KAIKKI MUUTTUU NIIN NOPEASTI!
31.07.2012 Klo 21.29
MUISTOISSA ARKI JA JUHLA
Pitkästä aikaa saa taas kirjoittaa. Olen viettänyt pojanpoikani Leevin kanssa ihanan kesän. Tänään hän lähti viikoksi Riihimäelle ja lupasi tulla vielä viikoksi mummolaan ennen kuin koulu alkaa. Työntäyteinen kesä on ollut. Kolme kertaa olemme Leevin kanssa käyneet pohjoisessa. Viimeksi viime viikonloppuna kävimme perkaamassa sipulimaan. Sipuleita ei taida tulla tänä kesänä niin kovat sateet ovat olleet Torniojokilaaksossa.
Siellä tuli pyöräiltyä ainakin 50 km. Leevin ja Leevin pikkuserkun Jeren kanssa pyöräiltiin pitkin viljelyteitä. Vanhoja kyläteitä pyöräiltiin. Kerroin heille, missä talossa aina lapsena käytiin. Välillä piti miettiä - hetkinen, missäs me nyt olemme? Aivan erilaista on kuin ennen. Mökkejä on purettu, tehty tiet ja mitä lie.
Tottahan kylä olikin eri mallilla silloin viisikymmentä vuotta sitten. Kerroin, että tuossa oli ennen talo, jossa lapsena kävimme laulamassa vanhuksille jouluna. Monet lapsuuden talot ovat hävinneet; elämä on muuttunut ja vaurastunut tavalla jota tuolloin ei osattu edes kuvitella. Sanotaan, että kauneus on katsojan silmässä. Samoin voisi tässä rikkaassa maassa kukin etsiä köyhyyttä omasta sydämestään.
Kahdella veljen ja kahdella siskon perheellä on kesäpaikka tässä samassa pihapiirissä, jossa minullakin on pieni jalasmökki. Tunnen nämä nurkat ja ihmiset, historiat ja sukujuuret hyvin. Se on kai syy, miksi minun jatkuvasti täytyy palata tänne nollaamaan elämääni.
Sääskiä ja mäkäröitä oli tosi paljon. Mustikoitakin tuli kerättyä kolme litraa. Ne eivät olleet vielä oikein kypsiä. Hilloja ei näkynyt, muuta kuin Kemin torilla toripöydällä.
Kukkolankosken varrassiikaa tuli syötyä ja tosihyvää rieskaa sai ostettua Koskipirtistä.
Suomi elää nyt merkillistä enemmistödemokratian kautta, ja yhä harvempia ihmisiä tuntuu kiinnostavan, mitä maaseudulla todella tapahtuu. Monet kerrostaloissa kasvaneet porukat,jotka eivät ymmärrä maaseudun asioista paljoakaan eikä välitäkään ymmärtää. He haluavat vain muuttaa vallitsevat olot.
Muutos ja julkisuus ovat tärkeintä, ei päämäärä. Tähän tulokseen olen tullut, kun olen viime päivinä käynyt kirjeenvaihtoa virkamiesten kanssa "Seutuhallituksen esityksestä HAJARAKENTAMISEN HALLINTA". Virkamiesten käsitys HAJARAKENTAMISESTA loukkaa kyllä maaseudun asujaa.
Niin pitää muistaa, että ei niitä 80 prosenttia suomalaisista, joilla ei enää ole elävää kosketusta maaseutuun, paljoakaan kiinnosta maaseudun asiat ja tulevaisuus.
Mutta täytyy muistaa, että kyllä maaseutu edelleen on olemassa. Pienen tilan pitäminen sivuelinkeinona on elämää rikastavana harrastuksena edelleen hyvä vaihtoehto. Maaseutu voi tuottaa esimerkiksi maalaismaisemaa, niin hullulta kuin se jostain viljelijästä voi tuntuakin. Yhteiskunnan siitä pitäisi maksaa, Englannissa maksetaan jo.
Tämä maa toimii ja elää nykyään liikaa rahan voimalla ja taloudellisten laskelmien perusteella niin kuin muita arvoja ei olisikaan. Jos elämä maaseudulla tehdään mahdottomaksi, kaikki muuttavat asutuskeskuksiin. Se on yhteiskunnalle todella kallis vaihtoehto. Maaseudun kannalta väärään suuntaan toimivat monet viime aikojen päätökset politiikassa.
Suomessa on iät ajat harjoitettu vääränlaista, tempoilevaa maatalouspolitiikkaa ikään kuin ne, jotka asioista päättävät, eivät ymmärtäisi luonnonlakeja. Pelto kuuluu niille, jotka sitä viljelevät. On väärin, jos kunnat alkavat ostella maita sijoitusmielessä. Vuokraviljely on mielelstäni näinä aikoina ihan hyvä vaihtoehto, koska viljelymaa on Suomessa edelleen kallista, vaikka pellon hinta on laskenut.
Niin tuli taas tarinoitua tuosta maasta. Täällä Tampereen seudulla näyttää siltä, että kunnat yksissä tuumin yrittävät saada maat kunnan raakamaaksi.
Ukkonen on kolistellut täällä meilläpäin parina yönä. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä salama iski tuohon viiden metrin päässä olevaan isoon koivuun. Jyräys oli niin voimakas, tuntui, että koko kallio hajosi talon alta. Onneksi perhe nukkui, eikä tiennyt ukkosesta mitään. Salamoita ja jyrinää jatkui liki tunnin. Salamat iskivät joka suunnalta taivaanrantaa yhtäaikaa, eikä jyrinän ja leimahdusten välillä ollut selvää taukoa. Vettä putosi kohisten ja sitä virtasi pitkin kallion rinnettä. Ikinä en ole nähnyt niin kovaa ukonilmaa.
