulukartasta paikan, mistä olen kotoisin. Kerroin, että Suomen ja Ruotsin Karungin kylät kuuluivat ruotsinvallan aikana laajaan Karl Gustavin kuntaan, joka ulottui Suomen puolella aina Tervolan rajalle asti. Kunnan keskuspaikka oli kahden puolenjokea sijaiseva Karunki. Karunki oli merkitty tähän 1950 luvulla painettuun karttaan, mutta Pirkkalan nimeä ei kartassa ollut.
Sitten luin heille runon, joka kuvaa hyvin kotiseutuni maisemaa Runo Karungille, sen on kirjoittanut runoilija Valde Aho Karungista.
On karu nimi Karunki vaan seutu sitä ei. Jo lapsuudessa sydämen Karunki multa vei. On joki vuolas Tornion rajana kahden maan, vaan tuntuu, että rajaa ei lie tuskin ollenkaan. Kun istun rantakivellä väylälle katselen, ranoilla metsä ruskassaan kisailee joutsenet. On kotikirkko lähellä kunnallaan kohoaa, rovasti katsoo lohdutta nyt rippilapsiaan. Kun kaunis käytös teillä on koti saa kunniaa ja myös teitä tarvitsee yhteinen isänmaa.
Opettaja näytti minun kouluvalokuvia piirtoheittimellä. Sen jälkeen laitoin ne valokuvat kiertämään, jotta oppilaat näkivät millaisia mustavalkoisia kuvia oli ennen. Tilaisuuden lopussa eräs oppilas kysyi, kun sai esittää kysymyksiä, "että mitä varten tuon yhden pojan pääkuva on ympyröity" . Kerroin, että se on ollut jossakin lehdessä ja se on minun kuva. Minulla oli musta polkkatukka.
Kerroin heille, että olisin halunnut lapsena kasvattaa pitkän tukan, mutta äiti sanoi, että ei saa kasvattaa pitkää tukkaa - tulee täitä. Opettaja kertoi, että niitä on ollut nykyaikaisessa koulussakin.
Kouluympäristömme oli melko alkeellinen nykypäivän kouluoloihin verrattuna. Alakoulun kävin sellaisessa vanhassa hirsisessä puukoulussa. Kahden istuttavat pulpetit olivat tuohon aikaan aivan normaaleja kaikissa kouluissa. Myös uudessa koulussa, joka rakennettiin 1950-luvun lopussa oli pulpetit.
Kansakoulussa oli luokat 1-7. Tästä siirryttiin puoli vuotta kestävään kansalaiskouluun, joka oli vanhassa maalaistalon pirtissä Torniojoen rannalla. Silloin ei ollut esikoulua eikä peruskoulua. Oppikouluun pyrin neljänneltä luokalta. Oppikoulu oli Torniossa. Jonne oli matkaa noin 30 kilometriä.
Kansakoulussa opettelimme lukemaan ja laskemaan. Luokan edessä oli tumman vihreä tai mustaksi maalattu liitutaulu, johon valkoisella liidulla opettaja ja me oppilaat saimme piirrellä kirjaimia ja numeroita. Opettajan pöytä oli ison liitutaulun edessä sellaisella korokkeella, josta opettaja näki hyvin sinne luokan perälle asti. Siellä luokan perällä oli takaseinällä puolapuut.
Koulussa valittiin aina kaksi järjestäjää viikoksi. Järjestäjien piti avata ikkuna, pyyhkiä taulu, avata ovi, kun opettaja tuli luokkaan. Istumaan sai mennä vasta, kun opettaja oli pöytäänsä istunut. Minusta oli hienoa olla järjestäjänä. Järjestäjillä oli monenlaisia tehtäviä. Toinen järjestäjä näytti opettajalle mitä tuli läksyksi.
Koulupäivä alkoi alkuhartaudella jossa laulettiin virsi. Opettaja soitti harmoonilla, jonka painettavista polkimista kuului kova ääni. Maantiedontunnit, laskento, urheilu, kirjoitus ja laulutunnit olivat kaikkein mieleisiä kouluaineita. Maantiedontunnilla piti opetella kaikki joet ulkoa. Maakuntalaulut tulivat tutuiksi kansakoulussa. Kauneimpia lauluja ovat: Maa on niin kaunis ja Sylvian joululaulu vielä tänäänkin.
