MINKÄ PIENENÄ OPPII SEN VANHANA TAITAA
24.07.2011 Klo 08.55
AHKERUUS JA TARMO
Kansan suurin rikkaus on sen työtarmossa ja taidossa. Jos tällaisia ominaisuuksia on, tulevat yhteisetkin asiat hyvin ja aivan kuin itsestään hoidetuksi. Näin ollen: "Kaikki, kaikk` ylös yhtenä miehenä nyt Suomen onnea valvomaan! Hetken työ tuhatvuosihin vaikuttaa isänmaahan ja maailman".
Näillä laulun sanoilla voi ihailla sitä ahkeruutta ja tarmoa jotka ovat auttaneet esi-isiämme muokkaamaan tämän karun, kivikkoisen ja hallaisen maan näinkin viljavaksi ja hedelmälliseksi, jollaisena sen nyt näemme. Tehköön nykyaika kunniaa menneille sukupolville kaikesta tästä, tutkikoon heidän työnsä vaiheita, kootkoon, mitä tallella on muistoja ja esineitä, että ne puhuisivat jälkeentulevillekin asukkaille entisten eläjien uurastuksesta ja työstä.
Eilen saimme tutustua Pirkkalan Reipin museolla entisajan työkaluihin ja entisajan työtapoihin. Saimme myös tehtäväksemme kilpailla rukiinniittosta Pirkkalankylän- ja Sankilan kyläyhdistyksen kanssa vanhan ajan sirpillä ja viikatteella.
Luovaa hulluutta, osaavia, uskaltavia ja kilpailuhenkisiä kyläläisiä oli koolla noin nelisenkymmentä, kun Reipin museolla leikattiin oikein kilpailumielessä ruista. Reipin tilan vuokraaja jo poisnukkunut Inkisen Antti kylvi vielä ruista hevosella viime syksynä. Nyt hän ei ollut näkemässä miten vilja leikattiin.
Kisaorganisaattorit Niina Silvan ja museohoitaja Hilkka Rantala oli tutkinut rukiintähkää saadakseen tietää, joko leikkuu voidaan aloittaa. Jos rukiin jyvä taitettaessa railakkaasti katkeaa, on leikon aika käsissä. Vanhan kansan mukaan sirppihallan vaara on kuitenkin olemassa niin kauan kuin jyvä on pehmeää. Riihessä sellaiset hyvät kutistuvat, ja hehtoon niitä silloin menee paljon useampia kuin täysin tuleentuneita jyviä. Vanhat emännät kyllä väittävät, että vihantana leikattu vilja on jauhettaessa ja leivottaessa hyvin karttuisaa.
Niittokilpailun järjestämisessä Hilkka Rantalalla oli monia tehtäviä: Esityö, kilpailijoiden valmentaminen, joka on varsin tärkeää. Monet kilpailijat olivat jo harjoitelleet niittämistä jo pienestä pitäen. Niinhän se on, että minkä pienenä oppii sen vanhana taitaa.
Kilpailu oli suunniteltu hyvin. Kaikilla kilpailijoilla oli oikea kilpailuhenki, miehekäs ja rehti suhtautuminen kilpatovereihin. Kullakin saralla oli neljä kilpailijaa ensiksi kilpailtiin sirpillä ja sitten viikatteella. Ei mitenään helppo ollut sirpillä leikata varsinkaan kun sirppi oli ollut käyttämättömänä vuosia.
Viikate on kieltämättä kilpailijan siroin työkalu, samoin sen käytössä on silmää hivelevä taituruutta ja liikkeiden sulavuutta. Viikatteella niittäminen vaatii nöyrää selkää ja kestäviä sivuja, vaikka hämäläisten niittäjän ei tarvitsekkaan lyödessään kumartua läheskään niin syvään kuin karjalaisen, jonka vanhanaikaisessa viikatteessa on huomattavasti lyhyempi varsi ja vielä lyhyempi terä. Karjalassa, jossa on tavattu pienimmät viikatteet, niittäminen taisi olla yksinomaan naisten työtä. Täällä Pirkkalassa ruis niitettiin pitkävartisella eloviikatteella.
Niittäjän ja kilpailijan kunnia-asia on, että työkalu on terävä ja että viikatteen ja sirpin terä on oikeassa asennossa ja tukevasti varressa. Viikatetta ja sirppiä päästiin teroittamaan oikein kunnon tahkolla ja liipalla. Liippaus alkaa juuresta ja etenee kärkeä kohti. Taitavat naiset ja miehet hipaisevat kahdesti vasemmalle eli hamaran puolelle ja kerran oikealle puolen terää. Näin syntyy hauska kolmijakoinen tahti.