Pitkästä aikaa saa taas kirjoittaa. Olen viettänyt pojanpoikani Leevin kanssa ihanan kesän. Tänään hän lähti viikoksi Riihimäelle ja lupasi tulla vielä viikoksi mummolaan ennen kuin koulu alkaa. Työntäyteinen kesä on ollut. Kolme kertaa olemme Leevin kanssa käyneet pohjoisessa. Viimeksi viime viikonloppuna kävimme perkaamassa sipulimaan. Sipuleita ei taida tulla tänä kesänä niin kovat sateet ovat olleet Torniojokilaaksossa.
Siellä tuli pyöräiltyä ainakin 50 km. Leevin ja Leevin pikkuserkun Jeren kanssa pyöräiltiin pitkin viljelyteitä. Vanhoja kyläteitä pyöräiltiin. Kerroin heille, missä talossa aina lapsena käytiin. Välillä piti miettiä - hetkinen, missäs me nyt olemme? Aivan erilaista on kuin ennen. Mökkejä on purettu, tehty tiet ja mitä lie.
Tottahan kylä olikin eri mallilla silloin viisikymmentä vuotta sitten. Kerroin, että tuossa oli ennen talo, jossa lapsena kävimme laulamassa vanhuksille jouluna. Monet lapsuuden talot ovat hävinneet; elämä on muuttunut ja vaurastunut tavalla jota tuolloin ei osattu edes kuvitella. Sanotaan, että kauneus on katsojan silmässä. Samoin voisi tässä rikkaassa maassa kukin etsiä köyhyyttä omasta sydämestään.
Kahdella veljen ja kahdella siskon perheellä on kesäpaikka tässä samassa pihapiirissä, jossa minullakin on pieni jalasmökki. Tunnen nämä nurkat ja ihmiset, historiat ja sukujuuret hyvin. Se on kai syy, miksi minun jatkuvasti täytyy palata tänne nollaamaan elämääni.
Sääskiä ja mäkäröitä oli tosi paljon. Mustikoitakin tuli kerättyä kolme litraa. Ne eivät olleet vielä oikein kypsiä. Hilloja ei näkynyt, muuta kuin Kemin torilla toripöydällä.
Kukkolankosken varrassiikaa tuli syötyä ja tosihyvää rieskaa sai ostettua Koskipirtistä.
Suomi elää nyt merkillistä enemmistödemokratian kautta, ja yhä harvempia ihmisiä tuntuu kiinnostavan, mitä maaseudulla todella tapahtuu. Monet kerrostaloissa kasvaneet porukat,jotka eivät ymmärrä maaseudun asioista paljoakaan eikä välitäkään ymmärtää. He haluavat vain muuttaa vallitsevat olot.
Muutos ja julkisuus ovat tärkeintä, ei päämäärä. Tähän tulokseen olen tullut, kun olen viime päivinä käynyt kirjeenvaihtoa virkamiesten kanssa "Seutuhallituksen esityksestä HAJARAKENTAMISEN HALLINTA". Virkamiesten käsitys HAJARAKENTAMISESTA loukkaa kyllä maaseudun asujaa.
Niin pitää muistaa, että ei niitä 80 prosenttia suomalaisista, joilla ei enää ole elävää kosketusta maaseutuun, paljoakaan kiinnosta maaseudun asiat ja tulevaisuus.
Mutta täytyy muistaa, että kyllä maaseutu edelleen on olemassa. Pienen tilan pitäminen sivuelinkeinona on elämää rikastavana harrastuksena edelleen hyvä vaihtoehto. Maaseutu voi tuottaa esimerkiksi maalaismaisemaa, niin hullulta kuin se jostain viljelijästä voi tuntuakin. Yhteiskunnan siitä pitäisi maksaa, Englannissa maksetaan jo.
Tämä maa toimii ja elää nykyään liikaa rahan voimalla ja taloudellisten laskelmien perusteella niin kuin muita arvoja ei olisikaan. Jos elämä maaseudulla tehdään mahdottomaksi, kaikki muuttavat asutuskeskuksiin. Se on yhteiskunnalle todella kallis vaihtoehto. Maaseudun kannalta väärään suuntaan toimivat monet viime aikojen päätökset politiikassa.
Suomessa on iät ajat harjoitettu vääränlaista, tempoilevaa maatalouspolitiikkaa ikään kuin ne, jotka asioista päättävät, eivät ymmärtäisi luonnonlakeja. Pelto kuuluu niille, jotka sitä viljelevät. On väärin, jos kunnat alkavat ostella maita sijoitusmielessä. Vuokraviljely on mielelstäni näinä aikoina ihan hyvä vaihtoehto, koska viljelymaa on Suomessa edelleen kallista, vaikka pellon hinta on laskenut.
Niin tuli taas tarinoitua tuosta maasta. Täällä Tampereen seudulla näyttää siltä, että kunnat yksissä tuumin yrittävät saada maat kunnan raakamaaksi.
Ukkonen on kolistellut täällä meilläpäin parina yönä. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä salama iski tuohon viiden metrin päässä olevaan isoon koivuun. Jyräys oli niin voimakas, tuntui, että koko kallio hajosi talon alta. Onneksi perhe nukkui, eikä tiennyt ukkosesta mitään. Salamoita ja jyrinää jatkui liki tunnin. Salamat iskivät joka suunnalta taivaanrantaa yhtäaikaa, eikä jyrinän ja leimahdusten välillä ollut selvää taukoa. Vettä putosi kohisten ja sitä virtasi pitkin kallion rinnettä. Ikinä en ole nähnyt niin kovaa ukonilmaa.