Minua on aina kiinnostaneet kaikenlaiset koneet. Lapsena ihmettelin miten se ääni tulee radiosta. Avasin radion takakannen ja katsoin minkälaisia ihmisiä siellä takana on, jotka puhuu ja laulaa. Ihmettelin, että tuollaisia lasisia putkia ja laitoin äkkiä kannen kiinni.
Miellä oli kouluun matkaa reilu kaksi kilometriä. Tie oli kapea metsäinen hiekkatie. Koulumatka kuljettiin etupäässä jalkaisin ja talvella hiihtäen tai vanhempien tai naapurin antamalla hevoskyydillä tai kahlattiin vyötäisiä myöten lumessa. Kouluun saavuttua oli kumisaappaat täynnä lunta. Ne kopisteltiin yhteen, jotta lumi tuli pois saappaanvarsista. Joskus lumi oli niin tiukasti mennyt ettei saappaita saanut pois jalasta lumi suli päivän mittaan sitten kenkiin.
Koulupäivä alkoi aina sillä, että oppilaat asettuivat suoriin jonoihin koulun pihalla oven eteen. Opettaja valvoi, että jonot olivat suoria ja sitten päästiin sisään. Koulussa opiskeltiin kuutena päivänä viikossa myös lauantaisin.
Tytöillä oli yleensä kouluvaatteena mekko ja esiliina. Tytöillä ei ollut pitkiä housuja kuten nykyään. Hiihtäessäkin oli mekko päällä ja pitkä takki.
Syksyllä oppilaat toivat henttarilla mustikoita ja puolukoita kouluun, myös perunoita ja polttopuita jotkut toivat. Marjoista keittäjä keitti vuoden mittaan maittavia marjaruokia. Ruispuolukkapuuro oli minun herkkua ja makaroonivelli. Pitkiä makaroonia oli mukava imeskellä suuhun. Kouluruoka oli monipuolista ja maittavaa. Oppilaat toivat maidon ja leivän kotoa kouluun niitä ei saatu koulusta. Maito tuotiin pullossa. Näytin oppilaille millainen maitopullo oli. Sellainen napsautettava korkki.
Ruoka tuotiin luokkiin isossa ämpärissä keittiöstä. Opettaja laittoi lautaselle ruuan ja ruokailu tapahtui samassa pulpetissa jossa muutenkin istuimme. Pulpetin kansi laitettiin ruokailua varten vaaka-asentoon kääntämällä kannen alla puulista yläasentoon.
Koulun jälkeen oppilaat pääsivät kuorimaan perunoita seuraavan päivän soppaa varten keittäjän kanssa. Sekin oli hyvin opettavaista.
Koulun opettajista ovat jääneet mieleen opettajapariskunta Hanna ja Frans Järvenpää. Hanna opetti alakoululaisia ja Frans oli johtajaopettaja. Meeri Korteniemi oli hyvä opettaja. Olen tavannut hänen vieläkin kun olen käynyt kotiseudulla. Johtajaopettajana oli myös Alpo Ahvenjärvi.
Välitunnilla pelattiin pesäpalloa, hypättiin korkeutta, pituutta ja ruutuhyppelyä. Pelattiin myös pissikivillä ne olivat eri värisiä pyöreitä pikkupalloja joita heitettiin muutaman metrin päässä olevaan kuoppaan. Sormella sai aina liikuttaa sitä palloa eteenpäin kuoppaan.
Urheilu oli tärkeä harrastus aivan kilpailumielessä. Siskojen, veljien ja äidin kanssa käytiin monesti aamulla ja illalla hiihtämässä kansanhiihtolatua. Navetan katolle tehtiin hyppyrimäki, kun lunta oli paljon. Kesällä juostiin urheilukentällä, hypättiin pituutta ja korkeutta. Uimassa käytiin heinöpellolla olon jälkeen.
Työtä tehtiin vapaa-aikana monenlaista. Kannettiin vesi joesta navettaan. Talvella se oli aika vaarallista, kun piti tehdä avanto mistä nostettiin ämpärillä vettä - pelkäsin monesti, että putoan sinne avantoon - kun oli liukasta. Heinänteko oli jokakesäistä puuhaa. Autettiin heinänteossa myös naapureita ja marjastettiin.
Koulun juhlista muistan parhaiten kuusijuhla jouluna ja äitienpäiväjuhlat keväällä. Ne olivat suuria tapahtumia. Siellä esiteltiin näytelmiä, lausuttiin ja laulettiin. Yleisönä olivat koululaisten vanhemmat. Koululaisten käsitöitä oli myös näytteillä.