Kilpailun tuomari Hilkka Rantala julisti kilpailun päätyneeksi. Sankilan kyläyhdistys voitti sirpillä niitetyn rukiin ja Pirkkalankylän kyläyhdistys voitti viikkatteella niitetyn kisan. Sankilan kylää edusti: Pekka Naskali, Pentti, Rantanen, Valerie Rollad ja Raili Naskali. Pirkkalankylää edusti: Asko Höylänen, Kaija Ojala ja Tarja Tyynelä. Viikatekilpailussa olivat mukana myös Heikki Leuku, Esko Huttunen ja Aatto Kalliomäki ja Risto Rasinen.
Rukiinniiton jälkeen saimme nauttia vanhanajan kahvit oikein ruusukahvikupeista. Tarjolla oli hiivaleipää, kutunjuustoa ja lämmintä nisupullaa. Sen jälkeen saimme kaikki osallistua lyhteen sitomistalkoisiin. Lyhteet pystytettiin siisteiksi kuhilaiksi ja ne suojattiin lujasti hattulyhteillä, sillä ruis on herkkä itämään tähkässäkin. Hattulyhde hajotettiin kuhilaan peitoksi.
Reipin museolla me nykyisen ajan ihmiset voimme ymmärtää ja arvostaa menneiden polvien jokapäiväisiä elämänmuotoja ja niitä kannattavia tekijöitä eli kaikkea sitä vanhaa perintöä, mitä kuuluu todelliseen talonpoikaiskulttuuriin.
Kyläyhdistystyön merkitystä ei ole pieneksi arvioitava. Päämäärät muuttuvat myöhemmin elämän vaatimusten muuttuessa, mutta yhteistoiminnan sisäiset lait pysyvät samoina. Niihin tutustuminen ja niihin eläytyminen tuovat jokaiselle arvokasta elämänkokemusta.
Hyvä on muistaa, että jaettu ilo on kaksikertainen ilo, jaettu suru on puolta helpompi kantaa! Kyläyhdistystyössä tapaa monenlaisia ihmisiä, jotka voivat monella tavalla lisätä ilojasi ja huojentaa murheitasi. Muurahaisen jaloa neuvoa muistaen - saat lisää voimia, saat elämällesi sisältöä, saat sitä autuuttavaa onnen tuntua, jota niin kiihkeästi kaipaat.
Sitkeys ja uskollisuus liittyvät läheisesti eiliseen rukiinniittoon ja kaikkeen työhön. Ilman sitkeyttä, sisukkuuta ja uskollisuutta olisi korven eläjä monesti menehtynyt pienellä pellollaan hallan tai vainolaisen vieraillessa hänen maallaan. Saarijärven Paavon uskollisuudella on täällä Pirkkalassakin ponnisteltu ja ponnistellaan edelleen.
Kansan suurin rikkaus on sen työtarmossa ja taidossa. Jos tällaisia ominaisuuksia on, tulevat yhteisetkin asiat hyvin ja aivan kuin itsestään hoidetuksi. Näin ollen: "Kaikki, kaikk` ylös yhtenä miehenä nyt Suomen onnea valvomaan! Hetken työ tuhatvuosihin vaikuttaa isänmaahan ja maailman".
Näillä laulun sanoilla voi ihailla sitä ahkeruutta ja tarmoa jotka ovat auttaneet esi-isiämme muokkaamaan tämän karun, kivikkoisen ja hallaisen maan näinkin viljavaksi ja hedelmälliseksi, jollaisena sen nyt näemme. Tehköön nykyaika kunniaa menneille sukupolville kaikesta tästä, tutkikoon heidän työnsä vaiheita, kootkoon, mitä tallella on muistoja ja esineitä, että ne puhuisivat jälkeentulevillekin asukkaille entisten eläjien uurastuksesta ja työstä.
Eilen saimme tutustua Pirkkalan Reipin museolla entisajan työkaluihin ja entisajan työtapoihin. Saimme myös tehtäväksemme kilpailla rukiinniittosta Pirkkalankylän- ja Sankilan kyläyhdistyksen kanssa vanhan ajan sirpillä ja viikatteella.
Luovaa hulluutta, osaavia, uskaltavia ja kilpailuhenkisiä kyläläisiä oli koolla noin nelisenkymmentä, kun Reipin museolla leikattiin oikein kilpailumielessä ruista. Reipin tilan vuokraaja jo poisnukkunut Inkisen Antti kylvi vielä ruista hevosella viime syksynä. Nyt hän ei ollut näkemässä miten vilja leikattiin.
Kisaorganisaattorit Niina Silvan ja museohoitaja Hilkka Rantala oli tutkinut rukiintähkää saadakseen tietää, joko leikkuu voidaan aloittaa. Jos rukiin jyvä taitettaessa railakkaasti katkeaa, on leikon aika käsissä. Vanhan kansan mukaan sirppihallan vaara on kuitenkin olemassa niin kauan kuin jyvä on pehmeää. Riihessä sellaiset hyvät kutistuvat, ja hehtoon niitä silloin menee paljon useampia kuin täysin tuleentuneita jyviä. Vanhat emännät kyllä väittävät, että vihantana leikattu vilja on jauhettaessa ja leivottaessa hyvin karttuisaa.
