Minusta tuli maalaisliittolainen nykyinen keskustalainen vanhempieni ja syntymäpaikkani takia. Tornionjokilaaksossa ei silloin 1960-luvulla ollut muita kuin maalaisliittolaisia ja kommunisteja. Kommunismi sanan kuulin vasta kun tulin tänne etelään töihin. Minun kotiseudulla ei ollut paljon työväestöä, mutta maanviljelijöitä olivat melkein kaikki. Henkilökohtainen poliittinen vakaumukseni selvisi varsinaosesti 1966, kun liityi Nuorten Keskustan liittoon. Kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin alkoi kiinnostaa minua jo nuorena, koska näin elämässäni noinn paljon köyhyyttä ja puutetta. Akattelin, että se on ainoa tapa osallistua politiikkaan ja sitä kautta hoitaa ihmisten asioita.
Tänä päivänä mielestäni yhteiskunnan palveluja käytetään liian paljon väärin. Apua hakevat myös ne, jotka eivät sitä välttämättä tarvitse ja ne, jotka sitä tarvitsevat, ne eivät sitä tukea saa. Yli puolet jokaisesta kansantaloutemme eurosta uppoaa julkisen sektorin kitaan. Poliitikot ovat luoneet järjestelmän, joka on hävittänyt ihmisten oman sosiaalisen vastuun ja kaataneet sen yksipuolisesti yhteiskunnan harteille. Suomeen on luotu oma-aloitteisuuden tuhoava, holhoava ja tarpeettoman laaja sosiaaliturvajärjestelmä, joka ei kohta toteuta hyviäkään puoliaan.
Meidän on pidettävä huolta itsenäisyydestämme, mahdollisuudesta päättää omista asioistamme ja myös osallistumisestamme eurooppalaiseen ja maailmanlaajuiseen yhteistyöhön.
Olen ehdokkaana EDUSKUNTAVAALEISSA 2023.. Siellä tarvitaan nyt tekijää. Olen käytettävissä luottamustehtäviin.
Et tule pettymään. Olen sanojeni mittainen. Pitää mitä lupaa!
Terveisin Raili