Muistan erään äitienpäiväjuhlan. Olin saanut kummisedältä ja tädiltä punaiset lippaset lahjaksi. Kävelin varovasti kouluun etteivät kengät sotkeutuisi. Sain esittää yksinlaulua. Oli hienoa kävellä näyttämölle, kun kengät narisi uutuuttaan. Tämä oli mieleenpainuva kokemus, joka on ollut monta kertaa mielessä.
Koulussa oli kova kuri ja järjestys. Rangaistuskeinona käytettiin mm. nurkassa seisomista, laiskanläksyä, jälki-istuntoa ja luokasta poistumista. Järjestystä pidettiin koulussa kaiken opetuksen perustana. Opettajat opetti lapsille, että pitää käyttäytyä siivosti, niin koulussa kun koulun ulkopuolellakin. Kun tavattiin opettaja koulun ulkopuolella sanottiin hänelle aina päivää ja niiattiin.
Koulutyö oli hauskaa ja opettajat kannustuvat oppilaita omalla esimerkillään. Elettiin niin sanotusti autoritaarista aikaa, joten oppilaat arvostivat suuresti opettajia ja vanhempiaan. Siihen aikaan ajateltiin, että vanhenpien ja opettajan sana on laki ja hyvä niin. Kouluaika opetti kunnioittamaan työtä, se myös istutti vahvaa yhteenkuuluvuuden henkeä ja suvaitsevaisuutta. Se antoi myös runsaasti niin tiedollista kuin sivellistä pääomaa.
Oli hienoa muistella oppilaille omaa kouluaikaa. Oppilaat olivat hyvin kiinnostuneita. Reilun tunnit kestävässä tarinassa oppilaat kuuntelivat hiiren hiljaa. Välillä tein heille kysymyksia ja he teki minulle. Oli mielenkiintoista olla kertomassa nykyajan koululaisille millaista oli ennen vanhaan koulunkäynti.
Niinpä niin tässä meille kaikille!
Tie aukesi tietoon ja oppiin -
vara tarpeen on matkalla moinen
vaan syvälle jäi sydänoppiin
jäi taatummin talletus toinen:
pois tippuu ne tiedot, ne aineet
joil ansaita luuran me voimme
vaan mielest ei vie ajan laineet
miten itse koulun me koimme.
Aluksi näytin vanhasta Isänmaan ja Maailman Koulukartasta paikan, mistä olen kotoisin. Kerroin, että Suomen ja Ruotsin Karungin kylät kuuluivat ruotsinvallan aikana laajaan Karl Gustavin kuntaan, joka ulottui Suomen puolella aina Tervolan rajalle asti. Kunnan keskuspaikka oli kahden puolenjokea sijaiseva Karunki. Karunki oli merkitty tähän 1950 luvulla painettuun karttaan, mutta Pirkkalan nimeä ei kartassa ollut.
Sitten luin heille runon, joka kuvaa hyvin kotiseutuni maisemaa Runo Karungille, sen on kirjoittanut runoilija Valde Aho Karungista.
On karu nimi Karunki vaan seutu sitä ei. Jo lapsuudessa sydämen Karunki multa vei. On joki vuolas Tornion rajana kahden maan, vaan tuntuu, että rajaa ei lie tuskin ollenkaan. Kun istun rantakivellä väylälle katselen, ranoilla metsä ruskassaan kisailee joutsenet. On kotikirkko lähellä kunnallaan kohoaa, rovasti katsoo lohdutta nyt rippilapsiaan. Kun kaunis käytös teillä on koti saa kunniaa ja myös teitä tarvitsee yhteinen isänmaa.
Opettaja näytti minun kouluvalokuvia piirtoheittimellä. Sen jälkeen laitoin ne valokuvat kiertämään, jotta oppilaat näkivät millaisia mustavalkoisia kuvia oli ennen. Tilaisuuden lopussa eräs oppilas kysyi, kun sai esittää kysymyksiä, "että mitä varten tuon yhden pojan pääkuva on ympyröity" . Kerroin, että se on ollut jossakin lehdessä ja se on minun kuva. Minulla oli musta polkkatukka.
Kerroin heille, että olisin halunnut lapsena kasvattaa pitkän tukan, mutta äiti sanoi, että ei saa kasvattaa pitkää tukkaa - tulee täitä. Opettaja kertoi, että niitä on ollut nykyaikaisessa koulussakin.