Niittokilpailun järjestämisessä Hilkka Rantalalla oli monia tehtäviä: Esityö, kilpailijoiden valmentaminen, joka on varsin tärkeää. Monet kilpailijat olivat jo harjoitelleet niittämistä jo pienestä pitäen. Niinhän se on, että minkä pienenä oppii sen vanhana taitaa.
Kilpailu oli suunniteltu hyvin. Kaikilla kilpailijoilla oli oikea kilpailuhenki, miehekäs ja rehti suhtautuminen kilpatovereihin. Kullakin saralla oli neljä kilpailijaa ensiksi kilpailtiin sirpillä ja sitten viikatteella. Ei mitenään helppo ollut sirpillä leikata varsinkaan kun sirppi oli ollut käyttämättömänä vuosia.
Viikate on kieltämättä kilpailijan siroin työkalu, samoin sen käytössä on silmää hivelevä taituruutta ja liikkeiden sulavuutta. Viikatteella niittäminen vaatii nöyrää selkää ja kestäviä sivuja, vaikka hämäläisten niittäjän ei tarvitsekkaan lyödessään kumartua läheskään niin syvään kuin karjalaisen, jonka vanhanaikaisessa viikatteessa on huomattavasti lyhyempi varsi ja vielä lyhyempi terä. Karjalassa, jossa on tavattu pienimmät viikatteet, niittäminen taisi olla yksinomaan naisten työtä. Täällä Pirkkalassa ruis niitettiin pitkävartisella eloviikatteella.
Niittäjän ja kilpailijan kunnia-asia on, että työkalu on terävä ja että viikatteen ja sirpin terä on oikeassa asennossa ja tukevasti varressa. Viikatetta ja sirppiä päästiin teroittamaan oikein kunnon tahkolla ja liipalla. Liippaus alkaa juuresta ja etenee kärkeä kohti. Taitavat naiset ja miehet hipaisevat kahdesti vasemmalle eli hamaran puolelle ja kerran oikealle puolen terää. Näin syntyy hauska kolmijakoinen tahti.
Kilpailun tuomari Hilkka Rantala julisti kilpailun päätyneeksi. Sankilan kyläyhdistys voitti sirpillä niitetyn rukiin ja Pirkkalankylän kyläyhdistys voitti viikkatteella niitetyn kisan. Sankilan kylää edusti: Pekka Naskali, Pentti, Rantanen, Valerie Rollad ja Raili Naskali. Pirkkalankylää edusti: Asko Höylänen, Kaija Ojala ja Tarja Tyynelä. Viikatekilpailussa olivat mukana myös Heikki Leuku, Esko Huttunen ja Aatto Kalliomäki ja Risto Rasinen.
Rukiinniiton jälkeen saimme nauttia vanhanajan kahvit oikein ruusukahvikupeista. Tarjolla oli hiivaleipää, kutunjuustoa ja lämmintä nisupullaa. Sen jälkeen saimme kaikki osallistua lyhteen sitomistalkoisiin. Lyhteet pystytettiin siisteiksi kuhilaiksi ja ne suojattiin lujasti hattulyhteillä, sillä ruis on herkkä itämään tähkässäkin. Hattulyhde hajotettiin kuhilaan peitoksi.
Reipin museolla me nykyisen ajan ihmiset voimme ymmärtää ja arvostaa menneiden polvien jokapäiväisiä elämänmuotoja ja niitä kannattavia tekijöitä eli kaikkea sitä vanhaa perintöä, mitä kuuluu todelliseen talonpoikaiskulttuuriin.
Kyläyhdistystyön merkitystä ei ole pieneksi arvioitava. Päämäärät muuttuvat myöhemmin elämän vaatimusten muuttuessa, mutta yhteistoiminnan sisäiset lait pysyvät samoina. Niihin tutustuminen ja niihin eläytyminen tuovat jokaiselle arvokasta elämänkokemusta.
Hyvä on muistaa, että jaettu ilo on kaksikertainen ilo, jaettu suru on puolta helpompi kantaa! Kyläyhdistystyössä tapaa monenlaisia ihmisiä, jotka voivat monella tavalla lisätä ilojasi ja huojentaa murheitasi. Muurahaisen jaloa neuvoa muistaen - saat lisää voimia, saat elämällesi sisältöä, saat sitä autuuttavaa onnen tuntua, jota niin kiihkeästi kaipaat.
Sitkeys ja uskollisuus liittyvät läheisesti eiliseen rukiinniittoon ja kaikkeen työhön. Ilman sitkeyttä, sisukkuuta ja uskollisuutta olisi korven eläjä monesti menehtynyt pienellä pellollaan hallan tai vainolaisen vieraillessa hänen maallaan. Saarijärven Paavon uskollisuudella on täällä Pirkkalassakin ponnisteltu ja ponnistellaan edelleen.