Kouluympäristömme oli melko alkeellinen nykypäivän kouluoloihin verrattuna. Alakoulun kävin sellaisessa vanhassa hirsisessä puukoulussa. Kahden istuttavat pulpetit olivat tuohon aikaan aivan normaaleja kaikissa kouluissa. Myös uudessa koulussa, joka rakennettiin 1950-luvun lopussa oli pulpetit.
Kansakoulussa oli luokat 1-7. Tästä siirryttiin puoli vuotta kestävään kansalaiskouluun, joka oli vanhassa maalaistalon pirtissä Torniojoen rannalla. Silloin ei ollut esikoulua eikä peruskoulua. Oppikouluun pyrin neljänneltä luokalta. Oppikoulu oli Torniossa. Jonne oli matkaa noin 30 kilometriä.
Kansakoulussa opettelimme lukemaan ja laskemaan. Luokan edessä oli tumman vihreä tai mustaksi maalattu liitutaulu, johon valkoisella liidulla opettaja ja me oppilaat saimme piirrellä kirjaimia ja numeroita. Opettajan pöytä oli ison liitutaulun edessä sellaisella korokkeella, josta opettaja näki hyvin sinne luokan perälle asti. Siellä luokan perällä oli takaseinällä puolapuut.
Koulussa valittiin aina kaksi järjestäjää viikoksi. Järjestäjien piti avata ikkuna, pyyhkiä taulu, avata ovi, kun opettaja tuli luokkaan. Istumaan sai mennä vasta, kun opettaja oli pöytäänsä istunut. Minusta oli hienoa olla järjestäjänä. Järjestäjillä oli monenlaisia tehtäviä. Toinen järjestäjä näytti opettajalle mitä tuli läksyksi.
Koulupäivä alkoi alkuhartaudella jossa laulettiin virsi. Opettaja soitti harmoonilla, jonka painettavista polkimista kuului kova ääni. Maantiedontunnit, laskento, urheilu, kirjoitus ja laulutunnit olivat kaikkein mieleisiä kouluaineita. Maantiedontunnilla piti opetella kaikki joet ulkoa. Maakuntalaulut tulivat tutuiksi kansakoulussa. Kauneimpia lauluja ovat: Maa on niin kaunis ja Sylvian joululaulu vielä tänäänkin.
Minua on aina kiinnostaneet kaikenlaiset koneet. Lapsena ihmettelin miten se ääni tulee radiosta. Avasin radion takakannen ja katsoin minkälaisia ihmisiä siellä takana on, jotka puhuu ja laulaa. Ihmettelin, että tuollaisia lasisia putkia ja laitoin äkkiä kannen kiinni.
Miellä oli kouluun matkaa reilu kaksi kilometriä. Tie oli kapea metsäinen hiekkatie. Koulumatka kuljettiin etupäässä jalkaisin ja talvella hiihtäen tai vanhempien tai naapurin antamalla hevoskyydillä tai kahlattiin vyötäisiä myöten lumessa. Kouluun saavuttua oli kumisaappaat täynnä lunta. Ne kopisteltiin yhteen, jotta lumi tuli pois saappaanvarsista. Joskus lumi oli niin tiukasti mennyt ettei saappaita saanut pois jalasta lumi suli päivän mittaan sitten kenkiin.
Koulupäivä alkoi aina sillä, että oppilaat asettuivat suoriin jonoihin koulun pihalla oven eteen. Opettaja valvoi, että jonot olivat suoria ja sitten päästiin sisään. Koulussa opiskeltiin kuutena päivänä viikossa myös lauantaisin.
Tytöillä oli yleensä kouluvaatteena mekko ja esiliina. Tytöillä ei ollut pitkiä housuja kuten nykyään. Hiihtäessäkin oli mekko päällä ja pitkä takki.
Syksyllä oppilaat toivat henttarilla mustikoita ja puolukoita kouluun, myös perunoita ja polttopuita jotkut toivat. Marjoista keittäjä keitti vuoden mittaan maittavia marjaruokia. Ruispuolukkapuuro oli minun herkkua ja makaroonivelli. Pitkiä makaroonia oli mukava imeskellä suuhun. Kouluruoka oli monipuolista ja maittavaa. Oppilaat toivat maidon ja leivän kotoa kouluun niitä ei saatu koulusta. Maito tuotiin pullossa. Näytin oppilaille millainen maitopullo oli. Sellainen napsautettava korkki.
Ruoka tuotiin luokkiin isossa ämpärissä keittiöstä. Opettaja laittoi lautaselle ruuan ja ruokailu tapahtui samassa pulpetissa jossa muutenkin istuimme. Pulpetin kansi laitettiin ruokailua varten vaaka-asentoon kääntämällä kannen alla puulista yläasentoon.
Koulun jälkeen oppilaat pääsivät kuorimaan perunoita seuraavan päivän soppaa varten keittäjän kanssa. Sekin oli hyvin opettavaista.
Koulun opettajista ovat jääneet mieleen opettajapariskunta Hanna ja Frans Järvenpää. Hanna opetti alakoululaisia ja Frans oli johtajaopettaja. Meeri Korteniemi oli hyvä opettaja. Olen tavannut hänen vieläkin kun olen käynyt kotiseudulla. Johtajaopettajana oli myös Alpo Ahvenjärvi.
Välitunnilla pelattiin pesäpalloa, hypättiin korkeutta, pituutta ja ruutuhyppelyä. Pelattiin myös pissikivillä ne olivat eri värisiä pyöreitä pikkupalloja joita heitettiin muutaman metrin päässä olevaan kuoppaan. Sormella sai aina liikuttaa sitä palloa eteenpäin kuoppaan.
Urheilu oli tärkeä harrastus aivan kilpailumielessä. Siskojen, veljien ja äidin kanssa käytiin monesti aamulla ja illalla hiihtämässä kansanhiihtolatua. Navetan katolle tehtiin hyppyrimäki, kun lunta oli paljon. Kesällä juostiin urheilukentällä, hypättiin pituutta ja korkeutta. Uimassa käytiin heinöpellolla olon jälkeen.
Työtä tehtiin vapaa-aikana monenlaista. Kannettiin vesi joesta navettaan. Talvella se oli aika vaarallista, kun piti tehdä avanto mistä nostettiin ämpärillä vettä - pelkäsin monesti, että putoan sinne avantoon - kun oli liukasta. Heinänteko oli jokakesäistä puuhaa. Autettiin heinänteossa myös naapureita ja marjastettiin.
Koulun juhlista muistan parhaiten kuusijuhla jouluna ja äitienpäiväjuhlat keväällä. Ne olivat suuria tapahtumia. Siellä esiteltiin näytelmiä, lausuttiin ja laulettiin. Yleisönä olivat koululaisten vanhemmat. Koululaisten käsitöitä oli myös näytteillä.
Muistan erään äitienpäiväjuhlan. Olin saanut kummisedältä ja tädiltä punaiset lippaset lahjaksi. Kävelin varovasti kouluun etteivät kengät sotkeutuisi. Sain esittää yksinlaulua. Oli hienoa kävellä näyttämölle, kun kengät narisi uutuuttaan. Tämä oli mieleenpainuva kokemus, joka on ollut monta kertaa mielessä.
Koulussa oli kova kuri ja järjestys. Rangaistuskeinona käytettiin mm. nurkassa seisomista, laiskanläksyä, jälki-istuntoa ja luokasta poistumista. Järjestystä pidettiin koulussa kaiken opetuksen perustana. Opettajat opetti lapsille, että pitää käyttäytyä siivosti, niin koulussa kun koulun ulkopuolellakin. Kun tavattiin opettaja koulun ulkopuolella sanottiin hänelle aina päivää ja niiattiin.
Koulutyö oli hauskaa ja opettajat kannustuvat oppilaita omalla esimerkillään. Elettiin niin sanotusti autoritaarista aikaa, joten oppilaat arvostivat suuresti opettajia ja vanhempiaan. Siihen aikaan ajateltiin, että vanhenpien ja opettajan sana on laki ja hyvä niin. Kouluaika opetti kunnioittamaan työtä, se myös istutti vahvaa yhteenkuuluvuuden henkeä ja suvaitsevaisuutta. Se antoi myös runsaasti niin tiedollista kuin sivellistä pääomaa.
Oli hienoa muistella oppilaille omaa kouluaikaa. Oppilaat olivat hyvin kiinnostuneita. Reilun tunnit kestävässä tarinassa oppilaat kuuntelivat hiiren hiljaa. Välillä tein heille kysymyksia ja he teki minulle. Oli mielenkiintoista olla kertomassa nykyajan koululaisille millaista oli ennen vanhaan koulunkäynti.
Niinpä niin tässä meille kaikille!
Tie aukesi tietoon ja oppiin -
vara tarpeen on matkalla moinen
vaan syvälle jäi sydänoppiin
jäi taatummin talletus toinen:
pois tippuu ne tiedot, ne aineet
joil ansaita luuran me voimme
vaan mielest ei vie ajan laineet
miten itse koulun me koimme.